Job Sosiaalityöntekijä unspecified Pirkkalan kunta - Työtarjoukset
YTE5M2VkOGEtN2Y5My00YTZjLTg5ODQtYmRlYTdiZWYyNTQwIDgx
reference: a193ed8a-7f93-4a6c-8984-bdea7bef2540
documentId: 9656325
connectionPointId: 81
lastModificationDate: 1534312830613
Työnimike: Sosiaalityöntekijä
Työnkuvaus:
Pirkkalan kunnassa on haettavana sosiaalityöntekijän vakituinen virka lapsiperheiden sosiaalipalveluissa. Virka täytetään 3.9.2018 alkaen tai sopimuksen mukaan. Sijoituspaikkana palvelussuhteen alkaessa on Pirkkalan sosiaalitoimisto.
Haettavana olevassa virassa painottuvat lapsiperheiden sosiaalihuoltolain mukaiset tehtävät, kuten esimerkiksi palvelutarpeen arvioinnit ja asiakasperheiden palvelujen järjestäminen. Työhön sisältyy sosiaalipäivystystä virka-aikana Pirkkalan yhteistoiminta-alueella.
Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on soveltuva korkeakoulututkinto sekä sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) mukainen laillistus.
Arvostamme kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, kykyä sietää epävarmuutta ja nopeasti muuttuvia tilanteita, kehittämismyönteisyyttä sekä hyviä organisointi- ja dokumentointitaitoja. Aikaisempi kokemus lapsiperheiden parissa tehtävästä sosiaalityöstä katsotaan eduksi.
Tarjoamme haasteellisen ja mielenkiintoisen työn lisäksi mukavan ja avuliaan tiimin, mahdollisuuden vaikuttaa oman työn kehittämiseen sekä esimiehen täyden tuen.
Virkaan valitun on ennen virassa aloittamista esitettävä soveltuvuuslausunto terveydentilastaan. Valitun tulee myös esittää ennen virkasuhteen alkua lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.
Työsuhteen täyttämisessä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.
Palkkaus ja työaika KVTES mukainen.
Alkuperäiset työ- ja tutkintotodistukset esitetään haastattelussa.
numberOfPosts: 1
jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C2635
abstractJV_contact_0: http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/191696/fi_FI
positionTypeCode: directhire
Työnantajan nimi: Pirkkalan kunta
source: TIVA
Similiar Työtarjoukset
Arkkitehti -
toimi Tehtävääsi kuuluu kaupungin keskeisten alueiden asemakaavoitus sekä osallistuminen muihin monipuolisiin ja vaativiin kaupunkisuunnitteluhankkeisiin. Tehtävänäsi on kehittää rikasta ja kiinnostavaa kaupunkitilaa. Työskentelet osana monialaista työryhmää sekä laajaa verkostoa. Kelpoisuusvaatimukset:
Hämeenlinnan kaupunki - 2019-03-20 - unspecified
Asiakaspalvelu- ja lapsiparkkityöntekijä ELIXI... -
ELIXIA kuuluu Pohjoismaiden suurimpaan kuntokeskusketjuun, SATS Groupiin. Tarjontaamme kuuluvat mm. ryhmäliikuntatunnit ja Personal Training -palvelut noin 160 modernissa liikunta- ja hyvinvointikeskuksessa ympäri pohjolaa. Visiomme on vaikuttaa merkittävästi pohjoismaalaisten terveyteen ja elämänlaatuun.Nyt
SATS Finland Oy - 2019-04-29 - unspecified
Erityisavustaja -
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Päiväkoti ToivoMaailman vaikuttavin paikka oppia!Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala järjestää helsinkiläisille varhaiskasvatusta, esi- ja perusopetusta, lukio- ja ammatillista koulutusta sekä vapaata sivistystyötä 90 000 helsinkiläiselle yli 700 toimipaikassa
Helsingin kaupunki. - 2019-06-18 - unspecified
Erityisluokanopettaja EHA2 -
Lohjan kaupunki hakee vakituiseen virkaan erityisluokanopettajaa vaikeimmin vammaisten opetukseen (EHA2) Jalavan kouluun.Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaan (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980986). Hakemukseen
Lohjan kaupunki - 2019-04-16 - unspecified
Erityissuunnittelija -
Konsernihallinto johtaa, ohjaa ja valvoo koko kaupunkikonsernia kaupunginjohtajan johdolla. Se edistää hyvää hallintoa, päätöksentekoa, yhtenäisiä toimintatapoja, kaupungin elinvoimaisuutta ja kestävää kehitystä. Konsernihallintoon kuuluvat konserniesikunta, konsernipalvelut ja sisäinen
Espoon kaupunki - 2019-01-08 - unspecified
Farmaseutti työskentelemään eri toimipisteissä -
Onko asiakaspalvelu intohimosi? Haluatko työpaikkaan, jossa on erinomainen yhteishenki? Haluatko töihin yritykseen, joka tekee hyvää? Jos vastasit kyllä, tule työkaveriksemme! Haemme Kemiin farmaseuttia määräaikaiseen (1.10.2015 - 31.5.2020) ja kokoaikaiseen työsuhteeseen hoitamaan lääkeneuvontaa
Yliopiston Apteekki - 2019-08-18 - unspecified
Huolitsija -
SSAB Europe Oy, hakee Raahen tehtaalle kuljetussuunnitteluunHUOLITSIJAA Tehtävänäsi on toimia SSAB Europe Oy:n suomen tehtaiden huolitsijana tuonnin puolella. Tuontihuolinta pitää sisällään mm. saapuvan liikenteen kuljetusten seurantaa, tullausten ja muiden viranomaisilmoitusten (mm. intrastat,
SSAB - 2019-03-13 - unspecified
Jäteautonkuljettaja -
Ympäristöala työllistää! Kehittyvä ala tarjoaa mahdollisuudet työskennellä meille kaikille tärkeän asian hyväksi. Haemme joukkoomme reipasta kuljettajaa, joka haluaa olla osa Helsingin yksikkömme hyvää tiimiä. Tarjoamme vakituisen
URBASER Oy - 2018-10-12 - unspecified
Kokki -
Etsimme nyt tehokokkeja pääkaupunkiseudun ravintoloihin.Me emme myy ruokaa ja juomaa, vaan arjen luksusta! Pääset työskentelemään nopeasti kasvavassa perheyrityksessä, jossa arvostetaan työntekijöitä. Olet innovatiivinen, et pelkää hektisiä päiviä ja rakastat tehdä itse alusta asti ihanaa
Classic Pizza Restaurants - 2019-04-26 - unspecified
Kosmetiikkamyyjä -
Etsimme motivoituneita kosmetiikkamyyjiä brändiedustuksiin Sokos ja Stockmann tavarataloihin tuleviin syksyn kampanjaviikkoihin.Haemme nyt tiimiimme energisiä ja osaavia, jo valmiita kosmetiikkamyyjiä! Nautit asiakaspalvelusta ja myyntityöstä, eikä hymysi hyydy vaativassakaan tilanteessa. Pystyt
Motimate Oy - 2019-08-30 - unspecified
Lähihoitaja -
Gaius-säätiö on yksityinen, voittoatavoittelematon organisaatio, joka tuottaa asumispalveluja ikäihmisille Helsingissä kolmessa toimipisteessä. Heseva-koti sijaitsee Käpylässä.Heseva-kodissa on 6 muistisairaiden ryhmäkotia, lisäksi meillä asuu 20 asiakasta tavallisen palveluasumisen
Gaius-säätiö sr - 2019-04-12 - unspecified
Myyjä -
unspecified
Dressmann Oy - 2018-08-02 - unspecified
Palkanlaskija -
Etsimme Kuopiolaiselle asiakkaallemme ammattitaitoista palkanlaskijaa. Työtä voi tehdä etänä Uudenmaan alueelta käsin myös osa- tai kokoaikaisesti. Kokemus kirjanpidosta laajentaa tehtävän kuvaa. Toivomme osaamista ainakin Procountorin ja Asterin käytöstä. Menestyminen edellyttää oma-aloitteisuutta,
Jeesi henkilöstöpalvelut Oy - 2019-07-25 - unspecified
Personal Trainer -
Fitness24Seven Personal Training tarjoaa laadukkaita PT -palveluita järkevään hintaan. Tavoitteenamme on asiantuntemuksella sekä omistautumisella, auttaa ihmisiä kehittymään vahvemmiksi, terveemmiksi sekä voimaan paremmin. Ammattitaitoinen henkilökuntamme työskentelee intohimoisesti liikunnan
Fitness24Seven Oy - 2019-02-21 - unspecified
Polttoleikkaaja -
Etsimme hyvämaineiselle asiakasyrityksellemme Tampereelle ammattitaitoista polttoleikkaajaa. Kyseessä on monipuolista ja vaihtelevaa alihankintatyötä. Työtä tehdään kahdessa vuorossa ma - pe, 40 h/ vko. Viikonloput vapaat. Käytössä on uudet CNC-ohjatut polttokoneet.Hakijoilta toivomme useamman
Smile Henkilöstöpalvelut Oyj - 2019-07-24 - unspecified
Projektikoordinaattori -
Oletko reipas, tarkka ja järjestelmällinen sekä tykkäät toimia eri sidosryhmien kanssa? etsimme asiakkaallemme projektikoordinaattoria hallinnoimaan sopimuksia. Aikaisempaa kokemusta ei vaadita, kunhan olet valmis omaksumaan nopeasti uusia asioita. Haethan heti, sillä aloitamme hakijoiden kontaktoinnin
Oy Academic Work Suomi Ab - 2019-03-22 - unspecified
Puikkohitsareita rautaputkelle -
www.smilepalvelut.fi Ilon kautta töihin. Smile Henkilöstöpalvelut Oy on vuonna 2002 perustettu henkilöstöpalveluyritys, joka tarjoaa henkilöstövuokrauspalveluja mm. ravintola-alan, rakentamisen, teollisuuden, logistiikan, kunnossapidon sekä terveydenhuoltoalan
Smile Henkilöstöpalvelut Oy - 2018-10-02 - unspecified
Rakennusapumies -
Rakennusapumiehelle töitä! Työmaa sijaitsee Raisiossa. Kohde on uudisrakennus. Pääasiallisia työtehtäviä tällä työmaalla ovat helppojen suojausten laittaminen, tavaroiden kanto, ammattimiesten avustaminen ja yleisen siisteyden ylläpito.
Värväämö Oy - 2018-11-07 - unspecified
Rakennussiivooja -
SELEKTA - TYÖTÄ JA TYÖVOIMAAHaemme motivoitunutta ja ahkeraa, itsenäiseen työhön kykenevää RAKENNUSSIIVOOJAA Pyhtään alueen työkohteeseenTehtäviin kuuluu muun muassa:- rakennussiivousta (siivousta/raivaamista)- imurointia- ikkunanpesua- loppusiivouksia- ylläpitosiivoustaSelektan työntekijöiltä
Selekta Rakennus Oy - 2019-08-08 - unspecified
Rakennustyöntekijä, Helsinki -
unspecified
HR Yhtiöt Oy - 2018-08-04 - unspecified
Somalian kielinen avustaja -
Henkilökohtainen avustaja, etsitkö vakituista työpaikkaa? Nyt on hyviä työpaikkoja tarjolla Vantaalla henkilökohtaiselle avustajalle! Olemme Helsingissä, Vantaalla ja Kirkkonummella sekä kehyskunnissa henkilökohtaisen avun sopimustoimittaja ja teemme noin 300 avustuskäyntiä päivässä pääkaupunkiseudulla.Etsimme
Oy Medicum Services Ab - 2019-01-26 - unspecified
Sosiaalinen Isännöitsijä -
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä muodostuu kymmenestä seurakunnasta, yhteisistä työmuodoista ja hallinnosta. Seurakuntien jäseniä on noin 145 000 ja työntekijöitä noin 450. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän diakoniakeskuksessa 31.8.2018 mennessä
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä - 2018-08-16 - unspecified
Telineasentaja -
Etsimme asiakasyrityksellemme TELINEASENTAJIA Vaasaan.Odotamme hakijoilta aiempaa kokemusta telineasennuksista, rohkeaa ja jämäkkää työotetta sekä hyvää fyysistä kuntoa. Työssä tulee olla täysi-ikäinen ja tarvitset voimassa olevan työturvallisuuskorttin sekä sujuvaa suomen kielen osaamista.
Carrot Pohjanmaa Oy - 2019-03-29 - unspecified
Tiimiesimies -
Azets on teknologiavetoinen osaamiseen erikoistunut yritys, joka on yksi suurimmista ja edistyksellisimmistä HR-palveluiden, taloushallinnon ja palkanlaskennan ulkoistuspalveluja ja kokonaisratkaisuja tarjoavista yrityksistä. Yhdistämme datan, teknologian ja asiantuntemuksemme kokonaisuudeksi, joka
Azets Insight Oy - 2019-03-07 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-12-22 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-11-19 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-11-26 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-12-03 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-10-11 - unspecified
Varastotyöntekijä, kesätyö -
Etsimme asiakkaallemme Jääsaukko Oy:lle varastotyöntekijää kesätöihin Tuusulaan.Työssäsi toimit Tuusulan toimipisteellämme viileä/kuivavarastossa ( + 4C / 15C) kesä-elokuun ajan. Työsi on monipuolinen ja se sisältää mm. tavaran vastaanottoa, keräilyä ja luovutusta, rahtikirjojen tekoa,
Jobinno Oy - 2019-05-03 - unspecified