Job Ravintolan tarjoilija Helsinki-Uusimaa Classic Pizza Restaurants - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Classic Pizza Restaurant on kotimainen perheyritys, jonka juuret juontavat 90- luvulle Hankoon. Sinne yli satavuotiaaseen vanhaan makasiiniin aikoinaan perustettu pizzaravintola-konsepti toimii nykyään jo monella eri paikkakunnalla. Classic Pizza ravintolat ovat A-anniskeluoikeuksin palvelevia korkeatasoisia perheravintoloita, joille on ainoana pizzaketjuna Suomessa myönnetty Haaga-Perhon Laatu1000 Diplomi. Classic Pizza on valittu Suomen Parhaaksi pizzeriaksi mm. Glorian Ruoka & Viini lehden lukija äänestyksessä. Laatu ohjaa kaikkea liiketoimintaamme. Siksi palkkaamme vain asiakaspalvelun erinomaisesti osaavaa ja työssään motivoitunutta henkilökuntaa. Myymme jo käsitteiksi muodostuneet mehevät pizza-tuotteet ravintolamiljöössä, joka viihtyisyydellään vielä kruunaa vierailun. Käytämme pizzojemme valmistuksessa vain korkealuokkaisia raaka-aineita. Reseptit ovat tutuista poikkeavia ja meillä voitkin "löytää" pizzan uudelleen, erilaisena ja herkullisempana. Yrityksemme arvot ovat: laatu, palvelu, rehellisyys, välittäminen ja yllätyksellisyys, arvot ohjaavat päivittäistä työtämme. Haemme nyt pääkaupunkiseudulle luotettavaa ja ahkeraa TARJOILIJAA Olet nopea, tarkka ja kestät kovankin kiireen. Olet asiakaslähtöinen, pidetty, luotettava ja ahkera työkaveri. Rakastat asiakaspalvelua! Sinulla on jo mahdolisesti anniskeluvastaavan pätevyydet ja osaat puhua suomea sujuvasti. Ruotsin ja englanninkielen taito katsotaan eduksi. Jotta voisit suoriutua työtehtävästäsi erinomaisesti, on sinulla jo mahdollisesti alan ammattitutkinto tai aikaisempaa työkokemusta. Myös hyvä näyttö edellisistä työsuhteistasi ja innokas asenne ovat eduksi työnhaussa. Viime kädessä kuitenkin asenne ratkaisee, joten perustele miksi juuri sinä olet meille täydellinen tarjoilija. Tarjoamme sinulle näköalapaikan ja vakituisen työn (tai kesätyö) huolehtivassa ja dynaamisessa perheyrityksessä, sekä motivoivan haasteen Classic Pizza konseptin parissa. Tarjoamme myöskin miellyttävät asiakkaat, laadukkaan tuotteen, kivat työkaverit, sekä Classic Pizzan henkilökuntaedut esim. mahdollisuus yrityksen vapaa-ajan asuntojen käyttöön Hangossa ja Rukalla. Osana tiimiämme voit olla ylpeä työstäsi. Lähetäthän meille hakemuksesi, suosittelijoidesi yhteystiedot ja laita hakemuksesi otsikkoon selkeästi maininta "Tarjoilija pk-seutu". Halutessasi voit tutustua meihin etukäteen: www.classicpizza.fi Laita heti hakemus tulemaan osoitteeseen rekry (at) classicpizza.fi., Pk-seutu, http://www.classicpizza.fi/hae-toihin/
Työnantajan nimi: Classic Pizza Restaurants
Työnantajan osoite: 00100 HELSINKI
Työn lyhyt kuvaus: Tarjoilijat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Hakeminen:
Työnantajan esittämä tapaaminen – ks. vapaa tekstiosuus
Similiar Työtarjoukset
Aluemyyntipäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Haemme tuloshakuista ALUEMYYNTIPÄÄLLIKKÖÄ, UUDENMAAN ALUEELLE. LED Experts Finland Oy on LED - valaistusratkaisujen maahantuonti, myynti - ja asiantuntijaorganisaatio, jonka tavoite on erottautua parhaalla asiakaskokemuksella. Palvelumme
Led Experts Finland Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa
Asiakas- ja myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Tarjoamme toukokuussa aloittaville uusille työntekijöille ylimääräisen 500 euron bonuksen palkan päälle! Palkkaamme Sörnäisten toimistoon 4 myyntineuvottelijaa! Odotamme sinulta reipasta otetta elämään,
Riafi Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
Asiakashankkija -
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Suomen Vesitekniikka Oy Suomen Vesitekniikka Oy on täysin kotimainen käyttövesi-, lämpöverkko-, viemäri-, ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmien riskikartoituksiin,
Suomen Vesitekniikka Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Asiakaspalvelutyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme asiakaspalvelutyöntekijää Espooseen. Hakemamme henkilön työtehtäviin kuuluvat erilaiset keittiö- ja kassatyötehtävät. Arvostamme aikaisemman työkokemuksen lisäksi
Alrekry Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
AV-asentaja -
Elektroniikkalaitteiden asentajat ja korjaajat
Etsimme asiakasyrityksellemme audiovisuaalisten laitteiden asentajaa pääkaupunkiseudulle. Odotamme hakijalta kokemusta AV-asennuksista, vastuullista ja tuloshakuista asennetta sekä siistiä työn jälkeä. Rakennusalan kokemuksesta
Yrityspalvelu Voima Oy - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa
Bitumieristäjä -
Eristäjät
Haemme asiakkaallemme kokeneita ja itsenäiseen työhön kykeneviä bitumieristäjiä pääkaupunkiseudun kohteisiin. Edellytämme kokemusta monipuolisista bitumitöistä, sekä työ- ja tulityöturvallisuuskortteja.
