Job Sosiaaliohjaaja Helsinki-Uusimaa Vantaan kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Sosiaaliohjaaja

Työnkuvaus:
Tehtävän kuvaus: Etsimme Myyrmäen lastensuojelun avohuoltoon lastensuojelutyöhön motivoitunutta ja osaavaa sosiaaliohjaajaa sijaisuuteen. Sosiaaliohjaajan vakanssi sijoittuu vastaanottotiimiin. Myyrmäen yksikössä vastaanottotiimi on toiminut vuoden 2010 alusta. Tiimiin kuuluu viisi sosiaalityöntekijää, kaksi sosiaaliohjaajaa ja johtava sosiaalityöntekijä. Vastaanottotiimin lisäksi Myyrmäen yksikössä on kaksi suunnitelmallisen sosiaalityön tiimiä. Vastaanottotiimissä tehdään uusien asiakkaiden osalta lastensuojelutarpeen selvitykset. Virka-aikaisesta päivystyksestä huolehtii oma työryhmänsä Tikkurilassa. Sosiaaliohjaajan tehtävät vastaanottotiimissä painottuvat työparina toimimiseen lastensuojelutarpeen selvitystyössä ja alueen lastensuojelutyön sosiaaliohjaukseen. Tiimillä on säännöllinen työnohjaus ja selvitykset tehdään parityönä. Tiimissä kehitetään jatkuvasti omia työkäytäntöjä ja koko yksikkö on kehittämismyönteinen. Yksikössä on ollut mm. paljon yhteistyötä yliopistojen käytäntöjaksojen tiimoilta ja olemme olleet mukana eri kehittämishankkeissa. Toimimme myös sekä sosionomi (AMK) -tutkintoon opiskelevien että yliopiston sosiaalityön opiskelijoiden käytännönopetuspaikkana. Toimistomme omat kehittämiskohteet liittyvät tällä hetkellä lapsen osallisuuteen ja sen edistämiseen uusin tavoin, sosiaalisen raportoinnin kehittämiseen ja sosiaalisen median hyödyntämiseen. Myyrmäen sosiaali- ja terveyskeskus sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella (bussit HKI, Espoo, kehärata). Tarjoamme hyvän perehdytyksen työhön, kannustavan työyhteisön ja vankan lähiesimiehen tuen. Vastaanottotiimissä työskentelee osaavia ja motivoituneita työntekijöitä ja tiimissä on laajaa osaamista. Vantaan kaupunki on savuton työpaikka. Haethan paikkaa vain sähköisesti (www.tyonhaku.vantaa.fi). Lasten (alle 18 vuotta) kanssa työskentelevien tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää lainmukainen ote rikosrekisteristä. Kelpoisuusehto: Laki 272/2005 6 § mukainen kelpoisuus (sosionomi AMK). Otamme myös huomioon ko. tutkinnon loppuvaiheen opiskelijat. Lisäksi edellytämme: - hyviä vuorovaikutustaitoja - kykyä työparityöskentelyyn Luemme eduksi: Aikaisemman kokemuksen lastensuojelun avohuollosta ja perheiden kanssa tehtävästä työskentelystä ja sosiaaliohjauksesta.

Työnantajan nimi: Vantaan kaupunki

Työnantajan osoite: Jönsaksentie 4C, 4krs., 01600 VANTAA

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Barnträdgårdslärare -

Lastentarhanopettajat
Vi söker en kreativ och glad barnträdgårdslärare, ped.kand. till vårt daghem då vår kollega går i pension efter många år. Mera uppgifter om oss finns på www.bensow.com. Välkommen med
Stiftelsen Bensows Barnhem Granhyddan - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Changemaker-nuorisoverkoston koordinaattori -

Lainopilliset avustajat
Kirkon Ulkomaanapu on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin humanitaarisen avun järjestö. Järjestö kuuluu kansainväliseen kirkollisten avustusjärjestöjen ACT-verkostoon ja tekee työtä
Kirkon Ulkomaanapu-Finn Church Aid (FCA) - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

CNC-Koneistajia -

Koneenasettajat ja koneistajat
Asiakkaamme tarvitsee ammattitaitoisia koneistajia, joilla on kokemusta sorvauksesta. Jos omaat usean vuoden kokemuksen vaativista koneistuksista, joissa olet joutunut ohjelmoimaan ja tekemään paljon asetuksia. Asiakas etsii pitkäaikaisiin
Barona Teollisuus Oy - 2016-04-17 - Helsinki-Uusimaa

Front-End Developer (Angular/React) for Hubchat Co -

Sovellusohjelmoijat
"People want to discover and take part in communities around their passions and interests. Our mission is to build a platform for all those communities." This is the mission of Hubchat Community, the company, who is developing one of the largest
Academic Work Suomi Ab - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Hankintainsinööri -

Teollisen valmistuksen ja tuotantotekniikan erityisasiantuntijat
Lemminkäinen on vaativan infrarakentamisen ja talonrakentamisen osaaja Pohjois-Euroopassa ja yksi markkina-alueensa suurimmista päällystäjistä. Rakennamme yhdessä asiakkaidemme
Lemminkäinen Talo Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Hyllyttäjä-myyjä -

Myyjät
Humanlink Finland Oy on yksi alansa innovatiivisimmistä yrityksistä palvelujen kehittämiseen liittyvissä tehtävissä. Konseptejamme ovat VOIMAHYLLYTYS, VOIMAKASSA ja VOIMARYHMÄ-myyntipalvelut. Konseptimme työllistävät
Humanlink Finland Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Iltasiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Inhouse Partners Oy on Etelä-Suomen, Turun, Tampereen ja Oulun alueilla toimiva kokonaisvaltaisiin siivous- ja toimitilapalveluratkaisuiden tuottamiseen erikoistunut yritys. Haemme siivoustyöntekijää iltatyöhön Helsinkiin.
Inhouse Partners Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

IV-puhdistaja -

Rakennuspuhdistajat ja nuohoojat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi etelä Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat

Urakointi Ami Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa

Kenttävastaava -

Myyntiedustajat
Asiakasyrityksemme etsii yhtä kenttävastaavaa vastaamaan oman tiiminsä myynnillisestä kehityksestä. Tärkeimmät tehtäväsi ovat oman tiimisi myynnin jatkuva kehittäminen, myyjien motivoiminen ja kouluttaminen.
Lammervo & Torikka Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kesätyöntekijä -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme asiakasyrityksellemme laivasiivoukseen aurinkoisia ja asiakaspalveluhenkisiä palveluvastaavia sekä palveluohjaajia kesäkaudelle. Työ on määräaikainen 18.6.-14.8.2016 välillä. Työtehtävät
SOL Palvelut Oy - 2016-03-17 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme kokoaikaista kokkia uudistuvaan ravintolaamme. Kehitämme konseptiamme perinteisestä suomalaisesta lounasruoasta kohti terveellistä, suomalaista, eurooppalaista ja japanilaista ruokaperinnettä yhdistelevää, modernia
Kamome Project Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Kokoonpanija -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Haemme asiakkaallemme Järvenpäähän kokoonpanotyöntekijää. Työtehtäviin kuuluu tuotteiden loppukokoonpanoon ja pakkaamiseen liittyvät työtehtävät. Työ on päivätyötä.
VMP Group, Järvenpää - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kotimyyjä -

Ovelta ovelle -myyjät
Haluatko lyhyet työmatkat? Haluatko liukuvan työajan? Haluatko tienata kotona? Haemme myyntineuvottelijoita kotoa tehtävään puhelinmyyntityöhön. Tuotteina meillä on Suomen suurimpien kustantajien aikakausilehdet.
Contact &Travel Finland Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kylmäkkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme iloiseen joukkoomme hyvät ryhmätyöskentelytaidot omaavaa, reipasta kylmäkköä. Olet innovatiivinen etkä pelkää työskentelyä kiireessä. Työtehtäviisi kuuluu vitriinituotteiden
RAMI' S COFFEE OY - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Laiva- ja bussisiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Moikka. Nyt olisi tarjoilla siivoustöitä Helsingin kauppatorin pienten turistilaivojen ja sightseeing-bussien parissa. Kyseessä on sisätilojen ja ikkunoiden siivousta. Laivat tulevat huoltolaituriin Kruunuhakaan. Toivottavasti olet
PartnersMs Oy - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Metallityöntekijä -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
PolarPro on vaativiin henkilöstöratkaisuihin erikoistunut henkilöstöyritys. Kokemus ja osaamisemme ovat toimintamme perusteet. Meille on tärkeää tuntea sosiaalinen vastuu sekä täyttää asiakkaidemme
PolarPro Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Ideko Suomi Oy on nopeasti kasvava keittiöuudistaja. Ideko-keittiöuudistus on erilainen tapa uudistaa asiakkaan keittiö. Vahvistamme myyntitiimiä Uudenmaan alueella. Haemme nyt MYYNTIEDUSTAJIA keittiöuudistusten kotimyyntiin,
Ideko Suomi Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Vielä mahtuu mukaan mukavaan porukkaan! AAA-Palvelut Oy laajensi toimintaansa ja avasi uuden toimiston Vantaan keskustaan. Tuomme mukanamme Asennetta, Ammattitaitoa ja Ansioita! Ole nopea ja varmista paikkasi menestyvässä tiimissä!
AAA-Palvelut Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Nanny / lastenhoitaja / kodinhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Looking for someone to take care of our 2 yo boy and help mother with the household. Preferrably english and tagalog speaking cos we want our boy to learn our native language and culture. Working with children requires an extract from criminal records
Albarico Liaa - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut yli 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet,
Mikeva Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Psykologi -

Psykologit
HYKS psykiatrian psykoosien ja oikeuspsykiatrian linjan Kellokosken sairaalan osasto P30 hakee psykologia vakituiseen työsuhteeseen 1.8.2016 alkaen. Kiinnostaako työ psykologian ja psykiatrian eri osa-alueiden risteyksessä? Pystytkö
HUS - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Puhelinmyyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Me Uniflex Suomella olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointeihin. Vuokraamaamme henkilökuntaa löytyy esimerkiksi contact centereistä, rakennustyömailta ja teollisuushalleista Suomessa, Ruotsissa, Norjassa
Uniflex Suomi Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Puheterapeutti -

Kuulontutkijat ja puheterapeutit
Avoinna oleva puheterapeutin toimi kuuluu hallinnollisesti Pää- ja kaulakeskuksen puheterapian asiantuntijayksikköön. Puheterapeutin työpaikka on HUS Apuvälinekeskus, Mannerheimintie 107, Helsinki. HUS Apuvälinekeskus
HUS - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa

Remonttimyyjä -

Myyntiedustajat
Jobrent on innovatiivinen ja kasvava yritys. Olemme henkilöstöalan asiantuntijoita ja tarjoamme henkilöstövuokrausta ja rekrytointia. Tarjoamme sinulle arvokkaita työmahdollisuuksia työurasi kaikissa vaiheissa. Kauttamme
Suomen Jobrent Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
HYKS Tulehduskeskuksen Iho- ja allergiasairaalan Ihotautien vuodeosaston sairaanhoitajan työvapaan sijaisuus 30.5.16 22.2.2018. Ihotautien vuodeosastolla hoidetaan vaikeita ihosairauksia sairastavia potilaita ja haavapotilaita. Osastolla on 20 sairaansijaa.
HUS - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Toimistoassistentti -

Yleissihteerit
Mikokit Oy / Limetti Catering on monipuolinen ravintola- ja pitopalveluja tarjoava yritys. Suunnittelemme ja toteutamme myös yritysten kokous-ja vierastarjoilut palaverikahvituksista suuriin seminaareihin. Pitopalvelut ja juhlapalvelut tyylikkäästi
Mikokit Oy/Limetti Catering - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Oletko kiinnostunut ompelutyöstä ja varastotehtävistä? Tuusulassa sijaitseva asiakkaamme etsii varastoonsa reipasta työntekijää huolehtimaan yrityksille vuokrattavien työvaatteiden käsittelystä. Työ
Barona Logistiikka Oy, Vantaa - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.61427187919617 sekuntia