Job Sosiaalialan ohjaaja unspecified Matrocks Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Sosiaalialan ohjaaja

Työnkuvaus:
Etsimme osaajaa, jolla on taito antaa asiakkaille Extraa elämään. Keskeinen työtehtävä on toimia tuetun asumisen tukihenkilöstön tehtävissä. Olla aidosti läsnä, kuunnella mitä asiakkaalla on asiaa, ja ohjata oikeaan tekemiseen. Asiakkaina ovat lapsiperheet ja nuoret aikuiset, jotka tarvitsevat apua elämänhallinnan eri osa-alueilla. He tulevat palvelun piiriin hyvin eri taustoilla ja jokaiselle asiakkalle etsitään sopivimmat ja motivoivat sisällöt. Työskentely vaatii pitkäjänteisyyttä ja sitoutuneisuutta. Ensisijaisesti haemme henkilöä, jolla on neuropsykiatrisen valmentajan opinnot suoritettuna tai käynnissä. Tai vastaavat kokonaisuudet käytynä/käynnissä. Yrityksemme on alan moniosaaja, perinteitä kammoksuva, kehittyvä työyhteisö, jonka jokainen jäsen osaa katsoa peiliin. Meillä eivät viihdy henkilöt, jotka rakastavat rutiineja ja joiden elämänehtona ovat päivittäiset kahvihetket työporukan kanssa. Meillä kohotetaan yhteishenkeä muilla tavoin. Kuten olemalla ystävällinen toiselle ja kannustamalla työkaveria kohti uusia haasteita. Työ on itsenäistä ja liikkuvaa. Jos työssä on ongelma, meidän tekijät pyrkivät ratkaisemaan tilanteen niin ettei asiakas kärsi. Mielummin vastataan asioihin joo kuin ei. Esteet ovat meille herkku ja syy olla olemassa. Lisätietoa toiminnastamme www.matrocks.fi

Työnantajan nimi: Matrocks Oy

Työnantajan osoite: Työ useassa osoitteessa tai etätyö

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.

Maa: Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

A la Carte Tarjoilija -

Tarjoilijat
JVP Henkilöstöpalvelut on matkailun sekä hotelli- ja ravintola-alan työnantajille ja työntekijöille tarkoitettu henkilöstöpalveluyritys, joka palvelee asiakkaitaan tuottamalla korkealaatuisia ratkaisuja henkilöstön
JVP-Henkilöstöpalvelut - 2016-09-10 - unspecified

Färdigutbildade Croupierer bosatta i Sverige -

Vedonvälittäjät, bingo- ja kasinopelin hoitajat ym.
Vi söker Färdigutbildade Croupierer bosatta i Sverige Ditt jobb Som spelvärd står du för spelunderhållningen ombord på ett service- och resultatinriktat sätt
PAF, Ålands Penningautomatförening - 2016-03-06 - unspecified

Full stack web developer -

Web- ja multimediasuunnittelijat
Asiakkaamme on call center -järjestelmien ja sähköisten viestintätyökalujen toimittaja. Etsimme nyt asiakkaallemme full stack -webkehittäjää kokoaikaiseen työsuhteeseen. Työ alkaa vuokratyösuhteena
Studentwork Sharper Oy - 2016-04-29 - unspecified

Java web ohjelmointi -

Ohjelmistokehittäjät
Tuntinetti valmistaa henkilöstöhallinnon järjestelmää, joka kattaa työpaikkailmoittelun, työhakemusten vastaanoton, työajanseurannan, työvuorosuunnittelun, työehtosopimusten tulkinnan, palkanlaskennan
Koodaripalvelut.com Finland - 2016-02-26 - unspecified

Kenttäedustaja / yrittäjä -

Myyntiedustajat
Hairmail Oy on vuonna 1993 perustettu pohjoismainen hius- ja kauneusalan tukku, joka palvelee suomalaisia ja ruotsalaisia kauneusalan ammattilaisia sekä alan opiskelijoita toimittamalla kokonaisvaltaisesti alan suosituimmat ja toimivimmat tuotteet
Hairmail Oy - 2016-02-15 - unspecified

