Job Tarvittaessa töihin kutsuttava hammashoitaja Lahte Päijät-Häme Oral Hammaslääkärit Oyj - Työtarjoukset
Tarvittaessa töihin kutsuttava hammashoitaja Lahte
Työnkuvaus:
Oral Hammaslääkärit Oyj on oman alansa edelläkävijä, kehittyvä ja kasvava, henkilöstöstään huolenpitävä suun- ja hammasterveydenhuollon palveluja tuottava valtakunnallinen ketju. Oral toimii noin 30 paikkakunnalla ympäri Suomen. Yhtiön liikevaihto vuonna 2015 oli reilu 70 miljoonaa euroa ja kasvoi 18 % vuodesta 2014. Oralin hammaslääkäriasemilla työskentelee yli 1000 hammasterveysalan ammattilaista. Haemme Lahden toimipisteisiimme hammashoitajaa kutsutaan töihin tarvittaessa sopimuksella (tuntityö). Työtehtäviin kuuluu hammas- ja erikoishammaslääkäreiden avustamisen lisäksi mm. välinehuollon tehtäviä. Tukenasi toimii mukava työyhteisö, jossa arvostetaan työntekijöiden hyvinvointia. Toivomme, että sinulla on hammashoitajan tutkinto ja että olet joustava ja omaat positiivisen asenteen. Aikaisempi työkokemus katsotaan eduksi. Työ alkaa sopimuksen mukaan. Lisätietoja tehtävästä antaa asemavastaava Pirkko Siljander p.040 5466817 pirkko.siljander (at) oral.fi
Työnantajan nimi: Oral Hammaslääkärit Oyj
Työnantajan osoite: 15110 LAHTI
Työn lyhyt kuvaus: Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Maa: Suomi
Alue: Päijät-Häme
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Antenni- ja turvajärjestelmäasentaja -
Rakennussähköasentajat
Talo- ja Teollisuustekniikan kokonaistoimittaja LSK Yhtiöt on yksi alan johtavista toimijoista Etelä-Suomessa. Vastuullinen ja ammattitaitoinen LSK toimittaa yrityksille ja kuluttajille kaiken sen tekniikan, jota kiinteistöissä tarvitaan;
LSK Electrics Oy - 2016-03-24 - Päijät-Häme
Asbestimiehiä -
Muut rakennustyöntekijät
Kotokuja 4 - 2016-04-12 - Päijät-Häme
Biologian ja maantieteen päätoiminen tuntiopettaja -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Biologian ja maantieteen opettajan tehtävät. Edellytämme syvällistä oppiaineiden hallintaa ja tuloksellista kasvatusotetta. Arvostamme lukion uuteen opetussuunnitelmaan perehtyneisyyttä ja valmiutta opiskelijalähtöiseen
Lahden kaupunki - 2016-02-15 - Päijät-Häme
Hammashoitaja -
Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Oral Hammaslääkärit Oyj on oman alansa edelläkävijä, kehittyvä ja kasvava, henkilöstöstään huolenpitävä suun- ja hammasterveydenhuollon palveluja tuottava valtakunnallinen ketju. Oral toimii
Oral Hammaslääkärit Oyj - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa
Hitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme asiakkaallemme ammattitaitoista hitsaajaa. Edellytämme vähintään parin vuoden kokemusta MIG/MAG-hitsauksesta, muiden hitsausprosessien osaaminen on eduksi. Toivomme hakijan olevan ahkera ja oma-aloitteinen, ja kykenevä
Amiko Lahti Oy - 2016-06-22 - Päijät-Häme
Jakelutyöntekijä -
Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Etsimme joukkoomme ripeää ja tarkkaa jakelutyöntekijää. Tehtäviin kuuluu itsenäisen mainostenjakelun lisäksi myös muita jakeluun liittyviä työtehtäviä kuten painotuotteiden varastointi-
Lahden Jakelut Oy - 2016-02-15 - Päijät-Häme
Kaivinkoneen- ja kuorma-autonkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme asiakkaallemme Lahteen Kaivinkoneen- / kuorma-autonkuljettajaa Työkohteena on pihasaneerauskohde Lahdessa. Työn kesto on arviolta n. 2 kk. Edellytämme kokemusta / pätevyyttä kaivinkoneen- ja kuorma-autonkuljettajan tehtävistä,
HR Yhtiöt Oy - 2016-06-09 - Päijät-Häme
Keikkasiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsitkö joustavaa työtä muun elämän oheen? Olisitko sinä etsimämme kiireapu siivoustöihin? Haemme nyt SIIVOOJAA Lahteen. Meillä Personalhusetilla voit tehdä siivoustyötä elämäntilanteesi
Personalhuset Staffing Group - 2016-02-15 - Päijät-Häme
Keittiötyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Haetaan henkilöstöravintolaan avustaviin keittiötehtäviin luotettavaa, itsenäiseen työskentelyyn pystyvää henkilöä. Työ sisältää ruoanvalmistusta, asiakaspalvelua sekä kassatyöskentelyä
Lunkka& Lunkka Ay - 2016-08-02 - Päijät-Häme
Kosmetologi -
Kosmetologit ym.
