Job Ruokapalvelupäällikkö unspecified Äänekosken kaupunki - Työtarjoukset
OTZlZWMxZDItNjRiYy00YTNlLTkyNjctZDVmYjFkYjkyYTY5IDgx
reference: 96eec1d2-64bc-4a3e-9267-d5fb1db92a69
documentId: 9841965
connectionPointId: 81
lastModificationDate: 1549349702985
Työnimike: Ruokapalvelupäällikkö
Työnkuvaus:
Äänekosken kaupunki ilmoittaa haettavaksi
RUOKAPALVELUPÄÄLLIKÖN VIRAN
Ruokapalvelupäällikkö vastaa ruokapalvelujen johtamisesta, toiminnan kehittämisestä, taloudesta sekä ohjaus- ja seurantajärjestelmistä.
Ruokapalvelut tuottaa Äänekosken kaupungin koulu-, päiväkoti- ja hoiva-ateriat. Valmistuskeittiöitä on kolme ja lisäksi kouluilla ja päiväkodeilla on palvelukeittiöitä. Ruokapalvelujen talousarvio on noin 5,2 miljoonaa euroa vuodessa. Toimitilat ruokapalveluissa on ajanmukaiset ja modernit. Valmistusmenetelminä käytetään sekä perinteistä ruoanvalmistusta että kylmävalmistusta. Tuotannonohjausjärjestelmänä on JAMIX .
Ruokapalvelupäällikön alaisuudessa työskentelee kolme ruokapalveluesimiestä, työnjohtaja sekä ruokapalveluohjaaja. Henkilöstöä ruokapalveluissa työskentelee yhteensä noin 60.
Kelpoisuusvaatimuksen virkaan on soveltuva tutkinto täydennettynä soveltuvilla johtamisen opinnoilla.
Viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää johtamiskokemusta, vankkaa ammatillista osaamista, hyviä sosiaalisia taitoja ja organisointikykyä. Arvostamme laaja-alaista näkemystä sekä kiinnostusta kaupungin ruokapalvelujen kehittämiseen.
Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Valitun on ennen vaalin vahvistamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Viran hoitaminen edellyttää voimassa olevaa B-ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta
Toivomme hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta.
numberOfPosts: 1
jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C1412
abstractJV_contact_0:
http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/213912/fi_FI
positionTypeCode: directhire
Työnantajan nimi: Äänekosken kaupunki
source: TIVA
Similiar Työtarjoukset
Asiakashankkija -
Pohjolan Energia Oy on nopeasti kasvava aurinkoenergiaan erikoistunut yritys. Olemme nyt vahvistamassa asiakashankintatiimiämme Rovaniemellä. Laadukkaat tuotteemme sekä palvelukonseptimme lisäävät suosiotaan. Energiamarkkinan voimakas kasvu Suomessa lupaa asiakashankkijoille sekä myyjille huippu
Pohjolan Energia Oy - 2018-11-14 - unspecified
Autolasiasentaja - Carglass -
Carglass® Tuulilasivarikko on osa Belron-konsernia, joka on yksi maailman johtavista autolasien korjaamiseen ja vaihtamiseen keskittyneistä yrityksistä. Belron työllistää yli 30.000 henkilöä 35 maassa ja palveli vuonna 2018 yli 17,8 miljoonaa asiakasta. Suomessa Carglass®lla on tällä hetkellä
SHT Tieto Oy - 2019-06-27 - unspecified
Barnskötare inom småbarnspedagogik -
Daghemmet Mymlan rekryterar!Vårt glada team söker en ny lärare inom småbarnspedagogik för heltids fast anställning eller alternativt en barnskötare inom småbarnspedagogik för tiden 1.9.2019-30.6.2020 (med eventuell möjlighet till fortsättning) till ett av Finlands kulaste dagis!Brinner du
Daghemmet Mymlanin kannatusyhdistys ry - 2019-08-07 - unspecified
Betonilaborantti -
Haluaisitko nähdä, millaista työ on yhdessä tehokkaimmista betoniteollisuuden tuotantolaitoksista? Asiakasyrityksemme tuottaa monipuolisia betoniratkaisuja toimitila-, teollisuus ja asuinrakennuskohteisiin, ja nyt haetaan lisävahvistuksia BETONILABORANTEIKSI Nurmijärvelle.
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2018-08-15 - unspecified
Erikoislääkäri -
YTHS hakee osa-aikaista psykiatria vakituiseen työsuhteeseen Oulun toimipisteeseen. Tarjoamme mielenkiintoisen työn opiskelijoiden terveyden ja hyvinvoinnin tukena moniammatillisessa työyhteisössä, osana mielenterveysyksikköä. Tehtävänäsi on erikoislääkärin
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS) - 2018-10-16 - unspecified
Henkilökohtainen avustaja -
Avustettavalla mieshenkilöllä on hapenpuutteesta johtuva aivovaurio. Avustajan tehtävänä on päivittäisissä toiminnoissa avustaminen: syöminen, hygienia, pyykkien pesu, ulkoilu yms. Kyseessä on henkilökohtaisen avustajan lomitus. Työtä tehdään kahdessa vuorossa klo 15.00- 23.30 ja 23.30
Kankaala Anja - 2019-06-04 - unspecified
Junasiivoojia Oulun yksikköön -
RTK-Palvelu Oy on suomalainen kiinteistöpalvelujen erikoisosaaja jo yli 45 vuoden kokemuksella. Palvelujemme monipuolistuessa ja liiketoiminnan kasvaessa etsimme uusia osaajia osaksi yli 3000 ammattilaisen joukkoamme. Pidämme huolta henkilöstömme osaamisen kehittämisestä sekä työhyvinvoinnista.