Kesätyöntekijä -

Elektroniikkalaitteiden asentajat ja korjaajat
Efora Oy tuottaa teollisuudelle kilpailukykyä älykkäämmällä kunnossapidolla. Toimimme yhdeksällä paikkakunnalla Suomessa noin 930 ammattilaisen organisaatiolla. Tehdaskohtaisesti vastaamme asiakkaiden tuotantolinjojen
Efora Oy - 2016-02-15 - unspecified

kodinhoitaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Parhaat Vuodet ry - 2016-04-26 - unspecified

Kotimyyjä -

Ovelta ovelle -myyjät
KotiMai Design Oy:n edustajana nukut yösi hyvin. Tarjoamme sinulle myyntiin valikoiman mielettömän hyvännäköisiä, monikäyttöisiä ja laadukkaita naisten ja lasten vaatteita, joilla on puhdas omatunto. Yli
KotiMai Design Oy - 2016-06-22 - unspecified

LVI-asentaja -

Putkiasentajat
Etsimme oma-aloitteista ja työtä pelkäämätöntä juotostaitoista lvi-asentajaa, sairaala-ja erikoiskaasuasennuksiin. Aikaisempi työkokemus kaasualalta ei välttämätöntä, mahdollisuus harjoitteluun
Gasteam Oy Suominen - 2016-09-10 - unspecified

Maanrakennustyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Toimintamme alkoi keväällä 2008 ja kasvu on ollut nopeaa. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-,
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-15 - unspecified

markkinatutkija -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Analyse2 Trade Services Oy on osa Analyse2 konsernia ja keskittynyt päivittäis- ja erikoistavarakaupan markkinatutkimuksiin. Analyse2 tarjoaa asiakas- ja markkinalähtöisiä ratkaisuja päivittäistavarakaupan-alalla toimiville
Analyse2 Trade Services Oy - 2016-06-14 - unspecified

Metsäkoneenkuljettaja -

Maa- ja metsätaloustyökoneiden kuljettajat
Haataja forest Oy on tarjonnut laadukkaita ja monipuolisia metsähoitopalveluja jo yli 40 vuoden ajan. Käytössämme on nykyaikainen kalusto. Haemme nyt joukkoomme ammattitaitoista hakkuukoneen ja ajokoneen kuljettajaa. Työt ovat
Haataja Forest Oy - 2016-08-02 - unspecified

Mig-hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme Joensuun talousalueelle ammattitaitoista HITSAAJAA. Työnkuvaan kuuluu Mig-hitsaus. Ainevahvuudet ovat 3-20 mm. Voimassa olevat hitsiluokat katsotaan eduksi. Täytä hakemus osoitteessa www.vmp.fi ja hae avoinna olevaa hitsaajan paikkaa.
KarelPro Oy - 2016-05-19 - unspecified

Mikrotukihenkilö -

Käytön tukihenkilöt
Suomen It-Infra Oy on nokialainen IT-palveluita tarjoava yritys, joka on toiminut alalla vuodesta 2001 lähtien. Yrityksen liikevaihto vuonna 2014 oli noin 2 522 000 euroa. Suomen It-Infra tarjoaa asiakkailleen kokonaisvaltaisia tietotekniikkaympäristön
Suomen IT-Infra Oy - 2016-02-28 - unspecified

Myyjä -

Myyjät
Suomen JulkisivuCenter on Etelä-Suomen alueella julkisivu- ja ikkuna/oviremontteja tekevä yritys. Haemme lisää innostuneita ja aktiivisia alue-edustajia ikkuna- ja julkisivuremontti myyntiin Kotkan, Haminan ja Loviisan alueille. Odotamme
KMK-Remontti Oy - 2016-08-02 - unspecified

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Elonen Oy on keskisuomalainen perheyritys, jonka kotipaikka on Jämsä. Elonen Oy konsernissa on leipomo-, kahvila- ja ravintolatoimintaa, joka työllistää n. 200 henkilöä kuudella eri paikkakunnalla, 15 eri toimipisteessä
Elonen Oy Leipomo - 2016-09-10 - unspecified

Myyntijohtaja -

Myynti- ja markkinointijohtajat
Myyntijohtaja Olet henkilökohtaisen myyntityön ammattilainen. Omaat hyvät ihmissuhdetaidot, sinulla on kyky saada ihmiset innostumaan ja antamaan itsestään 100% panoksen. Viihdyt paremmin kentällä, kuin toimistossa.
Rekrytointipalvelu Highway - 2016-02-15 - unspecified