Etsitään tunnollista, reipasta, avointa" hyvät kädet "omaavaa kosmetologia äitiysloman tuuraajaksi Kauneushoitola Ancillaan. Olet kykeneväinen itsenäiseen työskentelyyn ja tulet luonnostaan hyvin toimeen
Kauneushoitola Ancilla - 2016-08-17 - Päijät-Häme
Laserleikkaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme asiakasyrityksellemme LASERLEIKKAAJAA Työssä onnistumiseen sinulla on oltava kokemusta putkilaser leikkauksesta CNC-koneella. Eduksi katsotaan aikaisempi kokemus metalliteollisuudesta, piirustusten lukutaidosta ja englannin kielen osaamisesta.
Selekta Industry Oy - 2016-03-25 - Päijät-Häme
Mig-hitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme asiakkaallemme todella ammattitaitoista, luotettavaa ja jo useiden vuosien kokemuksen omaavaa hitsaajaa vakituiseen työsuhteeseen. Tehtävä edellyttää alan ammattitutkintoa, sekä usean vuoden kokemusta vaativista hitsaustöistä,
Opteam/ Hämeen Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme
Myyjä -
Myyjät
Haluatko muuttaa vapaa-aikasi rahaksi? Palkkaamme Lahden toimipisteeseemme 4 reipasta ja tehokasta myyntitykkiä kevään ja kesän projekteihimme. Aiempaa kokemusta emme vaadi, sillä perehdytämme sinut perusteellisesti mielenkiintoisiin
Buusteri Oy, Lahti - 2016-04-12 - Päijät-Häme
Myyjä -
Myyjät
Pystytkö saavuttamaan tuloksia? Haluaisitko työn kansainvälisessä yrityksessä, jolla on tarjota haasteita ja monipuolisia uramahdollisuuksia? Pidätkö enemmän työympäristöstä, jossa yritteliäisyys,
JYSK OY - 2016-09-10 - Päijät-Häme
Myyjä Tele Finlandin myyntipisteelle -
Myyjät
Oletko vailla vakituista työtä? Jääkö koulun ohella luppoaikaa? Haluatko opetella uuden ammatin ja tehdä siitä uran? Haluatko olla myyntitilaston kärjessä ja saada ihailua työkavereilta ja esimieheltä?
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-05-11 - Päijät-Häme
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Thinko Positivo Oy on järjestöjen ja yritysten kampanjamyynnin ja -tiedottamisen luotettava ja osaava kumppani. Työntekijämme ovat persoonia, joita kaikki yhdistää intohimo toimia myynnin tehtävien parissa. Perustamme
Thinko Positivo Oy - 2016-04-13 - Päijät-Häme
Myyntiedustaja / Tehtaanedustaja -
Myyntiedustajat
Asiakkaamme Kaskipuu Oy:n toiminnan kasvaessa, etsimme heille Myyntiedustajaa/Tehtaanedustajaa ovi- ja ikkunamyyntiin Lahden seudulle. Tässä se on. Tilaisuus kuulua Suomen parhaaseen myyntiorganisaatioon, jossa sinua autetaan menestymään
Barona Palvelut Oy - 2016-08-02 - Päijät-Häme
Ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Lahden kaupungin vammaispalveluiden Niemen toimintakeskus tarjoaa työtoimintaa ja työhönvalmennusta kehitysvammaisille henkilöille. Tulevaisuudessa toiminnassa pyritään hyödyntämään yhteiskunnan tarjoamia
Lahden kaupunki - 2016-02-15 - Päijät-Häme
Peruskoulun erityisluokanopettaja -
Erityisopettajat
Julistamme haettavaksi peruskoulun erityisluokanopettajan viransijaisuuden 15.8.2016 - 3.6.2017 Mukkulan peruskouluun. Viransijaisuus on alueellisen erityisen tuen ryhmässä. Oppilaat ovat 3-4 -luokkalaisia. Eduksi luetaan hyvät yhteistyötaidot
Lahden kaupunki - 2016-04-12 - Päijät-Häme
Puhelinmyyjä -
Puhelin- ym. myyjät
Oy Scanria Ab - 2016-03-31 - Päijät-Häme
Purkutyönjohtaja -
Rakennusalantyönjohtajat
Haemme asiakkaallemme purkutyönjohtajaa. Edellytämme aiempaa kokemusta työnjohtotehtävistä, työkokemusta purkutöistä sekä asennustöistä. Työkokemus rakennusalalta sekä esimerkiksi paperi-
Amiko Lahti Oy - 2016-04-21 - Päijät-Häme
Puutarhatyöntekijä -
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Hämeenkosken kappeliseurakunta hakee hautausmaan ja leirimajan kausityöntekijöitä 2.5.2016 alkaen eripituisiksi ajoiksi. Hautausmaan työt ovat pääosin hautausmaiden hoito-
Hollolan seurakunta - 2016-02-15 - Päijät-Häme
Rakennusapumies -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme Lahden rakennustyömaille RAKENNUSAPUMIEHIÄ Rakennusapumiehen tehtäviin kuuluu paljon erilaisia avustavia tehtäviä kuten esimerkiksi työmaan siivous, purkutyöt, erilaiset raivaustyöt ja tavaroiden kantaminen.
Selekta Rakennus Oy - 2016-05-22 - Päijät-Häme
Rakennusinsinööri -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Haemme asiakkaallemme rakennusinsinööriä mestarin/työnjohtajan tehtäviin uudisrakennuskohteeseen. Erinomainen mahdollisuus uraputkeen. Hakijoilta odotamme, aikaisempaa kokemusta rakennusmestarina toimimisesta, monipuolinen kokemus
Banssi Keski Oy - 2016-08-02 - Päijät-Häme
Siivoojia Lahteen -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-07-15 - Päijät-Häme
Toimistosiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Siivouspalvelu T.Oksman Ky - 2016-06-27 - Päijät-Häme
Tuotantojohtaja, teollisuus -
Teollisuuden tuotantojohtajat
Dovia Oy on lahtelainen 25-vuotias yritys. Päätuotteemme ovat erikoispuusepäntyöt, alumiini- ja lasirakentaminen sekä metalliaidat ja portit. Erikoispuusepäntöinä valmistamme pääsääntöisesti
Dovia Oy - 2016-03-04 - Päijät-Häme
Työhön osallistuva työnjohtaja -
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Haemme työhön osallistuvaa työnjohtajaa ulkoalueiden hoitoon Lahteen. Tehtäviisi kuuluu viheralueiden ylläpitotyöt ympäri vuoden sekä puutarhureiden ja vihertyöntekijöidemme
ISS Palvelut Oy - 2016-05-28 - Päijät-Häme
Urheilumarkkinoinnin yritysmyyjä -
Myyjät
Haemme asiakkaallemme Procito Oy:lle Lahden myyntiorganisaatioon urheilumarkkinoinnin yritysmyyjää. Procito Oy on suomalainen, huippu-urheilun markkinointimyyntiin keskittynyt kasvava yritys, joka arvostaa pitkäikäisiä työsuhteita.
Amiko Lahti Oy - 2016-05-25 - Päijät-Häme
Yöpäivystäjä -
Muut suojelu- ja vartiointityöntekijät
Haemme asiakkaallemme Maisema 24 Oy:lle YÖPÄIVYSTÄJÄÄ. Pääsääntöisiin työtehtäviin kuuluu yleinen valvonta vastaanottokeskuksessa. Lisäksi työtehtäviin voi tarpeen vaatiessa sisältyä
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme