Job Sosiaalialan ohjaaja unspecified Erityishuoltojärjestöjen Liitto Ehjä Ry - Työtarjoukset

Käytä
id:
MGYwMTU3OWYtNzA5NC00MzgwLWFiMjYtYjRkZTA5ZjFkNGMyIDgx

reference: 0f01579f-7094-4380-ab26-b4de09f1d4c2

documentId: 10015511

connectionPointId: 81

lastModificationDate: 1561708807232

Työnimike: Sosiaalialan ohjaaja

Työnkuvaus:
Erityishuoltojärjestöjen liitto EHJÄ ry hakee sosiaaliohjaajaa määräaikaiseen työsuhteeseen Kirkkonummen toimipisteeseen. Kyseessä on hoitovapaan sijaisuus, alustavasti joulukuun 2020 loppuun asti.

EHJÄ ry on valtakunnallinen lastensuojelujärjestö, jonka työ painottuu lastensuojelun jälkihuoltoon, maahanmuuttajataustaisten nuorten tukemiseen sekä ammatilliseen että vapaaehtoiseen tukihenkilötoimintaan. Kirkkonummen toimipiste on perustettu keväällä 2018 ja toimiston työ painottuu maahanmuuttajataustaisten nuorten sosiaaliohjaukseen. Lisäksi toimipisteessä työskennellään lasten ja perheiden kanssa. Työtä tehdään arkisin, pääsääntöisesti klo 10-19 välisenä aikana. Toimipisteessä työskentelee sosiaaliohjaajan lisäksi vastaava sosiaaliohjaaja.

Sosiaaliohjaajan työtehtävät ovat monipuolisia sisältäen muun muassa asumiseen, opiskeluun ja Kelaan liittyviä asioita. Odotamme sinulta aktiivista ja joustavaa työotetta sekä vähintään AMK-tasoista sosiaali- tai terveydenhuollon tutkintoa. Arvostamme kokemusta maahanmuuttajien kanssa työskentelystä, itsenäistä työotetta, kohtuullista tietoteknistä osaamista sekä hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa. Haastattelemme hakijoita tehtävään koko prosessin ajan ja paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä.

Lasten (alle 18 vuotta) kanssa työskentelevien tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää lainmukainen ote rikosrekisteristä. Työyhteisömme on savuton. Ilmoitathan hakemuksessasi, saako henkilötietojasi säilyttää järjestön myöhempiä rekrytointeja varten

Kirkkonummen vastaava sosiaaliohjaaja Hanna Nygren 045 125 6203 / hanna.nygren (at) ehja.fi

numberOfPosts: 1

jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C3412

abstractJV_contact_0:
Työhakemukset pyydetään toimittamaan sähköpostitse osoiteeseen hanna.nygren (at) ehja.fi.

positionTypeCode: directhire

contractTypeCodes_0: fulltime

Työnantajan nimi: Erityishuoltojärjestöjen Liitto Ehjä Ry

source: TIVA

Käytä

Similiar Työtarjoukset

A la -carte -tarjoilija -

Henkilöstöpalvelu Efectivo Oy on ravintola-alan työntekijöiden välittämiseen ja vuokraamiseen erikoistunut perheyritys. Tällä hetkellä työllistämme merkittävän määrän ravintola-alan ammattilaisia kymmenissä yrityksissä
Henkilöstöpalvelu Efectivo Oy - 2018-08-16 - unspecified

Farmaseutti -

Farmaseutti tai proviisori, etsitkö uusia kokemuksia ja vaihtelevuutta työnkuvaasi apteekkialalla? Henkilöstöpalveluyritys Farmania etsii iloiseen ja lämminhenkiseen tiimiinsä kesätyöntekijöitä ympäri Suomea. Kesätyöntekijöiden kanssa työn aloitus, kesto, työmäärä ja työskentelyalue
Farmania Oy - 2019-03-22 - unspecified

Fysioterapeutti -

toimi Rengon kotihoito, fysioterapeutti, vakinainen.Haemme fysioterapeuttia ikäihmisten palvelujen toimialueelle Rengon kotihoitoon. Kotihoidon fysioterapeutti toimii Rengon lisäksi Voutilakeskuksen Lyhty-yksikkössä.Hämeenlinna on historiaansa arvostava aktiivinen 68.000 asukkaan maakuntakeskus
Hämeenlinnan kaupunki - 2019-03-20 - unspecified

Instrumentointisuunnittelijoita, Kuopio -

Liity joukkoomme ja tule suunnittelemaan teollisuuden uudistuvia ratkaisuja ja asiakkaillemme alan uusinta uutta. Meitä rautaisia kone- ja tehdastekniikan asiantuntijoita sekä loistavia sähkö-, instrumentointi- ja automaatiosuunnittelun ammattilaisia on Suomessa jo lähes 340. Työskentelemme 19
Rejlers Finland Oy - 2018-12-15 - unspecified

Kaivinkoneenkuljettaja -

KAIVINKONEEN KULJETTAJAHaemme pyöräalustaiseen kaivinkoneeseen ammattitaitoista kuljettajaa vakituiseen työsuhteeseen.Työt tehdään Tampereella ja lähikunnissa. Töihin kuuluu pääasiassa kunnallistekniikan uudis- ja korjaustöitä kaupunkialueella. Toivomme hakijalta kokemusta kaivinkoneen kuljettamisesesta
Maanrakennus Terho Virtanen Oy - 2019-01-29 - unspecified

Kiinteistönvälittäjä/myyntiedustaja -

Sp-Koti on aidosti paikallinen kiinteistönvälityspalvelu. Valtakunnallisen ketjun ansiosta Sp-Kodin palvelu kattaa koko maan. Vahva verkostoituminen mahdollistaa aktiivisen yhteydenpidon paikkakunnasta riippumatta. Sp-Koti Oy:n toimipisteet sijaitsevat Säästöpankkien läheisyydessä.Etsimme asiakkaallemme
Alen Consulting Oy - 2019-03-02 - unspecified

Kokki -

Lisäpalvelu on joustavia henkilöstöratkaisuja tarjoava yritysketju. Rekrytoimme työvoimaa palvelu- ja teollisuusaloille. Toimimme valtakunnallisesti ja toimipisteemme sijaitsevat Kouvolassa, Lahdessa, Helsingissä, Jyväskylässä ja Riihimäellä. Vuonna 2002 perustettu yritys on vahvassa kasvussa.Haemme
Lisäpalvelu Helsinki Oy - 2019-07-09 - unspecified

Koneenasentaja -

Haemme asiakkasyrityksellemme Ouluun ja reissutöihin ASENTAJIA. Työtehtävät sisältävät hitsauksia ja asennuksia työparin kanssa. Voit olla hitsaustaitoinen asentaja tai asennustaitoinen hitsaaja, työt määräytyvät osaamisesi ja kokemuksesi mukaan.Odotamme sinulta:- kokemusta asennustöistä-
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2018-11-28 - unspecified

Kuorma-autonkuljettaja kalustekuljetuksiin -

Kuorma-autonkuljettaja Henkilöstöratkaisut Canvas Oy rekrytoi ja vuokraa loistotyypit kuljetus-, logistiikka-, rakennus- ja palvelualoille sekä teollisuuden ja tuotannon eri tehtäviin luotettavasti ja nopeasti. Olemme toimineet jo vuodesta 2005. Toimipisteemme sijaitsevat Tampereella ja Espoossa,
Canvas Oy - 2018-12-06 - unspecified

Luokanopettaja, valmistava opetus, Itä-Hakkilan k -

Vantaan kaupunki, sivistystoimen toimiala, perusopetusItä-Hakkilan kouluKoulutie 8, 01260 VantaaTyösuhteen kesto: Määräaikainen 01.08.2019 - 31.07.2020Oletko työstäsi innostunut luokanopettaja ja haluat työskennellä valmistavassa opetuksessa? Haluatko liittyä rentoon, ammattitaitoiseen joukkoomme?
Vantaan kaupunki - 2019-04-11 - unspecified

Markkinatutkija -

Analyse2 tarjoaa kaupan alalle kehityksen kärkeä edustavia ohjelmistoratkaisuja valikoimasuunnitteluun, hinnoitteluun sekä kaupan ja tavarantoimittajien yhteistyöhön. Kansainvälinen asiantuntijaorganisaatiomme työllistää yli 130 päivittäistavarakaupan,
Analyse2 Trade Services Oy - 2018-10-30 - unspecified

Metallityöntekijä -

Etsitään asiakkaallemme metallialan ammattilaista konepajatyöhön Siilinjärvelle!Asiakkaamme on teollisuuden tilaus- ja alihankintakonepaja sekä kunnossapidon kumppanuusyritys. He tuottavat itse mittaus-, suunnittelu-, valmistus- ja asennuspalvelut.Asiakkaamme palvelee esimerkiksi kaivos- ja puunjalostusteollisuutta,
Carrot Itä-Suomi Oy - 2019-04-26 - unspecified

Metallityöntekijä -

Henkilöstöpalvelut Työntekijät Oy on henkilöstöpalvelutalo, joka tarjoaa yrityksille monipuolisia henkilöstöratkaisuja monille eri toimialoille. Toimimme Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Pirkanmaan sekä Kymenlaakson talousalueilla.METALLITYÖNTEKIJÄ Haemme ammattitaitoista metallityöntekijää
Henkilöstöpalvelut Työntekijät HTP Oy - 2019-03-13 - unspecified

Muu sosiaalialan ohjaaja ja neuvoja -

Haemme pitkään toimineeseen perhekotiin Mikkelin keskustan alueella osa-aikaista työntekijää, tekemään ainakin alkuun viikonloppuvuoroja keskimäärin kerran kuussa. Perhekodissa on neljä ala-asteikäistä lasta.Paikka on sinun mikäli olet rento, pitkän pinnan omaava hyvällä huumoritajulla
Work Point Mikkeli Oy - 2019-01-15 - unspecified

Muuttomies-Tampere -

Henkilöstöpalvelut Työntekijät Oy on henkilöstöpalvelutalo, joka tarjoaa yrityksille monipuolisia henkilöstöratkaisuja monille eri toimialoille. Toimimme laajasti koko Suomen alueella.Muuttomies-TampereEtsimme asiakkaallemme reippaita ja motivoituneita muuttomiehiä/naisia, Tampereen alueelle.Työ
Henkilöstöpalvelut Työntekijät HTP Oy - 2019-04-12 - unspecified

Myyjä -

Vuonna 1820 perustettu kodintekstiilejä valmistava Finlayson on yksi maamme vanhimpia yrityksiä. Skotlantilainen James Finlayson tupsahti vuonna 1820 Tampereelle, jossa silloin oli pari tuulen pieksemää tupaa ja valjastamaton koski. Muutaman vuosikymmenen kuluttua samalla paikalla
Vimeli Oy - 2018-10-09 - unspecified

Myyjäksi Kotimaan Energialle, Helsinki -

Löytyisikö sinusta kipinää ja virtaa edustamaan Kotimaan Energian vahvaa brändiä? Helsingin tiimimme kaipaa energistä potentiaalia!Win+Win=Win"No mitä tää sitten käytännössä on?Kotimaan Energian myyjänä kartoitat ja neuvottelet asiakkaittesi kanssa juuri heille sopivat palvelut,
Rainmaker SalesHow Oy - 2019-07-10 - unspecified

Myyntiedustaja, yritysasiakkaat -

Suomen Ilmakuva Oy on vuonna 1985 perustettu vakavarainen ja ihmisläheinen perheyhtiö. Tarjoamme asiakkaillemme erilaisia ilmakuvauspalveluita ja ilmakuvatuotteita koko Suomen alueella. Asiakkaitamme ovat yritykset, julkiset organisaatiot ja yksityiset kotitaloudet. Olemme alan markkinajohtaja Suomessa.Laajennamme
Suomen Ilmakuva Oy - 2019-03-19 - unspecified

Myyntineuvottelijoita Tampereelle -

Routa antaa aikaaVisiomme on vahva tyytyväisimmät työntekijät ja asiakkaat. Me Roudalla teemme markkinoinnin tekoja, jotta yrityksessä voidaan käyttää aika siihen, mitä varten yritys on olemassa. Routa on täyden palvelun markkinointikumppani kaiken kokoisille yrityksille. Olemme osa Sanoma
Mobiilimarkkinointi Routa Oy - 2018-11-20 - unspecified

Myyntipäällikkö -

Oletko myynnin taitaja, esimerkillinen esimies, muita inspiroiva ja hyvä tyyppi jolla on pilkettä silmäkulmassa? Etsimme kasvavaan markkinointitiimiimme tulosvastuullista Myyntipäällikköä vastaamaan toimistomme myynnistä. Myyntipäällikkönä
Momentos Oy - 2018-10-23 - unspecified

Palvelutiskimyyjä -

Oletko aidosti innostunut asiakaspalvelusta? Tuletko toimeen erilaisen ihmisten kanssa? Nautitko antaa reseptivinkkejä asiakkaalle? Meillä työskennellään reippaassa tahdissa, mutta rennossa ja hauskassa porukassa.Haluamme innostuneen PALVELUTISKIMYYJÄN huolehtimaan siitä, että kauppakokemus K-Supermarket
StaffPoint Oy - 2019-08-01 - unspecified

Projektityöntekijä -

HAEMME kuutta (6) projektityöntekijää Herttoniemen metrovalvomoon tarkkailemaan metrojunien kulkua ja yhteistyössä muun valvomon kanssa työskentelet sujuvan liikenteen ylläpitämiseksi. Oletko ikinä pohtinut mitä metroliikenteen minuuttiaikataulujen
Seure Henkilöstöpalvelut Oy - 2018-10-11 - unspecified

Ravintolatyöntekijä -

unspecified
Karnomin oy - 2018-08-01 - unspecified

Ravitsemistyöstekijä / Kokki -

Terveyskeskuksen keittiö ja Keuruun keskuskeittiö palvelee useita toimipisteitä. Tuotamme palveluja kaupungin perusturva palveluille, kouluille, päiväkodeille ja Keski-Suomen seutu-TK:lle sekä henkilöstöpalveluihin. TK-Keittiö toimii seitsemänä päivänä
KEURUUN KAUPUNKI - 2018-08-08 - unspecified

Sähköasentaja -

Etsimme asiakasyrityksellemme PIRKANMAAN alueelle ammattitaitoista jaluotettavaa SÄHKÖASENTAJAA rakennustyömaille uudis- ja saneerauspuolentyökohteisiin.Työntekijältä odotamme:- aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä ja/tai alan koulutusta- voimassa olevaa työturvallisuuskorttia- ajokorttia
Smile Henkilöstöpalvelut Oyj - 2019-03-12 - unspecified

Tutkimushaastattelija -

Kantar TNS Oy on maamme johtava yritys markkina- ja mielipidetutkimusalalla. Olemme osa kansainvälistä WPP-konsernia. Viihtyisä toimistomme sijaitsee Espoon Otaniemessä, Aalto-yliopiston ja Keilaniemen metroasemien välissä. Haemme toimistollemme osa-aikaisia, suomenkielentaitoisia
Kantar TNS Oy - 2018-09-19 - unspecified

unspecified -

unspecified
##pracodawca## - 2019-09-10 - unspecified

Varastotyöntekijä -

Etsimme reipasta ja oma-aloitteista tekijää varastoalan työtehtäviin! Hakijalta edellytetään: - hyvää fyysistä kuntoa - reipasta työasennetta - halua oppi ja kehittyä varastoalan työtehtävissä Työ on määräaikainen,
SunUra Oy - 2018-08-30 - unspecified

Varhaiskasvatuksen opettaja -

Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Haluamme olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen asiantuntija. Toimintamme perustuu lasten ja perheiden tarpeisiin sekä uusimpaan
Espoon kaupunki - 2019-03-20 - unspecified

 
 
site syntyy 5.0967998504639 sekuntia