Job Sosiaaliohjaaja Helsinki-Uusimaa Espoon kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Sosiaaliohjaaja

Työnkuvaus:
Aikuissosiaalityö on osa perhe- ja sosiaalipalveluja. Pidämme tärkeänä palvelujen asiakaslähtöisyyttä, ennaltaehkäisevää toimintatapaa ja moniammatillista työskentelyä. Espoon kaupunki on savuton työpaikka. Tehtävän kuvaus: Etsimme työyhteisöömme innostunutta ja ajan hermolla olevaa sosiaalityön ammattilaista. Haluatko olla mukana kehittämässä sosiaaliohjausta osana alkuvaiheen kotouttamistyötä? Espoon Maahanmuuttajapalveluissa on avoinna sosiaaliohjaajan määräaikainen virka 20.9.2016 alkaen (tai sopimuksen mukaan) 31.05.2017 saakka. Virka sijoittuu syvennetyn sosiaalityön tiimiin. Yksikössä työskentelee kahdessa eri tiimiissä 6 sosiaalityöntekijää, 6 sosiaaliohjaajaa, 2 palveluneuvojaa, 4 ohjaajaa, 4 etuuskäsittelijää sekä 2 johtavaa sosiaalityöntekijää. Maahanmuuttajapalveluiden toimipaikka sijaitsee Espoon keskuksessa osoitteessa Terveyskuja 2 (lähellä kauppakeskus Entresseä). Työyksikössämme tehdään moniammatillista alkuvaiheen kotouttamistyötä pakolaisstatuksella oleskeluluvan saaneiden henkilöiden kanssa. Toteutamme sosiaalityössä suunnitelmallisuutta ja keskeinen osa toimintaamme on oman työmme sekä yleisesti aikuissosiaalityön kehittäminen. Työntekoamme tukee uudenlainen aikuissosiaalityön tekemisen tapa, jossa painotetaan laajoja neuvontapalveluita, moniammatillista työskentelyä sekä tila- ja tekniikkaratkaisujen hyödyntämistä. Tavoitteenamme on luoda uudenlainen kotouttamisen sosiaalityön malli Espooseen. Lisäksi työtämme on tukemassa kehittämismyönteinen ja avoin organisaatiomalli. Työtiimimme ovat moniammatillisia ja niissä työskentelee sosiaalityöntekijöitä, sosiaaliohjaajia, ohjaajia, etuuskäsittelijöitä sekä johtava sosiaalityöntekijä. Vastaamme asiakkaiden kanssa tehtävästä suunnitelmallisesta sosiaalityöstä, sosiaaliohjauksesta, palveluneuvonnasta ja taloudellisesta tukemisesta. Nyt haettavan sosiaaliohjaajan toimenkuvaan kuuluvat ensisijaisesti asiakastapaamiset, asiakkaiden palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus sekä neuvontapalvelut. Lisäksi työtehtäviin sisältyy sosiaalihuoltolain mukaista päätöksentekoa sekä taloudellisesta tuesta vastaamista (täydentävä toimeentulotuki). Kelpoisuusvaatimus: Sosiaalihuollon ammattihenkilöstä annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen pätevyys. Tehtävässä edellytetään soveltuvuutta vaativaan asiakas-, tiimi- ja verkostotyöhön sekä päätöksentekokykyä ja palvelujärjestelmän tuntemusta. Arvostamme kokemusta maahanmuuttajien kanssa tehtävästä sosiaalityöstä. Lisäksi arvostamme jämäkkyyttä, järjestelmällisyyttä, omatoimisuutta sekä nopeaa arviointi- ja päätöksentekokykyä.

Työnantajan nimi: Espoon kaupunki

Työnantajan osoite: Terveyskuja 2A, 02770 ESPOO

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

a la carte Chef / Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Woolshed Bar & Kitchen are now recruiting for the following: Job title: a la carte Chef/ kokki The Venue: "Woolshed Bar & Kitchen" is a successful international rustic restaurant, & bar located in the heart of central Helsinki. The
Woolshed - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa

Aloitteleva Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Haemme Vantaan rakennustyömaille ALOITTELEVAA RAKENNUSMIESTÄ Työ tapahtuu uudis- ja korjausrakennustyömailla. Rakennusmiehen tulee hallita lähes kaikki työmaalla tehtävät työvaiheet betonivalusta aina loppuviimeistelyihin
Selekta Rakennus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Asiakasagentti -

Myyjät
Minusta ei ainakaan ole myyjäksi? Näin minäkin aikoinaan ajattelin, joten Hei juuri sinä! Turotim oy etsii myyjiä Helsingin toimistoon. Etsimme kaiken ikäisiä myynnistä kiinnostuneita henkilöitä joukkoomme.
Turotim Oy - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa

Asiakaspalvelija -

Puhelinpalveluneuvojat
Osa-aikainen asiakaspalvelija Collector Bankin perintäosastolle Collector on niche-pankki, joka tarjoaa kustannustehokkaita ja innovatiivisia rahoitusratkaisuja henkilö- ja yritysasiakkaille. Innovaatiot ohjaavat työtämme. Mukautamme
StudentWork Sharper Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Buukkari -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Ebook Oy on vuonna 2010 perustettu suomalainen myyntipalveluyhtiö. Toteutamme yritysasiakkaille myynti- ja markkinointikampanjoita lähinnä B2B-tuotteiden ja palveluiden parissa Työllistämme
Ebook Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Klubiravintola Golf Talma sijaitsee Keravan tuntumassa ja on tunnettu erinomaisesta ruoastaan ja palvelustaan. Haemme palvelukseemme kokkeja golfkaudelle 2016. Odotamme sinulta: - vähintään muutaman vuoden työkokemusta - innostunutta
Klubi-Ravintola Golf Talma, Tiipiihill Ky - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kokki kesätöihin -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Attendo tuottaa laadukkaita hoivapalveluja yli 120 hoivakodissa, ja 250 kunnan kumppanina. Yrityksemme on joustava ja kannustava työnantaja, jossa pääset myös kehittämään työtäsi. Yli 6000 terveydenhuoltoalan
Attendo Oy - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa

Koulunkäyntiavustaja -

Koulunkäyntiavustajat
Lauttasaaren yhteiskoulu on yksityinen noin 650 oppilaan koulu. Meillä toimii vuosiluokat 7.-9. ja lukio. Henkilökuntaa on noin 60. Etsimme innovatiiviseen joukkoomme ammattitaitoista koulunkäyntiavustajaa 9.8.2016 alkaen ensin määräaikaisesti
Lauttasaaren yksityiskoulujen kannatusyhdistys ry - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Kukkien myyjä / floristi -

Myyjät
Etsimme Helsingin Ullanlinnassa sijaitsevaan kukkakauppaan työntekijää. Aluksi työ olisi keikkaluonteista, mutta myöhemmässä vaiheessa on työsuhde mahdollista muuttaa osa-aikaiseksi. Työstä maksetaan tuntipalkkaa,
Honico Oy Ab - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Laatutakuu-yrittäjä -

Yrittäjiemme työtyytyväisyys on huippuluokkaa! 91 % Suosittelee Laatutakuu-yrittäjyyttä muillekin. Haemme nyt LAATUTAKUU-YRITTÄJÄÄ pääkaupunkiseudulle huolehtimaan asiakkaiden toimitilojen siivouksesta ja asiakasyhteistyöstä. Olet myynti- ja
Suomen Laatutakuu Palvelut Oy - 2016-03-03 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Kotihoito Päiväkumpu hakee vakituista lähihoitajaa kokoaikaiseen työhön Kotihoito Päiväkumpu kuuluu suomalaiseen Hoitokoti Päiväkumpu -konserniin. Kotihoito Päiväkumpu tuottaa ja järjestää
Hellä Hoiva Seniorineuvonta Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Lasittaja -

Lasinasentajat
Olemme lasituspalvelun erikoisliike pääkaupunkiseudulla ja lasitusalan ammattilaisten joukkomme taitaa lasitukset laidasta laitaan. Itä-Helsingin Lasi Oy lasittaa niin suuret kuin pienetkin lasituskohteet yksityisille, yrityksille sekä
Itä-Helsingin Lasi Oy - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Hei Sinä esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen ammattilainen ja työsi kehittämisestä kiinnostunut! Koet kasvattajana lapsen oppimisen ilon yhtä tärkeäksi kuin vuorovaikutuksellisuuden hoiva- ja kasvatustyössä.
Sipoon kunta - Sibbo kommun - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Tehtävän kuvaus: lastentarhanopettajan vakituinen toimi Vantaan kaupunki on savuton työpaikka. Lasten (alle 18 vuotta) kanssa työskentelevien tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää lainmukainen ote rikosrekisteristä.
Vantaan kaupunki - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa

Muurari -

Muurarit ym.
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Rakennus Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Perhetyöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Porvoon lapsiperheiden sosiaalityöhön haetaan perhetyöntekijää määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 9.5.-31.12.2016 tai sopimuksen mukaan Tarjoamme haasteellisia ja mielenkiintoisia tehtäviä osaavassa
Porvoon kaupunki/Borgå stad - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa

Pikaruokaravintolatyöntekijä -

Pikaruokatyöntekijät
TASTE IS KING! Vuonna 1954 perustettu BURGER KING® on maailman toiseksi suurin hampurilaisketju. BURGER KING® -ravintoloita on yli 13 000 ympäri maailmaa 88 maassa. Ravintolat palvelevat noin 11 miljoonaa asiakasta päivittäin. Restel
Restel Oy - 2016-03-03 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme iloisia 18 vuotta täyttäneitä osa-aikaisia ravintolatyöntekijöitä pääkaupunkiseudun ravintoloihimme. Jos olet reipas ja ahkera, osaat tarvittaessa tehdä kahta asiaa yhtä aikaa ja jaksat hymyillä
Askur Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
CL-Yhtiöpalvelu Oy on vuonna 1995 perustettu henkilöstönvuokraukseen erikoistunut vakavarainen ja luotettava yritys. Etsimme asiakasyrityksellemme sähköasentajaa pääkaupunkiseudulla sijaitseviin kohteisiin. Lähtö
CL-Yhtiöpalvelu Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Haemme sähköasentajia kohteisiimme, joita ovat linjasaneeraukset, toimitilat ja uudet asuinrakennukset. Ensisijaisesti haemme kärkimiestaitoisia jo kokemuksen omaavia henkilöitä. Tutustu yritykseemme osoitteessa www.terawatt.fi.
Terawatt Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Osastolla hoidetaan gynekologisia syöpäpotilaita sairauden eri vaiheessa ja rintasyöpäpotilaiden lääkehoitojen toteutus tapahtuu osastolla polikliinisesti. Työ on kolmivuorotyöluonteista. Hoitotyössä kohtaat
HUS - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa

Saliapulainen/ Food Runner -

Tarjoilijat
HAETAAN SALIAPULAISIA JA FOOD RUNNEREITA PÄÄKAUPUNKISEUDULLE HAEMME asiakasyrityksillemme iloisia ja reippaita saliapulaisia ja food runnereita pääkaupunkiseudulla sijaitseviin ravintoloihin, kahviloihin ja hotelleihin. TARJOLLA on
VMP Group / Bework Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Kiinteistöhuolto Sami hakee ahkeraa ja oma-aloitteista siivoojaa asuinkiinteistö kohteisiin. Työtehtäviin kuuluu asuinkiinteistöjen yleisten tilojen mm. rappujen, saunatilojen jne. siivousta. Edellytämme ajokorttia, oman
Kiinteistöhuolto Sami Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Terveyskeskuslääkäri -

Yleislääkärit
Sosiaali- ja terveysvirasto, Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Tehtävän kuvaus: Oletko valmis lääkäri tai vähintään viiden vuoden opinnot suorittanut kandi? Tule lääkäriksi Stadin sykkeeseen!
Helsingin kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Tiiminjohtaja -

Henkilöstöjohtajat
Yrityksemme maahantuo ja myy laadukkaita amerikkalaisia puhdistusjärjestelmiä Uudenmaan alueella. Etsimme tiimimme lisää menestyjiä ja tarvitsemme nyt muutaman oma-aloitteisen, johtajahenkisen ja kunnianhimoisen tiiminjohtajan.
Golden Opportunity Finland Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Toimistotyöntekijä -

Yleissihteerit
Etsimme pikaisesti asiakkaalle toimistoon työntekijää. Työ sisältää mm. erilaisten lippujen tallentamista , tulostamista ja postittamista sekä mahdollisilta asiakkailta tiedusteluja eri kiinnostusten kohteista puhelimitse.
TP Avuksenne Oy - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa

Tuote-esittelijä, leipomoala -

Tuote-esittelijät

Alen Oy Leipomo - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Työmaainsinööri -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo. Yhtiömme on HPL:n auktorisoitu jäsen, ja meidät on valittu Kauppalehden menestyjäyritykseksi vuonna 2015. Olemme Työelämän Pelastusrengas
Aalto Henkilöstöpalvelut / Aaltovoima - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Työpari siivouksen autopartioon -

Muut puhdistustyöntekijät
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 6.9709429740906 sekuntia