Job Sosiaalialan ohjaaja Kymenlaakso Haminan kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Sosiaalialan ohjaaja

Työnkuvaus:
Sahakosken perhetukikeskuksessa on haettavana OHJAAJAN VIRANSIJAISUUS 6.3.2017 asti Haemme tehtävään sitoutunutta lastensuojelun ammattilaista. Arvostamme kokemusta lastensuojelutyöstä. Ohjaajan keskeisin tehtävä on lasten ja nuorten elämäntilanteen kartoitustyöskentely sekä vanhemmuuden arviointi- ja perhekuntoutus. Perhetyö on osa tehtäväkuvaa, ohjaaja työskentelee myös perheiden kodeissa. Perhetukikeskus tarjoaa monipuolisen työnkuvan, perehdytyksen, ammatillisen tuen ja säännöllisen työnohjauksen. Viran kelpoisuusehdot ovat lain 272/2005 6 §:n mukaisesti tehtävään soveltuva sosiaalialalle suuntaava sosiaali- ja terveysalan ammattikorkea-koulututkinto. Palkkaus KVTES:n mukainen. Työ on jaksotyötä. Valitun on ennen sijaisuuden vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/02) edellyttämä rikosrekisteriote. Ohjaajalla on oltava oman auton käyttömahdollisuus. Perhetukikeskus on savuton työyhteisö. Hakemukset tulee toimittaa 19.4.2016 mennessä ensisijaisesti sähköisesti Haminan kaupungin kotisivuilla Avoimet työpaikat -kohdassa olevalla sähköisellä hakemuslomakkeella tai osoitteella Haminan kaupunki/Hannu Liikkanen, PL 70, 49401 Hamina, tunnuksella Ohjaajan sijaisuus. Lisätietoja antaa perhetukikeskuksen esimies Hannu Liikkanen p. 040 576 5923. Haminassa 4.4.2016 Perhetukikeskuksen esimies

Työnantajan nimi: Haminan kaupunki

Työnantajan osoite: Puistokatu 2, 49400 HAMINA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.

Maa: Suomi

Alue: Kymenlaakso

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajoneuvoasentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Millog Oy on kunnossapitoon sekä elinjakson hallinta- ja materiaalipalveluihin erikoistunut yritys. Puolustusvoimien strategisena kumppanina vastaamme Maavoimien ja Merivoimien materiaalin kunnossapidosta sekä erikseen sovituista Ilmavoimien
Millog Oy - 2016-04-29 - Kymenlaakso

Asiantuntija, työnantaja- ja yrityspalvelut -

Työnvälittäjät
TYÖPAIKKA KUVAUS Työ- ja elinkeinopalvelut(TE-palvelut) on työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluva, työnantajia ja työnhakijoita palveleva paikallishallinnon viranomainen. TE-palvelut järjestetään
Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto - 2016-05-28 - Kymenlaakso

Call Center Työntekijä -

Myyntiedustajat
Call-Center toiminnot ovat vahvassa kasvussa Suomessa. Call Center työ on mm asiakaspalvelua, ratkaisumyyntiä ja palveluneuvontaa. Fin Kotimaan Puhelinpalvelut ovat yksi merkittävimmistä Call Center palvelutuottajista ja yrityksen
Opteam - 2016-02-26 - Kymenlaakso

CNC-koneistaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
Juhani Haavisto Oy on kotkalainen metalliteollisuuden alihankintakonepaja. Palveluumme kuuluvat hitsaus, koneistus ja kokoonpano. Liikevaihtomme on noin 7,5 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 50. Asiakkaamme ovat omilla toimialoillaan
Adecco Finland Oy, Kotka - 2016-05-15 - Kymenlaakso

Kahvila-ravintolatyöntekijä/tarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme asiakkaallemme oma-aloitteista ja iloisen asiakaspalveluasenteen omaavaa kahvila-ravintolatyöntekijää /tarjoilijaa kesäkuukausien ajaksi ajalle kesäkuu-elokuu. Työ voi jatkua myös em. ajan jälkeen Odotamme
Plaudite Oy - 2016-06-01 - Kymenlaakso

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat

Jokilaakson Louhinta Oy - 2016-07-15 - Kymenlaakso

Kenttäsairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
TYÖPAIKKA KUVAUS Puolustusvoimat on arvostettu, nykyaikainen valtion työnantaja, joka tarjoaa monipuolisia ja haasteellisia tehtäviä 12 000 työntekijälle eri puolilla Suomea. Tutkimusten mukaan henkilökunnan keskuudessa
Puolustusvoimat - 2016-04-16 - Kymenlaakso

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Haemme toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen LÄHIHOITAJAA 27-paikkaiseen tehostetun asumispalvelun yksikköön Onnelaan Iittiin. Toteutamme kuntouttavaa ja toimintakykyä ylläpitävää hoivatyötä
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-04-28 - Kymenlaakso

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Pilke päiväkodit on kotimainen varhaiskasvatuspalveluja ja perusopetuksen iltapäivätoimintaa tarjoava yritys. Tällä hetkellä toimimme Pääkaupunkiseudulla, Uudellamaalla, Hämeessä ja Varsinais-Suomessa.
Pilke Päiväkodit Oy - 2016-08-10 - Kymenlaakso

Lehtorin virka, liikunta ja terveystieto -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Merikaupunki Kotkan opetustoimessa on haettavana lukion ja peruskoulun yhteisen lehtorin virka, opetettavina aineina liikunta ja terveystieto, täytettäväksi vakituisesti 1.9.2016 lukien. Viran ensimmäinen sijoituspaikka on Kotkan lyseon
Kotkan kaupunki - 2016-02-15 - Kymenlaakso

Määräaikainen laitossiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
TYÖPAIKKA KUVAUS Puolustushallinnon rakennuslaitos on puolustusministeriön alainen laitos. Rakennuslaitos vastaa puolustushallinnon kiinteistö- ja ympäristöalan asiantuntija- ja hankintatehtävistä sekä palvelutuotannon
Puolustushallinnon Rakennuslaitos. - 2016-09-10 - Kymenlaakso

Myyjä, Elisa / Saunalahti -

Myyjät
Myyjä, Elisa/Saunalahti Etsitkö vakituista työpaikkaa, jossa saat hyvää palkkaa? Oletko jo valmis myynnin osaaja tai vaihtoehtoisesti alalle vasta aikova, mutta myyntityöstä aidosti kiinnostunut työnhakija, joka
Enia Oy - 2016-09-10 - Kymenlaakso

Myyjä -

Myyjät
Etsimme joukkoomme motivoituneita ja oppimis halukkaita henkilöitä myyjiksi. Tehtäväsi tulee olemaan tuotteidemme myynti valmiiksi sovituissa asiakastapaamisissa. Meillä saat mahdollisuuden vaikuttaa omiin tuloihisi, mutta maksamme
Cleanveritas - 2016-02-15 - Kymenlaakso

Myyjiä -

Myyjät
Anttila Oy on Suomen suurimpia käyttötavaran vähittäismyyjiä. Anttilan toiminta perustuu monikanavaiseen palveluun ja vahvojen valittujen tuotealueiden osaamiseen. Meitä anttilalaisia on noin 1500 ja työskentelemme eri
ANTTILA OY - 2016-04-24 - Kymenlaakso

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
100% suomalaista kattotyötä markkinoiva Kymen Kattokeskus Oy hakee myyjiä aktiiviseen myyntityöhön Etelä-Kymenlaakson alueelle. Pohjapalkka ja kannustava provisio palkitsee ahkeran ja tuloksellisen myyjän. 100% suomalainen
Kymen Kattokeskus Oy - 2016-09-10 - Kymenlaakso

Neuvola- ja koululääkäri (terveyskeskuslääkäri) -

Yleislääkärit
Haemme joukkoomme Kouvolaan neuvola- ja koululääkäriä. Lääkärillä on mahdollisuus toimia monipuolisessa tehtävässä kiinnostuksen mukaan äitiys- ja lastenneuvolassa tai koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa
Kouvolan kaupunki - 2016-02-15 - Kymenlaakso

Ohjaaja -

Ohjaajat ja tuottajat
Haminan teatteri etsii OHJAAJAA/OHJAAJIA sekä näytelmäehdotuksia vuodelle 2017. Haminan Teatteri ry hakee vuodelle 2017 kevään, kesän sekä syksyn näytelmille ohjaajaa/ohjaajia. Keväällä ohjaaja työskentelee
Haminan teatteriyhdistys ry - 2016-06-04 - Kymenlaakso

Oppimiskonsultti / Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Hae nyt mukaan leikkisään joukkoomme! Suomalainen Leikkien Group Oy etsii uusia iloisia, aktiivisia ja palveluhenkisiä OPPIMISKONSULTTEJA ympäri Suomen esittelemään opettavaisia lelujaan ja pelejään Leikkien-kutsuilla.
Leikkien Group Oy - 2016-05-28 - Kymenlaakso

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Baarityöskentelyn ammattilaisia Kotkaan Haemme ammattitaitoisia, anniskelupassin suorittaneita baarityöskentelyn ammattilaisia. Jos olet iloinen ja työtä pelkäämätön asiakaspalvelija, olet enemmän kuin tervetullut
TosiPro Henkilöstöpalvelu - 2016-08-02 - Kymenlaakso

Reippaita keikkatyöntekijöitä -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Etsimme nyt työntekijöitä erilaisiin keikkatöihin, kuten tuotannon- ja ravintola-alan kiireapulaisia. Työvuorot sovitaan aina päiväksi tai viikoksi kerrallaan ja työtehtävät vaihtelevat laidasta laitaan.
Plaudite Oy - 2016-05-28 - Kymenlaakso

Ryhmänjohtaja -

Myyntiedustajat
Tämä Amerikkalainen jättikonserni laajentaa toimintaansa Suomessa ja etsinnässä olisi tulevat ryhmänjohtajat, aluemyyntipäälliköt, jälleenmyyjät ja jopa maahantuojat. Mikäli olet erittäin
mikonen tmi - 2016-06-01 - Kymenlaakso

Siistijä -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Kaakon kaksikon siivouskohteiden sijaisuuksia. Kelpoisuusehtoina laitoshuoltajan koulutus tai alan ammattitutkinto tai muu tehtävään soveltuva pätevyys. Tehtävä voidaan täyttää myös oppisopimuskoulutuksen
Virolahden kunta - 2016-08-17 - Kymenlaakso

Siistijöitä -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Henkilöstöpalvelu Heimo luo uudenlaista työnteon ja työn tarjoamisen kulttuuria. Ketterässä ja kokeneessa Heimossa työtä tehdään henkilökohtaisella otteella, rehdisti. Heimotyö-, Heimorekry-
Henkilöstöpalvelu Heimo Oy - 2016-09-10 - Kymenlaakso

Sosiaalialan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Haemme ohjaajaa määräaikaiseen työsuhteeseen Mikkelissä sijaitsevaan Pienryhmäkoti Heinälahteen. Pienryhmäkoti Heinälahti on sijaishuoltoyksikkö 12-18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Ohjaajan tehtävänä
Huoltsikka Oy - 2016-04-12 - Etelä-Savo

Sosiaalialan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Haemme sosiaalialan ohjaajaa vuorotteluvapaasijaisuuteen Askiston ryhmäkotiin. Työnkuvaan kuuluu asukkaiden tukeminen, ohjaaminen ja avustaminen kaikissa kodin askareissa. Työhön kuuluvat myös kodinhoidolliset työt. Odotamme
Autismisäätiö - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaaliohjaaja -

Koulunkäyntiavustajat
Haetaan koulunkäynnistä vastaavaa ohjaajaa yksityisen lastensuojelulaitoksen kotikouluun. Työtehtäviin kuuluu koulunkäynnin suunnittelu ja opetustyöstä vastaaminen. Hakijan eduksi katsotaan kokemus kyseisestä työstä
Ryhmäkoti Aarrearkku - 2016-07-28 - Kymenlaakso

Tekninen piirtäjä -

Tekniset piirtäjät
Haemme asiakasyrityksellemme rakennuspiirtäjää pienrakentamisen suunnitteluun. Toivomme sinulta: - alan koulutusta/työkokemusta - tarkkuutta ja huolellisuutta - hyvää ja itsenäistä asennetta työntekoon - kiinnostusta
VMP Group / Varaanit Oy - 2016-02-15 - Kymenlaakso

Terveyskeskuslääkäri -

Erikoislääkärit
Merikaupunki Kotka hakee terveyskeskuslääkäriä avoterveydenhuoltoon. Kotka panostaa parhaillaan perusterveydenhuoltoon ja sen kehittämiseen. Kotka on koulutusterveyskeskus ja meillä on mahdollisuus suorittaa YEK-jakso sekä
Kotkan kaupunki - 2016-03-24 - Kymenlaakso

Työnjohtaja (raskaskalusto) -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Etsimme valtakunnalliselle raskaankaluston huoltokorjaamolle Työnjohtajaa. Hakijoilta odotamme: - Alalle sopivaa teknistäkoulutusta tai jo hankittua työkokemusta. - Asiakaspalvelu henkisyyttä - Hyvää paineensieto kykyä,
Innolink Staff Oy - 2016-05-20 - Kymenlaakso

Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haen reipasta ja luotettavaa kuljettajaa elintarvikeajoon. Työ pääosin yötyötä kuorma-autolla. Hakijoilta edellytetään BECE-kortti ,ammattipätevyys. Hakemukset sähköpostiin . Paikka täyteen heti
Eerolan Rahti Oy - 2016-05-15 - Kymenlaakso

 
 
site syntyy 1.0061190128326 sekuntia