Maximus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Esimiesharjoittelija -
Henkilöstöjohtajat
Yrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme parhaillaan uusia esimiesharjoittelijoita eri puolille Uudenmaan aluetta. Etsimämme henkilöt ovat ulospäinsuuntautuneita, tuloshakuisia ja positiivisia persoonia. Myös ajokortti tulee olla
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa
Hammaslääkäri -
Hammaslääkärit
Hangon vastaanotolla tarjolla 1-3 vuoroa/viikko. Haemme 1-2 hammaslääkäriä jatkamaan vastaanottoa eläkkeelle jäämisen vuoksi. Potilaita on runsaasti. Käytössä Helmi- ja Digora potilasjärjestelmät.
Allmed Lääkäripalvelut Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
IT-tukihenkilö Help Deskiin -
Tietokoneverkkojen erityisasiantuntijat
Experis on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin.
Experis - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Kahvilamyyjä -
Kahvila- ja baarimyyjät
Haemme asiakasyrityksillemme taitavia KAHVILATYÖNTEKIJÖITÄ kesäksi pääkaupunkiseudulla sijaitseviin kahviloihin. Tunteja on tarjolla asiakasyrityksiemme tarpeiden mukaan koko kesän ajan eripituisissa määräaikaisissa
VMP Group / Bework Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme loppu kesälle osa-aikaiseen (noin 90h/3vko) työsuhteeseen kokkia ravintola Casa Largoon. Ravintolassa tarjotaan arkisin lounasta ja iltaisin herkutellaan tapaksilla sekä a la carte- annoksilla. Keittiössä työskennellään
StaffPoint Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Belge bar&bistro on mutkaton Belgialainen olut- ja seurustelu-ravintola Helsingin Kaisaniemessä. Ravintola toimii kahdessa kerroksessa. Belgen bistrossa tarjoillaan mutkatonta syötävää reiluina annoksina. Täällä
StaffPoint Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Monipalvelutyöntekijä -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haetko vaihtelevaa työtä toimistoympäristössä? Arkipäivätyö joustavilla työajoilla sopii elämäntilanteeseesi? Haemme nyt keikkailevia MONIPALVELUTYÖNTEKIJÖITÄ Pääkaupunkiseudun
Personalhuset Staffing Group - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Nuoriso-ohjaaja asuntolaan -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Keskuspuiston ammattiopisto on ORTON Invalidisäätiön ylläpitämä ammatillinen erityisoppilaitos ja erityisopetuksen kehittämiskeskus. Päätoimipaikkamme sijaitsee Helsingin Ruskeasuolla ja lisäksi opistolla
Invalidisäätiö Orton - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Operations Manager (Certex) -
Teollisen valmistuksen ja tuotantotekniikan erityisasiantuntijat
Haemme asiakasyritykseemme Certex Finland Oy:een Espoon Juvanmalmille Operations Manageria vakituiseen työsuhteeseen. Työn aloitus on mahdollisimman pian tai sopimuksen mukaan. Operations Managerin
Barona Teollisuus Oy - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa
Projektiassistentti -
Johdon sihteerit ja osastosihteerit
KTI on suomalaista kiinteistöalaa palveleva asiantuntijaorganisaatio, joka tuottaa informaatio- ja asiantuntijapalveluja kiinteistöliiketoiminnan kaikkien keskeisten prosessien johtamiseen. Perustehtävämme on tuottaa palveluja, jotka
KTI Kiinteistötieto Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusapumies -
Talonrakentajat
Etsimme rakennusalan asiakkaillemme vaihteleviin keikkaluonteisiin tehtäviin rakennusapulaisia. Rakennusapumiehen tehtäviin kuuluu vaihtelevasti erilaisia avustavia ja itsenäisiä tehtäviä, esimerkiksi tavaroiden kantaminen,
HR Yhtiöt - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Rakennustyöntekijä (6kpl) Porvoo -
Talonrakentajat
Huomio rakennusapumiehet! Etsimme nyt asiakasyrityksellemme Porvooseen reippaita ja ammattitaitoisia RAKENNUSAPUMIEHIÄ! Työtehtävän kuvaus Rakennusapumiehen työtehtäviin kuuluu monipuoliset purku- ja kantotehtävät
Uniflex Suomi Oy - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa
Rakennustyöntekijä -
Talonrakentajat
Uuvuttaako työn hakeminen? Anna LIONS Henkilöstöpalvelujen edustaa sinua nykypäivän vaativilla työmarkkinoilla. Kun liityt työnhakijaksemme tarjoamme sinulle välittömän tukemme sekä kontaktipintamme
Lions Henkilöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Rakennustyöntekijä -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Etsimme asiakkaallemme avustavia rakennustyöntekijöitä Helsinkiin. Töiden aloittaminen on sovittavissa, mutta toivomme että voisit aloittaa työskentelyn mahdollisimman pian. Edellytämme sinulta työturvallisuuskorttia
StaffPoint Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Ravintolatyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
K-S Turvamiehet oy hakee Helsingin keskustassa ja Vantaalla sijaitseviin asiakasravintoloihinsa narikkatyöntekijöitä hoitamaan ravintolan eteispalvelua. Haemme iloista ja reipasta asiakaspalvelijaa, jolla ei kiireenkään keskellä
K-S Turvamiehet Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Ryhmäperhepäivähoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Tehtävän kuvaus: Nissaksen päivähoitoyksikköön kuuluu viisiryhmäinen päiväkoti, kaksi ryhmäperhepäiväkotia ja asukaspuisto. Haemme lastenhoitajaa ryhmäperhepäiväkoti Saturatsuun.
Vantaan kaupunki - 2016-03-04 - Helsinki-Uusimaa
Sähköprojektipäällikkö -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Etsimme asiakasyrityksellemme sähköprojektipäällikköä pitkäaikaiseen ja vakituiseen työsuhteeseen pääkaupunkiseudulle. Asiakasyrityksemme palvelee ammattirakennuttajia pääkaupunkiseudulla vuosikymmenten
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa
Siivoustyönjohtaja -
Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Sosiaali- ja terveysvirasto, Auroran sairaala, laitoshuolto Helsingin sosiaali- ja terveysviraston laitoshuolto tuottaa puhtaanapito-ja tekstiilipalveluja sekä avustavia ruokapalveluja viraston eri
Helsingin kaupunki - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa
Sisustuskirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme Vantaan rakennustyömaille ammattitaitoista sisustuskirvesmiestä Työ tapahtuu uudis- ja korjausrakennustyömailla. Sisustuskirvesmiehen tehtäviin kuuluvat mm. ikkuna- ja oviasennukset, ulko- ja sisäseinäverhoukset
Selekta Rakennus Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Aikuissosiaalityö on osa perhe- ja sosiaalipalveluja. Pidämme tärkeänä palvelujen asiakaslähtöisyyttä, ennaltaehkäisevää toimintatapaa ja moniammatillista työskentelyä. Espoon kaupunki on
Espoon kaupunki - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Taksinkuljettaja -
Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Työpaikka tarjolla reippaalle taksinkuljettajalle. Talli sijaitsee aivan Vuosaaren Kauppakeskuksen (Columbus) metroaseman vieressä, josta vuorot aloitetaan ja lopetetaan. Tarjolla arki / viikonloppu yövuorojen lisäksi halutessasi myös
Kumijalka Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Toimistoavustaja -
Toimistoavustajat
Asiakaspalvelu ja assistentin tehtävät sisältäen -toimipisteen avaus -asiakkaiden puheuihin ja sähköposteihin vastaaminen -ajanvarausten merkitseminen kalenteriin -ostosten rahastaminen -asiakkaiden vastaanottaminen ja yleinen
THE LEMEI GROUP NORDIC OY - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa
Työkalu- ja varaosamyyjä -
Myyntiedustajat
Artve Trading Oy on rakennus- ja maansiirtokoneiden, sekä henkilönostimien maahantuontiin ja myyntiin erikoistunut suomalainen perheyritys. Artve Trading on osa Kallioinen Yhtiöt -konsernia, joka tarjoaa kokonaisvaltaista konepalvelua,
Artve Trading Oy - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa
Vuorovastaava -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Avaamme Mäntsälään Iloisen Mielen Puiston seniorikodin, jonka yhteyteen tulee ravintola Bistro Puisto. Ravintolan on tarkoitus avata elokuun puolen välissä / syyskuun alussa, joten tarkka aloituspäivä vielä
Bistro Puisto Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa