Job Tarkastuspäällikkö Pohjois-Pohjanmaa Oulun kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Tarkastuspäällikkö

Työnkuvaus:
Oulun kaupungin Yhdyskunta- ja ympäristöpalveluissa rakennusvalvontatoimessa on haettavana TARKASTUSPÄÄLLIKÖN vakinainen virka. Tarkastuspäällikön vastuualueena on rakennusvalvonnan katselmustoiminnan kokonaisvastuu, lähiesimiehenä toimiminen. Tarkastuspäällikön tehtävänä on rakentamisen työmaaohjaus ja valvonta. Tehtäviin kuuluu myös lainsäädäntöön vaikuttaminen ja tulkintojen linjaus sekä verkostoituminen rakennusalan toimijoiden kanssa. Hänen tehtäviin kuuluu hyväksyä lakisääteiset työmaan vastaavat työnjohtajat ja lisäksi hän toimii rakennusvalvonnan johtajan varahenkilönä ja päättää myös rakennuslupia. Tehtävään kuuluu asiakaslähtöisen, lisäarvoa tuottavan rakennusvalvonnan palvelukonseptin kehittäminen ja jalkauttaminen. Tärkeä osa-alue on rakentamisen ammattilaiskoulutus ja rakentamisen laatuun ja tulkintoihin liittyvästä asioista tiedottaminen. Johtaja voi määrittää tehtäviin myös muita rakennusvalvonnan töitä. Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi edellytämme käytännön kokemusta toimialaan kuuluvissa tehtävissä. Riittävää kokemusta rakennustyön valvonnasta ja rakennesuunnittelusta. Maankäyttö- ja rakennuslain sekä -asetuksen ja rakentamista koskevien säännösten hyvä tuntemus on välttämätöntä. Edellytämme erityisesti osaamista rakennusfysiikasta, materiaaleista ja rakentamisen tuotantotekniikoista sekä lisäksi innovatiivisuutta ja tuotekehitysosaamista talonrakentamisessa. Arvostamme vuorovaikutus- ja organisointitaitoja sekä rakennusvalvontatyön tuntemista. Virkaan valitun tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ennen viran vastaanottamista. Oulun kaupunki käyttää viroissa kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Tehtävää haetaan sähköisesti osoitteessa www.ouka.fi/tyopaikat. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 27, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Torikatu 10 A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/1917/2016. Hakemukset on toimitettava 22.3.2016 klo 16.00 mennessä.

Työnantajan nimi: Oulun kaupunki

Työnantajan osoite: 90100 OULU

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajanvaraustiimin vetäjä -

Toimistotyön esimiehet
ProCenter Yhteyskeskus Oy on vahvasti kasvava kotimainen ammattilaisten contact center. Tuemme ja kasvatamme asiakkaidemme liiketoimintaa eri viestintä- ja kommunikointitapoja hyödyntäen, aina perinteisestä puhelimesta ja sähköpostista
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Asiakkuusvastaava -

Puhelin- ym. myyjät
Suomen vaihdepalvelut Oy on kotimainen, valtakunnallinen ja vakavarainen yritys. Tuotamme tietopalveluita pääasiassa yrityksille ja yhteisöille. Olemme tutkitusti Suomen edullisin vastauspalvelu. Toimintamme kasvaessa meillä on paikka
Suomen Vaihdepalvelut Oy - 2016-05-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Avainasiakashankkija -

Myyntiedustajat
Sinä Googlemyynnin ammattilainen! Liity rentoon joukkoomme ja tee itsestäsi tähti. Tutkitusti Oulun paras provisiokorvaus myydyistä kaupoista. Smart Context Oy:n Googletiimi kaipaa kahta vahvistusta. Oletko määrätietoinen,
Smart Context Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

CNC-sorvaaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-04-29 - Pohjois-Pohjanmaa

Grillikioskityöntekijä -

Pikaruokatyöntekijät
Puolivälikankaan Järvigrillikioski palvelee asiakkaitaan mehevillä grillituotteilla, kioski ja veikkauspalveluilla. Haemme iloiseen asiakaspalvelujoukkoomme reipasta, täysi-ikäistä ja oma-aloitteista työntekijää
Makusa Oy - 2016-02-18 - Pohjois-Pohjanmaa

Henkilöautopuolen rengasasentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Raahen Rengas ja Laite Oy on toiminut rengasalalla jo 40 vuoden ajan. Päätoimipaikkana on Raahen toimipiste. Muut toimipisteet sijaitsevat Limingassa, Jalasjärvellä ja Honkajoella. Toimintaamme kuuluu mm. henkilöautojen ja raskaan
Raahen Rengas ja Laite Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haemme osa-aikaista henkilökohtaista avustajaa Ouluun. Toimit alueellasi henkilökohtaisena avustajana. Avustat palvelun saajaa niissä tavanomaiseen elämään liittyvissä toimissa, jotka henkilö tekisi itse, mutta
Citywork Oulu Oy - 2016-03-01 - Pohjois-Pohjanmaa

Kahvilan tarjoilija -

Tarjoilijat
Kahvilatarjoilija Puistolan kahvilaan Asenne, kokemus ja taidot ratkaisevat! Ravintola Puistola hakee kahvilaan asiakaspalvelutyötä rakastavaa, myynnin hallitsevaa ammattilaista. Kahvilan asiakaspalvelijan tehtävä ei ole vain ojentaa
Buca-Rest Oy - 2016-03-31 - Pohjois-Pohjanmaa

Keittiötyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme aurinkoiseen ja iloiseen joukkoomme asiakaskohteeseemme Ppshp:n ravintokeskukseen ammattitaitoisia, työntekoon motivoituneita, alan tutkinnon omaavia keittiötyöntekijöitä. Kohteessa tehdään töitä kahdessa
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-11 - Pohjois-Pohjanmaa

Kiertävä erityislastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Kuusamon kaupungin kasvatus ja sivistystoimen lapsi- ja perhetyö hakee KIERTÄVÄÄ ERITYISLASTENTARHANOPETTAJAA vakinaiseen toimeen (nro 1122) 1.8.2016 alkaen tai vaihtoehtoisesti määräaikaista (2 vuotta) lastentarhanopettajaa,
Kuusamon kaupunki - 2016-03-10 - Pohjois-Pohjanmaa

kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Katiusa Oy - 2016-05-11 - Pohjois-Pohjanmaa

Kuljettaja, jätehuolto -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-04-13 - Pohjois-Pohjanmaa

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy on ketjuuntumaton henkilöstöpalveluyritys. Olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointiin. Toimintamme perustuu pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin ja vuosien kokemukseen
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-04-21 - Pohjois-Pohjanmaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Haettavana on PERUSOPETUKSEN LUOKANOPETTAJAN määräaikainen virka Haukiputaan koulussa lukuvuonna 2016 - 2017. Työ alkaa sopimuksen mukaan ja kestää 8.1.2017 saakka. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen
Oulun kaupunki - 2016-05-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Matkatoimistovirkailija -

Matkatoimistovirkailijat
Etsimme kokenutta matkatoimistovirkailijaa määräaikaiseen työsuhteeseen Matkatoimisto Matka-Rastiin Ylivieskaan. Tarjoamme matkatoimistopalveluja yksityisille, yrityksille ja ryhmille. Ehdoton vaatimus on, että hallitset Amadeus-järjestelmän
Matkatoimisto Matka-Rasti Oy, Ylivieska - 2016-06-14 - Pohjois-Pohjanmaa

Metsäkoneenkuljettaja -

Maa- ja metsätaloustyökoneiden kuljettajat

Keto Forest Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Novia Finland Oy on monipuolinen myynnin ja markkinoinnin palveluyritys ja toimialansa kiistaton edelläkävijä. Palkkaamme nyt lisää novialaisia myyntialan parhaisiin työtehtäviin; MYYNTINEUVOTTELIJOITA YRITYSMYYNTIIN
Novia Finland Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Ohjelmistosuunnittelija -

Ohjelmistokehittäjät
Marviscale Oy hakee Oulun toimipisteelle Web sovelluskehittäjiä. Etsimme tuotekehitystiimiimme vakituiseen työsuhteeseen full stack / front end ja back end kehittäjiä. Sinulla on mahdollisuus työskennellä uusimpien teknologioiden
Marviscale Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Palveluohjaaja -

Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Tykkäätkö pitää paikat järjestyksessä ja nautit siitä, kun näet työsi jäljen? Etsitkö vaihtelevaa työympäristöä, missä
ISS Palvelut Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Palvelutiskimyyjä -

Myyjät
Haemme Ouluun reippaita ja luotettavia palvelutiskimyyjiä. Saat mahdollisuuden vaikuttaa omiin työaikoihisi ja kehittyä vaativissa / monipuolisissa asiakaspalvelutehtävissä. Työ sopii hyvin myös opiskelijoille. Elintarvike-
Kairest Oy - 2016-02-24 - Pohjois-Pohjanmaa

Rakennusapulainen -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Reippaita rakennusaputyöntekijöitä Oulun seudulle. Syksy alkaa saapua vääjäämättä ja osa reippaista Värväämöläisistä palaa koulun penkille jatkamaan opintoja. Työt meillä
Värväämö Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Rakennusmittaaja -

Talonrakentajat
Etsimme rakennusalalla toimivalle asiakkaallemme rakennusmittaajaa. Tehtävässä vaaditaan aikaisempaa kokemusta rakennusmittaajan tehtävistä sekä täkymetrin ja AutoCadin käytöstä sekä tarkkuutta, huolellisuutta
Finnace Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Osuuskauppa Arina avasi vuonna 2016 Muhokselle uuden palvelukokonaisuuuden, joka sisältää Hesburger-ravintolan, kahvion, pienen myymälän, ABC Car Wash -pesuhallin sekä ABC-automaattiaseman. Tehtävänkuvaus: -Tavoitteenasi
Osuuskauppa Arina - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Ravintolatyöntekijä -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme vahvistusta pirteään Tom's tiimiimme Ideaparkin ravintolaan. Työtehtävät sisältävät ruoan ja kahvilatuotteiden valmistusta ja myyntiä. Erinomainen asiakaspalvelu on ykkösprioriteettimme. Toivomme
Capuzino Oy/Tom`s - 2016-02-18 - Pohjois-Pohjanmaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet,
Mikeva Oy - 2016-03-09 - Pohjois-Pohjanmaa

Tarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme reipasta respa/pubityöntekijää Oulaisiin Sun Hotelliin. Hakijoilta edellytetään hygienia-ja anniskelupassia. Suomen kielen taito on ehdoton ja muut kielet eduksi. Jos olet asiakaspalveluhenkinen, iloinen ja pystyt tarttumaan
Sun Hotels Oy - 2016-06-14 - Pohjois-Pohjanmaa

Tekninen myyjä -

Myyntiedustajat
Tekninen myyjä Magneetti-yhtiöt / Kassamagneetti Oy on suomalainen kassakoneisiin ja ravitsemusalan kassa- ja tietojärjestelmiin erikoistunut asiantuntijayritys. Tarvitsemme nyt myyntiin tekniikan perusteet omaavaa henkilöä. Vastaat
Kassamagneetti Oy, Oulu - 2016-03-30 - Pohjois-Pohjanmaa

Työnjohtaja, maalausala -

Rakennusalantyönjohtajat
Etsimme asiakkaallemme pintaurakoinnin alalle urakkalaskutaitoista TYÖNJOHTAJAA. Toimipaikkasi on pääasiallisesti Oulu, mutta vastaat koko Pohjois-Suomesta. Asiakkaamme on jo pitkään alalla toiminut, luotettu ja uskottu kumppani
Go On Oulu / Rikimet Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Uimavalvoja -

Muut suojelu- ja vartiointityöntekijät
Haapajärven kaupunki hakee uinninvalvojan sijaista Haapajärven uimahalliin 1.9.2016 - 31.5.2017. Uinninvalvoja vastaa uimahallin asiakkaiden turvallisuudesta sekä huolehtii yleisestä järjestyksestä ja siisteydestä. Uinninvalvojan
Haapajärven kaupunki - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 3.491758108139 sekuntia