Promootiomyyjä -

Myyjät
Haemme kasvavaan joukkoomme nyt osa-aikaisia promootiomyyjiä. Mikäli olet ahkera, tuloshakuinen ja myyntihenkinen, saatat hyvinkin olla etsimämme henkilö! Odotamme sinulta: -Täysi-ikäisyyttä -Halua menestyä -Suomen
Vitamin mail oy - 2016-08-17 - unspecified

Prosessityöntekijä betoniteollisuuteen -

Betonituote- ym. teollisuuden prosessityöntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia
Banssi Helsinki Oy - 2016-09-10 - unspecified

Rakennussiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme Uudenmaan alueella toimiville asiakkaillemme reippaita rakennussiivoojia erilaisiin rakennustyömaakohteisiin Helsinkiin. Etsimämme henkilöt ovat fyysistä työtä pelkäämättömiä, tottuneet keskiraskaaseen
HR Yhtiöt Oy - 2016-06-22 - unspecified

Raskaskalustonasentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-08-02 - unspecified

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Itä-Suomi Oy - 2016-02-15 - unspecified

Sähköverkon projekti-insinööri -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Rejlers Oy on Pohjoismainen yli 2100 asiantuntijan suunnittelu- ja konsultointiyhtiö, jonka palveluksessa on Suomessa yli 500 työntekijää. Tarjoamme suunnittelua, konsultointia ja turnkey -toimituksia energian, infran, rakentamisen
Rejlers Oy - 2016-09-10 - unspecified

Sosiaalialan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Haemme perhekodin ohjaajan äitiyslomasijaista 6.4.2016-13.2.2017 väliselle ajalle. Edellytämme ohjaajan työtehtävään lähihoitajan, nuoriso-ja vapaa-ajanohjaajan tai sosionomi amk:n koulutusta. Asiakasryhmäämme
Perhekoti Lilli Oy - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Suoramyyjä / myyntiedustaja -

Ovelta ovelle -myyjät
Freo Oy hakee työsuhteeseen henkilöä, jolla on näyttöä suoramyynnistä. Tarjoamme hakijalle tuotteet joita ei markkinoilta löydy. Saat käyttöösi työympäristön jossa on vankka taito ja
Freo Oy - 2016-03-19 - unspecified

Tasoitetyöntekijä -

Talonrakentajat
HAETAAN AMMATTITAITOISTA TASOITEMIESTÄ Työtehtäviin kuuluvat kylpyhuoneiden pohjien teko ja oikominen. Työ sijaitsee ensisijaisesti Hyvinkäällä, mahdollisesti myös muu pääkaupunkiseutu. Vaatimuksena on
BD Concept Oy - 2016-06-14 - unspecified

Timanttiporari / piikkari -

Talonrakentajat
Timanttiporaus, -sahaus, -hionta, jyrsintä, piikkaus, purku yms töitä vaihtelevien kohteiden mukaan. Vaatimuksena b-ajokortti, työturvallisuuskortti, Halu tehdä töitä, hyvä fyysinen ja henkinen kunto, puhut ja ymmärrät
Timanttiporaus Pika Oy - 2016-08-10 - unspecified

Tulkki -

Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Suomen Tulkkauspalvelut hakee uusia ammattilaisia. Palkkaamme jatkuvasti päteviä tulkkeja. Hae meille töihin! Asioimistulkin tutkintoa tai aikaisempaa kokemusta tulkkaustehtävistä katsotaan eduksi.. Haemme seuraavien kielten tulkkeja:
Suomen Tulkkauspalvelut - 2016-02-15 - unspecified

Web service architect -

Systeemisuunnittelijat
About Cuppla Technology Cuppla Technology is a start-up company focusing on the digitalization of education. Our main product is globally scalable Mobile Device & Content management (MDM) solution for K-12 schools. The product has raised a lot of
Cuppla Technology - 2016-06-27 - unspecified

Yrittäjä -

Haemme koko maan alueelta yrittäjiä ympäristöystävälliseen, uuden teknologian kemialliseen pesulapalvelumyymälään. Alan tuntemus ei ole tarpeen, koska me annamme koulutuksen ja perehdytämme kokonaisvaltaisesti alaan. Omaamme yli 40 vuoden kokemuksen alalta.
Fi Pyykkipoika Ky - 2016-02-15 - unspecified

 
 
site syntyy 2.763897895813 sekuntia