Job Ryhmäavustaja unspecified Kirkkonummen kunta - Työtarjoukset

Käytä
id:
NGQyYjM4MWItNGFmZC00Y2NjLTkyOGQtZmU2Yjc5Yjc0MmVhIDgx

reference: 4d2b381b-4afd-4ccc-928d-fe6b79b742ea

documentId: 9692396

connectionPointId: 81

lastModificationDate: 1535966702299

Työnimike: Ryhmäavustaja

Työnkuvaus:
Haemme vakinaista ryhmäavustajaa Kirkkonummen kunnan varhaiskasvatukseen.

Ryhmäavustaja työskentelee lapsiryhmässä, jossa tarvitaan lasten kasvun-, kehityksen- ja oppimisen tukemiseen tarvitaan enemmän tukea kuin mitä kasvastusvastuulliset henkilöt pystyvät tarjoamaan. Ryhmäavustaja toimii avustavana henkilönä ryhmän kasvatus - ja hoitotehtävissä, osallistuu ryhmän toiminnan ja oppimisympäristön suunnitteluun ja arviointiin yhdessä tiiminsä kanssa. Lisäksi ryhmäavustaja osallistuu tukea tarvitsevien lasten yhteistyöpalavereihin tiimin kasvatusvastuullisen rinnalla sekä toimii kasvatuskumppanuuden periaatteiden mukaisesti yhtenä tiimin jäsenenä.

Ryhmäavustajan esimiehenä toimii päiväkodin johtaja. Ryhmäavustaja sijoittuu vuosittaisen tuen tarpeen järjestämisen ryhmän päätösten mukaisesti ja työpiste voi muuttua vuosittain, joskus puolivuosittain riippuen lasten tuen tarpeista. Sijoituspaikkana tv. 2018-19 on Kantvikik päiväkoti.

Ryhmäavustajalta edellytetään kouluavustajan ammattitutkinto, lähihoitaja tai lähihoitajan tutkintoon rinnastettava tutkinto. Toimeen valitun on esitettävä rikosrekisteriote 14 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002).

numberOfPosts: 1

jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C5321

abstractJV_contact_0: http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/194580/fi_FI

positionTypeCode: directhire

Työnantajan nimi: Kirkkonummen kunta

source: TIVA

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakaspalvelija -

Asiakkaamme on arvostettu ja alalla pitkään toiminut myyntiorganisaatio Tampereen keskustan läheisyydessä. Etsimme asiakkaallemme call center -työhön myyntihenkistäASIAKASPALVELIJAA suorarekrytointina kokoaikaiseen ja vakituiseen työsuhteeseen.Tehtävässä vastaat yhdessä tiimisi kanssa Suomen
Alen Consulting Oy - 2018-12-29 - unspecified

CNC- koneistaja -

Metallisorvaamo M. Hakala on haponkestävän ja ruostumattoman koneistuksen ammattilainen. Solmimme pitkäaikaisia kumppanuuksia, joiden hyöty syntyy tiiviistä yhteistyöstä ja asiakkaan tarpeiden tunnistamisesta. Tarjoamme tarvittavat komponentit pitkän kokemuksen
Optimax Oy - 2018-09-25 - unspecified

Espoo Laminaattiasentaja -

Haemme asiakkaallemme laminaattiasentajia. Asentajalta vaaditaan aikaisempaa kokemusta laminaatinasennuksesta, positiivista asennetta ja hyvää työmoraalia. Jos omaat nämä taidot, niin tämä työ tulee kestämään pidempään. Työ alkaa
Arsenaali Oy - 2018-10-16 - unspecified

Henkilökohtainen avustaja -

Haluatko tehdä tärkeää ja merkityksellistä työtä? Oletko oma-aloitteinen ja reipas ja autat mielelläsi toista ihmistä? Haemme henkilökohtaista avustajaa mukavalle 17-vuotiaalle naiselle, joka sairautensa vuoksi on liikuntakyvytön ja tarvitsee apua lähes kaikissa päivittäisissä toiminnoissa.
Granö Sirpa - 2019-01-08 - unspecified

Hitsaaja -

Oy Mikrometalli Ab suunnittelee ja valmistaa ratkaisuja kuormalavateollisuuteen. Naulauslinjoja markkinoidaan IM Hart nimen alla. Koneet koostuvat koneistetuista ja hitsatuista kokonaisuuksista jotka sisältävät kehittyneitä automaatioratkaisuja. Tuotteita myydään ja markkinoidaan
Mikrometalli Oy Ab - 2018-08-08 - unspecified

Huoltosähköasentaja -

unspecified
Arsenaali Oy - 2018-08-02 - unspecified

Kokki -

Etsitkö hyvältä maistuvaa työtä? Haemme nyt sinuaKokkiLuo työlläsi iloa jokaiseen päiväänLiity mukavaan joukkoomme ja tule töihin Schenker BTL Oy:n henkilöstöravintolaan Vantaan Viinikkalaan. Viihtyisä ja moderni ravintola sijaitsen kehärahan läheisyydessä osoitteessa Tikkurilantie 147.Valmistamme
Fazer Food Services Oy - 2018-12-15 - unspecified

Lähihoitaja tai lähihoitajaopiskelija -

Haemme nuorekkaaseen joukkoomme iloisia, ahkeria ja oma-aloitteisia, hyvät vuorovaikutustaidot omaavia lähihoitajia tai lähihoitajaopiskelijoita eri pituisiin sijaisuuksiin. Ota yhteyttä mahdollisimman nopeasti! Yhteydenotot ensisijaisesti sähköpostitse samoin kuin vapaamuotoiset
Vuollekodin Kannatusyhdistys ry - 2018-08-16 - unspecified

Leipomotyöntekijä -

Suomen Vuokramestarit Oy on pääasiassa Oulun ja Kokkolan talousalueilla toimiva henkilöstönvuokraus- ja rekrytointialan yritys. Toimintamme kasvaessa palvelemme työntekijöitämme ja asiakkaitamme myös muualla Suomessa ja Pohjoismaissa.Haemme asiakkaallemme Leipomotyöntekijöitä Ouluun.Työ pitää
Suomen Vuokramestarit Oy - 2018-11-15 - unspecified

Myyjä -

unspecified
Sports Connection Finland Oy - 2018-07-24 - unspecified

Myyntiassistentti -

Etsimme nyt asiakasyrityksellemme Teboilille myynti- ja asiakaspalveluhenkistä myyntineuvottelijaa vuoden kestävään määräaikaiseen työsuhteeseen Vantaan toimipisteeseen. Aloitus tehtävässä on mahdollisimman pian ja valinnat tullaan tekemään
Studentwork Group Oy - 2018-10-09 - unspecified

Osa-aikainen (60 %) sosiaalityöntekijä -

Yksi (1) osa-aikainen (60 %) sosiaalityöntekijä/lapsiperheiden sosiaalipalvelut ajalle 1.1. - 31.12.2019Lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityössä työskentelee 7,5 sosiaalityöntekijää, lastenvalvoja sekä 11 muuta ammattilaista lapsiperheiden kotipalvelussa, palveluohjauksessa ja perhetyössä.
Nokian kaupunki - 2018-11-27 - unspecified

Osastonhoitaja -

Sosiaali- ja terveystoimiala, Helsingin sairaala, Malmi Tehtävän kuvaus: Helsingin sairaalan Malmin yksikköön kotiutustiimiin on haettavana vakinainen osastonhoitajan työsuhde. Tehtävä täytetään 3.12.2018 tai sopimuksen mukaan. Kotiutustiimi toimii
Helsingin kaupunki. - 2018-09-12 - unspecified

Puhelinvaihteenhoitaja -

Suomenmaan Puhelinpalvelut, eli SuPu, on vuonna 2012 perustettu palvelukeskus, jonka toimipisteet sijaitsevat Joensuussa, Oulussa sekä Kuhmossa. Tällä hetkellä Supu työllistää noin kahdeksankymmentä henkilöä. Olemme asiakasmäärältämme
Suomenmaan Puhelinpalvelut Oy - 2018-08-08 - unspecified

Ruiskumaalari -

Asiakkaamme tarjoaa ammattitaitoista pintakäsittelypalvelua teollisuuteen. Pitkät asiakassuhteet perustuvat toimitusvarmuuteen, laatuun, kustannustehokkuuteen ja kumppanuuteen. Hämeenlinnan joukkoon mahtuu nyt kaksi KORKEAPAINERUISKUMAALARIA. Työ tapahtuu ajoittain hyvin ahtaissa
Valtti Henkilöstöratkaisut Oy - 2018-09-06 - unspecified

Ruokapalvelutyöntekijä -

Tuusniemen kunnan ateriapalvelut etsii ruokapalvelutyöntekijää keskuskeittiöön ja koulun jakelukeittiöön lukuvuoden ajaksi. Tehtävä edellyttää catering -alan perustutkintoa tai muuta vastaavaa koulutusta, hygieniapassia sekä soveltuvuutta tehtävään.
Tuusniemen kunta - 2018-08-16 - unspecified

Ruokapalvelutyöntekijä -

Palvelukeskus Helsinki, Riistavuoren mpkPalvelukeskus Helsinki - Parasta yhdessä!Palvelukeskus Helsinki toimii kumppanina Helsingin kaupungin kouluissa ja päiväkodeissa, monipuolisissa palvelukeskuksissa, palvelutaloissa sekä sairaaloissa. Olemme mukana 100 000 ruokahetkessä päivittäin ja hoidamme
Helsingin kaupunki. - 2018-11-15 - unspecified

Ruokapalveluvastaava -

HAEMME: Ruokapalveluvastaava, Espoo Catering Tehtävänäsi on kiertää päiväkotien ja koulujen keittiöissä Espoossa. Työtehtäviin kuuluu kohteesta riippuen esimerkiksi aamupalan, energialisäkkeiden ja salaatin valmistusta, lounaan kuumennusta
Seure Henkilöstöpalvelut Oy - 2018-09-12 - unspecified

Sähkötuotteiden kokoonpanija -

Haemme asiakasyrityksellemme Vantaalle elektroniikan kokoonpanijaa. Yritys toimii elektroniikka- ja automaatioalan laitteiden, osavalmisteiden ja prototyyppien sopimusvalmistajana sekä huoltajana. Tuotteet ovat esimerkiksi analysaattoreita, mekatroniikkakokoonpanoja, ohjauskoteloita, elektroniikkakaappeja
Alrekry Oy - 2018-10-09 - unspecified

Sairaanhoitaja -

Haemme Kampin toimipisteeseemme esteettisiin hoitoihin erikoistunutta sairaanhoitajaa. Kerrothan hakemuksessasi itsestäsi ja kokemuksestasi esteettisten hoitojen parissa, sekä liität hakemukseesi mahdollisia kuvia tekemistäsi töistä. Meille tärkeää on
Blue Lagoon Beauty Oy - 2018-09-27 - unspecified

Suunnitteluassistentti -

Haemme suunnitteluassistenttia talonrakennus- ja teollisuusrakentamisen rakennesuunnittelutehtäviin. Toimipaikkasi voi olla Helsinki, Turku, Tampere, Jyväskylä tai Oulu. Projektimme ovat pääosin liike-, toimisto-, asuin-, kylpylä-, ja julkisia rakennuksia sekä teollisuuskohteita
WSP Finland Oy - 2018-08-16 - unspecified

Taksinkuljettaja -

Taksi Solutions etsii juuri sinua, tule tapaamaan meitä rekrytointitilaisuuteen! 19.11. klo 13-15, Uudenmaan TE-toimisto Hyvinkää (Urakankatu 1) 21.11. klo 13-15 Uudenmaan TE-toimisto Raasepori (Ystadinkatu 3) 27.11. klo 13.30-15:30 Uudenmaan TE-toimisto Porvoo (Mannerheiminkatu 20
Taksi HKI Solutions Oy - 2018-10-27 - unspecified

Taloyhtiöpalveluiden projektipäällikkö -

Haemme asiantuntijaa taloyhtiöpalveluiden hankkeiden projektipäälliköksi Turkuun.Tehtävien pääpaino on taloyhtiöiden asiantuntijatehtävissä sekä projektinhallintatehtävissä. Tehtävät sisältävät linjasaneerausprojektien kokonaisvaltaista hallintaa hankesuunnitteluvaiheesta rakennuttamiseen.Odotamme
RTC Vahanen Turku Oy - 2018-12-06 - unspecified

Tiiminvetäjä -

unspecified
Generaatio Oy - 2018-08-02 - unspecified

Tiskaaja -

Etsitkö hyvältä maistuvaa työtä? Haemme sinuaAstiahuoltajaTee työtä jossa näkyy sinun kädenjälkesiTule mukaan Fazer Tempoon työskentelemään pääkaupunkiseudun ravintoloihin. Tempo tarjoaa sinulle ainutlaatuisen työympäristön ja näköalapaikan koko Fazerin toimintaan. Työ Tempossa on
Fazer Food Services Oy - 2018-12-29 - unspecified

Tuotantotyöntekijä -

Veslatec on vuonna 1987 perustettu yritys, joka on Suomen huippuosaaja 2D ja 3D lasertyöstössä. Veslatec on erikoistunut mittavaatimuksiltaan hyvin tarkkojen ja vaativien kappaleiden valmistamiseen myös erikoismateriaaleista. Kappaleet työstetään mahdollisimman valmiiksi
Manpower - 2018-10-10 - unspecified

Uimavalvoja -

Sunborn Saga Oy on kansainvälinen perheyritys, jonka liiketoimintayksiköitä ovat mm. Naantalin Kylpylä ja Ruissalon Kylpylä. Yritys on osa Sunborn-konsernia. Toimintaamme sisältyy hotelli-, ravintola- ja terveyspalvelujen tuottamista sekä maahantuontia ja jälleenmyyntiä.
Sunborn Saga Oy - 2018-08-08 - unspecified

Vuoromestaria perunahiutaletuotantoon -

Norrgård Oy Ab jalostaa vuosittain noin 20 miljoonaa kiloa tavallista perunaa ja luomuperunaa perunahiutaletuotantoon. Meidän perunatoimittajat löytyvät ympäri maata. Tuotteitamme markkinoidaan nimillä NORRGÅRD ja NÄRFOOD. Olemme toimineet peruna-alalla vuodesta
Oy Börje Norrgård Ab - 2018-08-31 - unspecified

Ylihoitaja -

Tehtävän kuvaus: Haemme Vantaan Vanhus- ja Vammaispalveluihin, Vantaan sairaalaan ylihoitajaa vakituiseen virkaan. Tehtävän alkaessa ylihoitajan työtehtäviin kuuluu Vantaan sairaalan hoitotyön strateginen johtaminen sekä talouden ja toiminnan kehittäminen
Vantaan kaupunki - 2018-09-29 - unspecified

 
 
site syntyy 2.1787419319153 sekuntia