Job Sosiaalityöntekijä Päijät-Häme Lahden kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Sosiaalityöntekijä

Työnkuvaus:
Haemme lapsiperheiden tukeen kahta sosiaalityöntekijää 1.7.2016 ja 1.8.2016 alkaen. Toinen viroista on uudelleen haettavana. Sosiaalityöntekijän tehtäviin lapsiperheiden tuessa kuuluvat mm. palvelutarpeen arviointien tekeminen ja lastensuojelun tarpeen selvittäminen yhdessä lapsen, perheen ja verkostojen kanssa. Lapsiperheiden tuessa käsitellään myös lapsiperheiden aikuisten sosiaalihuoltolain mukaisia asioita. Tavoitteena on, että lapsi ja perhe saavat työskentelyn aikana riittävän tuen ja ohjauksen tarvittavien palvelujen piiriin. Lapsiperheiden sosiaalihuoltolain mukainen suunnitelmallinen sosiaalityö ja sosiaaliohjaus tulevat siirtymään v. 2016 aikana lapsiperheiden tukeen. Lisäksi yksikkö vastaa lastensuojelun virka-aikaisesta päivystyksestä. Yksikössä käsitellään myös lapsiperheitä koskevaa täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea. Tarjoamme mahdollisuuden säännölliseen työnohjaukseen ja kouluttautumiseen. Olemme savuton työyhteisö. Kelpoisuusehtona sosiaalityöntekijän virkaan on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus. Virkaan valitun tulee toimittaa hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Koeaika on 6 kk. Lasten kanssa työskentelevien rikostaustaote tarkistetaan lain (504/2002) mukaisesti. Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisesti Kuntarekry.fi -sivujen kautta.

Työnantajan nimi: Lahden kaupunki

Työnantajan osoite: Vapaudenkatu 23 A, 15100 LAHTI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalityön erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Päijät-Häme

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ahkera purkutyöntekijä -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme asiakkaallemme kesän ajan kohteisiin ahkeria purkutyöntekijöitä. Edellytämme jonkin verran aiempaa kokemusta rakennus- tai purkualan töistä, mutta kokemusta tärkeämpää on ahkera asenne työntekoon,
Amiko Lahti Oy - 2016-06-22 - Päijät-Häme

Asbestimiehiä -

Muut rakennustyöntekijät

Kotokuja 4 - 2016-04-12 - Päijät-Häme

Asiakasagentti -

Myyjät
Minusta ei ainakaan ole myyjäksi? Näin minäkin aikoinaan ajattelin, joten Hei juuri sinä! Turotim oy etsii myyjiä Lahden toimistoon. Etsimme kaiken ikäisiä myynnistä kiinnostuneita henkilöitä joukkoomme.
Turotim Oy - 2016-02-28 - Päijät-Häme

Development Engineer/Industrial Designer -

Teollisen valmistuksen ja tuotantotekniikan erityisasiantuntijat
Uponor is a leading international systems and solutions provider for safe drinking water delivery, energy-efficient radiant heating and cooling and reliable infrastructure. The company serves a variety
Uponor Suomi Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Erityislastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat

Kärkölän kunta - 2016-08-17 - Päijät-Häme

Hammashoitaja -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Oral Hammaslääkärit Oyj on oman alansa edelläkävijä, kehittyvä ja kasvava, henkilöstöstään huolenpitävä suun- ja hammasterveydenhuollon palveluja tuottava valtakunnallinen ketju. Oral toimii
Oral Hammaslääkärit Oyj - 2016-04-01 - Päijät-Häme

Huoltoasema-apulainen -

Huoltamotyöntekijät
Haussa huoltoasema-apulaisia Haemme reipasotteisia ja toimeliaita huoltoasema-apulaisia Hakijalta odotetaan kassataitoja, hygieniapassia, asiakaspalveluhenkisyyttä, oma-aloitteisuutta sekä omaa autoa. Huoltoaseman tehtäviin kuuluu asiakaspalvelun
Lisäpalvelu Lahti Oy - 2016-05-28 - Päijät-Häme

Iltapäivätoiminnan ohjaaja -

Lastenhoitotyöntekijät
IP-toiminnan suunnittelu, valmistelu ja ohjaaminen sekä muut kerhotoiminnan käytäntöihin liittyvät tehtävät. Yhteistyö koulun, huoltajien ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Työnantajan määräämät
Lahden kaupunki - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Keittiöapulainen -

Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme keittiöapulaista Pappilanmmäen koulun keittiöön määräaikaiseen työsuhteeseen 10.8.2016-3.6.2017 väliselle ajalle. Työtehtäviin kuuluu ruuanvalmistus keittäjän työparina ja salaatin
Padasjoen kunta - 2016-04-26 - Päijät-Häme

Keittiötyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme asiakkaallemme Maisema 24 Oy:lle KEITTIÖTYÖNTEKIJÄÄ pitkäaikaiseen työsuhteeseen. Työtehtäviin kuuluu ruuan valmistus ja muut keittiön työtehtävät vastaanottokeskuksessa. Edellytämme
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-04-21 - Päijät-Häme

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haetaan reippaita ja asiakaspalvelutaitoisia kokkeja Vierumäen Matkakeitaalle. Tehtäviisi kuuluu ala carte ruokien ja lounaan valmistus, sekä kaikki muuta liikenneaseman työt. Hesburger, Kotipizza, kassatyöskentely, vitriinituotteiden
Vierumäen Matkakeidas Oy - 2016-08-10 - Päijät-Häme

Kotihoidonohjaaja -

Vanhustenhuollon johtajat
Peruspalvelukeskus Oiva hakee Asikkalan kotihoitoon kotihoidonohjaajaa vakituiseen virkaan alkaen 1.8.2016 tai sopimuksen mukaan. Kotihoidonohjaajan keskeisinä tehtäväalueina ovat kotiin annettavien palvelujen koordinointi, lähiesimies-
Hollolan kunta - 2016-06-01 - Päijät-Häme

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Jobio Henkilöstöpalvelut on räätälöityihin henkilöstöpalveluihin erikoistunut yritys. Jobion kautta löydät lukuisia avoimia työpaikkoja eri toimialoilta ja uramahdollisuuksia, jotka saattavat sopia
Jobio Henkilöstöpalvelut - 2016-04-21 - Päijät-Häme

Liikenneasematyöntekijä -

Myymälän esimiehet
Olet vähintään 18v., mielellään kokemusta omaava. Omaat hygieniapassin, mielellään veikkaus on tuttu, olet iloinen ja reipas ja tartut oma-aloitteisesti työtehtäviin. Työtehtäviin kuuluu mm. TAW:in
Nestime Feenix Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Myyjä -

Myyjät
Tarvitsemme ripeän ja hyvän asiakaspalvelutaidon omaavan henkilön mansikan myyntiin tilamyymäläämme. Työ sisältää pääosin asiakaspalvelua, elintarvikkeiden käsittelyä sekä puhtaanapitoa.
Nummi Seija - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Myyjä -

Myyjät

Bijou Brigitte Oy - 2016-04-15 - Päijät-Häme

Osa-aikaisia myyjiä suksi- & pyöräosastolle -

Myyjät
Työtehtävät Oletko myyntityötä rakastava urheilullinen tiimipelaaja? XXL etsii osa-aikaisia myyjiä sekä tuntityöntekijöitä urheilutavaratalon suksi- & pyöräosastolle. Suksi- & pyöräosaston
XXL Sports & Outdoor Oy - 2016-05-05 - Päijät-Häme

Parturi-Kampaaja -

Kampaajat ja parturit
CLIPS toimii Lahdessa, Helsingissä, Vantaalla, Turussa, Hyvinkäällä ja Hämeenlinnassa. Meillä on palveluksessamme 64 rautaista hiusalan ammattilaista. Haluatko Sinä ammattitaitoinen ja nuorekas Parturi-Kampaaja kuulua
Kampaamo-Myymälä CLIPS - 2016-03-01 - Päijät-Häme

Piirivartija -

Vartijat
ISS Security Oy etsii nyt joukkoonsa päteviä piirivartijoita Lahteen. ISS Security Oy tarjoaa yrityksille monipuolisia ratkaisuja, jotka käsittävät turvallisuusjärjestelmät, vartioinnin, turvaverkkoratkaisut sekä
ISS Palvelut Oy - 2016-02-25 - Päijät-Häme

Puutarhatyöntekijä -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Hämeenkosken kappeliseurakunta hakee hautausmaan ja leirimajan kausityöntekijöitä 2.5.2016 alkaen eripituisiksi ajoiksi. Hautausmaan työt ovat pääosin hautausmaiden hoito-
Hollolan seurakunta - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen SAIRAANHOITAJAA kotihoitoon Sysmään. Tarjoamme sinulle sairaanhoitajan tehtäviä kotihoidossa. Kotihoito on voimakkaasti kehittyvä alue. Päivittäistä toimintaa
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-03-03 - Päijät-Häme

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Tehtävä Hollola on 24 000 asukkaan elinvoimainen ja uudistuva kunta Päijät-Hämeessä. Teemme tavoitteellista ja tuloksellista kuntayhteistyötä kaikilla toimialoillamme. Hollolan kunnan palveluksessa työskentelee
Hollolan kunta - 2016-04-24 - Päijät-Häme

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Nurmijärvi - elinvoimaa ja elämisen tilaa Haemme Perhe- ja sosiaalipalveluihin SOSIAALITYÖNTEKIJÄÄ vakituiseen virkaan. Tehtävä sijoittuu lapsiperheiden palvelutarpeen arviointiin. Arviointitiimissä on kaksi sosiaalityöntekijää
Nurmijärven kunta - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Summer jobs! Englannin kielen kouluttaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Since 1993 Speaking Out Oy's core business activity has been to offer local language-training courses for children. Our courses are operated in schools, nurseries and other suitable locations. The aim is to provide a high quality, local service. In other
Speaking Out Oy - 2016-04-12 - Päijät-Häme

Terveyskeskuslääkäri -

Yleislääkärit
Virka Hollola on 24 000 asukkaan elinvoimainen ja uudistuva kunta Päijät-Hämeessä. Teemme tavoitteellista ja tuloksellista kuntayhteistyötä kaikilla toimialoillamme. Hollolan kunnan palveluksessa työskentelee yhteensä
Hollolan kunta - 2016-04-29 - Päijät-Häme

Tig-hitsaaja / automaatiolaiteteollisuuden kokoonp -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Asiakkaamme hakee ammattitaitoista Tig-hitsaajaa. Hakijalta edellytämme kokemusta rosterin Tig-hitsauksesta, ja erityisesti arvostamme reipasta asennetta ja halua oppia uusiakin työtehtäviä. Työssä hitsaat sekä teet
Amiko Lahti Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Toimistoassistentti -

Yleissihteerit
Toimistoassistentti Lahti Home Instead Seniorihoiva on vuonna 2009 Suomessa palvelutoimintansa aloittanut, luotettu ei- sairaanhoidollisen hoivan tuottaja. Yritys tarjoaa senioreiden hoiva- ja kotihoidon tukipalveluja. Lahdessa elokuussa 2015 aloittanut
Lahden Seniorihoiva Oy - 2016-02-24 - Päijät-Häme

Toimistosiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.

Siivouspalvelu T.Oksman Ky - 2016-06-27 - Päijät-Häme

Trimmaajayrittäjä -

Musti ja Mirri on Pohjoismaiden suurin lemmikkieläintarvikkeiden erikoisliikeketju. Suurta kokoa tärkeämpää meille on kuitenkin olla lemmikin ja lemmikinomistajan turvallisin ja luotetuin kumppani elämässä. Myymälöitä meillä on yli 200 kpl,
Musti ja Mirri Oy, Lahti - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Ylilääkäri -

Erikoislääkärit
Kiinnostaisiko työskennellä Suomen toiseksi suurimmassa keskussairaalassa lähellä pääkaupunkiseutua? Tule osaksi kolmenkymmenen sisätautilääkärin klinikkaa, jossa on koulutusta tukeva ja viihtyisä
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-04-28 - Päijät-Häme

 
 
site syntyy 0.70564603805542 sekuntia