RTK-Palvelu Oy - 2019-05-07 - unspecified
Kahvilatyöntekijä, Picnic Yrjönkatu -
Yrjönkadun Picnic etsii Sinua, iloinen ja asiakaspalveluhenkinen kahvilatyöntekijä!Työtehtäviin Picnicillä kuuluvat tuoreiden vitriinituotteiden ja erikoiskahvien valmistus, kahvilan siisteydestä huolehtiminen sekä se kaikkein tärkein, mahtava ja iloinen asiakaspalvelu. Yksi asia on meillä
Staffpoint Holding Oy - 2018-12-29 - unspecified
Kaivinkoneenkuljettaja -
Nyt on mahdollisuus tienata parempaa palkkaa ja muita työsuhde-etuja! Soita meille heti, niin kuulet lisää Kaivinkoneenkuljettajia on hakusessa parikin kappaletta ja työnkuva sovelletaan osaamisen mukaan (kokemus 3D laitteista suureksi eduksi). Kaikki mitä entuudestaan osaat on iso plussa, mutta
JWD Palvelut Oy - 2019-07-23 - unspecified
Kirjanpidon ammattilainen / yrittäjä -
unspecified
SK Laskenta Oy - 2019-02-26 - unspecified
Koordinaattori -
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjanmaan piiri hakee Pohjanmaalle koordinaattoria määräaikaiseen työsuhteeseen 30.11.2019 saakka, tehtävässä on mahdollinen jatko. Työtehtäviin kuuluu ennaltaehkäisevä lapsiperhetyö (mm. Vartu-toiminnan kotikäynnit) ja tukihenkilötoiminta. Edellytyksenä
MLL Pohjanmaan piiri - 2019-05-24 - unspecified
Kosmetologi, yrittäjä, kauneudenhoitoala, hieroja -
Kauneudenhoitoalan yrittäjä/yrittäjiä Turun keskustaan Etsimme viihtyisiin toimitiloihimme Estetiikka Mansurowiin, aivan Turun keskustan sydämeen, kauneudenhoitoalan yrittäjää. Toimit omalla toiminimelläsi ja saat oman hoitohuoneen. Huone on myös mahdollista
Doctor Plastic Oy - 2018-08-08 - unspecified
Kuntoutusasiantuntija -
Kiipula on ammatillisen erityisopetuksen ja kuntoutuksen osaamiskeskus sekä erilaisten hyvinvointipalvelujen tuottaja. Kiipulan kokonaisuuteen kuuluvat Kiipulan ammattiopisto, Kiipulan kuntoutus, Kiipulan yrityspalvelut, Kiipula Gardens ja Avire Oy. Palveluksessamme on noin 500 alan ammattilaista. Toimimme
Avire Oy - 2018-11-22 - unspecified
Lastentarhanopettaja -
Etsimme nyt lastentarhanopettajaa Pilke liikuntapäiväkoti Pupunaan Espoon Laajalahteen. Päiväkodissa on noin 40 paikkaa. Työyhteisömme on innokasta, motivoitunutta, sydämellistä ja aidosti työstään pitävää porukkaa, joten odotamme
Pilke päiväkodit Oy - 2018-09-26 - unspecified
Luokanopettaja -
Kasvatus- ja opetuspalvelut/PerusopetusHaemme perusopetukseen luokanopettajia. Katso avoimet virat Tampereen kaupungin sivuilta www.tampere.fi/tyoPalvelussuhteet alkavat elokuussa 2019. Kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaan. Hakuaika
Tampereen kaupunki - 2019-01-22 - unspecified
Muu kuorma-auton tai ajoneuvoyhdist. kuljettaja -
unspecified
Autio Oy Infrapalvelut - 2018-11-06 - unspecified
Myyntineuvottelija( Vattenfall) -
M&J Dynastia Oy, telemarkkinoinnin asiantuntijayritys Savon sydämestä. Olemme vakaavarainen, luotettava perheyritys, meille on myönnetty korkein AAA-Luottoluokistus ja olemme myös ASML:n reilun pelin jäsen. Toimimme Kuopiossa, Varkaudessa, Jyväskylässä, Oulussa, Helsingissä sekä Kajaanissa
M&J Dynastia Oy - 2018-11-24 - unspecified
Operational Purchaser -
OPERATIONAL PURCHASER Operational Procurement is part of SSAB's Group Procurement function. Organization is responsible for operative purchasing of Maintenance&Investments, Production Related and Indirect purchases for SSAB's production plants in Finland and Sweden. Job is located primarily in
SSAB Europe Oy - 2019-01-22 - unspecified
Parturi-kampaaja -
Haemme Parturi-kampaajaa vuokratuolille. Tarjoamme sinulle kivan työympäristön, hyvän asiakaspiirin ja mukavat työkaverit Klaukkalan keskustassa.Olethan sinäkin asiakaspalveluhenkinen ja ammattitaitoinen!Ota rohkeasti yhteyttä, meillä on sinulle työtä tarjolla!Lisätiedot: Paula Silfver, puh:
Silfver Paula - 2019-07-31 - unspecified
Polkupyörien huoltaja -
Haemme asiakkaallemme Larunpyörälle polkupyörien huoltajaa kesäksi Lauttasaareen, Helsinkiin. Larunpyora.com / Bikeimport Finland OY on Suomen johtavia polkupyörien ja varusteiden vähittäismyyjiä. Lisää heistä voit lukea osoitteessa https://larunpyora.com/Etsimällämme henkilöllä on jo
Henkilöstövuokraus Rent-X Oy - 2019-05-30 - unspecified
Ravintolatyöntekijä -
Ravintolatyöntekijä Antell Ravintolat Oy, Sotkamo Antell tarjoaa herkullisia makunautintoja noin sadassa ravintolassa ja kahvilassa ympäri Suomen. Meille antellilaisille hyvä maku on kaikki kaikessa - jo vuodesta 1880 saakka. Perheyrityksemme palveluksessa työskentelee yli 500 osaavaa ammattilaista,
Kairest Oy - 2019-04-18 - unspecified
Rengasasentajia (sesonki), Järvenpää -
Haemme valtakunnalliselle rengasalalla toimivalle yritykselle oikealla asenteella töitä tekeviä ihmisiä rengasasennustöihin syksyn sesongin ajaksi Järvenpäähän. Työhön kuuluu monipuolisesti rengasvarastossa työskentelyä, renkaiden pesua
HR Yhtiöt Oy - 2018-09-20 - unspecified
Särmääjä -
Etsimme asiakasyrityksellemme Turun talousalueelle särmääjää pitkäaikaiseen työsuhteeseen.Hakemallamme henkilöllä on aikaisempaa kokemusta särmäyskoneen käytöstä - voit olla hankkinut osaamisesi joko työssä tai opiskelujen kautta. Suureksi eduksi tässä tehtävässä on piirustustenlukutaito
Barona Oy - 2019-08-15 - unspecified
Suuhygienistin sijaisuus -
Pieksämäen kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksessa vastaanottopalveluiden alueella on haettavana 22.2.2019 klo 15. mennessä SUUHYGIENISTIN määräaikainen sijaisuus Pieksämäen hammashoitolaan ajalle 1.3.-31.5.2019.Kelpoisuusvaatimuksena on suuhygienistin tutkinto sekä terveydenhuollon
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI - 2019-02-09 - unspecified
Teollisuushitsaaja Lahteen -
SELEKTA - TYÖTÄ JA TYÖVOIMAAHaemme ammattitaitoista ja kuvienluku taitoisiaTEOLLISUUSHITSAAJIA Lahden alueelleOdotamme hakijalta:- soveltuvaa koulutusta- vahvaa kokemusta hitsauksesta mm.musta rauta- hyvää hitsausjälkeä - piirrustusten lukutaitoa- motivoitunutta ja työhöntarttuvaa työotetta
Selekta Rakennus Oy - 2019-07-13 - unspecified
Tuote-esittelijä -
Etsimme reippaita TUOTE-ESITTELIJÖITÄ asiakkaallemme Vaasaan. Onko ihmisten kanssa jutustelu ja hyvä ruoka lähellä sydäntäsi? Hakemamme henkilöt ovat ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia tuote-esittelijöitä. Esittelyt tapahtuvat esimerkiksi päivittäistavarakaupoissa
Go On Seinäjoki Oy - 2018-10-16 - unspecified
Työnjohtaja, rakennusala projektipäällikkö -
unspecified
Jokilaaksojen Kuituverkko-osuuskunta - 2019-02-28 - unspecified
Työpajaohjaaja/ työvalmentaja -
Vielä uusi haku tietoteknisistä syistä johtuen, laita hakemuksesi uudelleen varmuuden vuoksi! Yhdistyksemme perustehtävä on tarjota asiakkaillemme työ- ja yksilövalmennusta kahdessa eri toimipaikassa, Sattuman Kaapassa ja Kahviossa sekä Sattuman Verstaalla.
Rautavaaran Työraitti ry - 2018-10-04 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-09-10 - unspecified
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja -
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Päiväkoti PikkutylliMaailman vaikuttavin paikka oppia!Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala järjestää helsinkiläisille varhaiskasvatusta, esi- ja perusopetusta, lukio- ja ammatillista koulutusta sekä vapaata sivistystyötä 90 000 helsinkiläiselle yli 700 toimipaikassa
Helsingin kaupunki. - 2019-08-01 - unspecified