Job Tietosuoja-asiantuntija Helsinki-Uusimaa Oy Samlink Ab - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Tietosuoja-asiantuntija

Työnkuvaus:
Olemme kotimainen, kokenut finanssialan ratkaisujen kehittäjä ja palveluntuottaja. Mahdollistamme asiakkaan liiketoiminnan muutoksen. Omalla alallaan merkittävien asiakkaiden kumppanina teemme yhteistyön heille luotettavaksi, mutkattomaksi ja helpoksi. Meillä on vahvat juuret ja vankka osaaminen monikanavaisten finanssipalveluiden kehittämisestä. Tarjoamme kattavat ja kustannustehokkaat palvelut pankkijärjestelmistä aina tiedolla johtamiseen asti. Tuotamme asiakkaillemme kilpailuetua innovatiivisilla ratkaisuilla ja tuemme heidän liiketoimintansa kasvua ja kehitystä. Me haluamme menestyä yhdessä asiakkaidemme kanssa. Työyhteisöömme kuuluu noin 450 eri alojen motivoitunutta ammattilaista, mm. mobiili- ja verkkopalvelujen suunnittelussa, keskuskoneympäristössä, erilaisissa projektinjohto- ja tuotekehitystehtävissä sekä taloushallinnossa. Toimimme Espoossa, Jyväskylässä, Kauhajoella, Iisalmessa ja Lappeenrannassa. Panostamme osaamiseen ja sen kehittämiseen. Arvojemme mukaisesti teemme tulosta yhteistyöllä, ja toimimme positiivisella sykkeellä, kehityksen luotsina sekä asiakkaidemme arjen kumppanina. www.samlink.fi Tietosuojavaatimusten muuttuessa vahvistamme osaamistamme ja etsimme Espoon Leppävaaraan Tietosuoja-asiantuntijaa Tulet turvallisuusosastollemme vastaamaan siitä, että uuden tietosuoja-asetuksen vaatimukset tunnetaan ja huomioidaan palveluissamme ja toimituksissamme. Toimitamme kriittisiä pankkijärjestelmiä, joten pääset tietosuojan ydinkysymysten äärelle. Olet meillä se henkilö, joka tuntee ja tulkitsee tietosuojavaatimuksia sekä koordinoi tarvittavia toimenpiteitä. Ohjeistat ja konsultoit eri rooleissa toimivia henkilöitämme tietosuojakysymyksissä. Toimit myös keskustelukumppanina ja tukena asiakkaillemme. Odotamme, että tunnet jo ennestään tietosuojavaatimuksia ja sinulla on kokemusta niiden tulkinnasta. Ymmärrät myös, miten tietosuoja tulee huomioida digitaalisissa palveluissa. Etsimme henkilöä, joka ottaa osa-alueen kokonaisuudessaan haltuunsa, joten sinulla on jo työelämässä hankittuja näyttöjä tietosuoja-asiantuntijuudesta. Meillä pääset tekemään töitä ympäristössä, jossa osaamista arvostetaan ja kehitetään. Työyhteisössämme vallitsee positiivinen syke, teemme töitämme viihtyisissä toimitiloissa ja henkilöstöetumme ovat hyvällä tasolla. Lisätietoja tehtävästä antaa turvallisuusjohtaja Jari Pirhonen, puh. 0400 688 659. Jätä hakemuksesi osoitteessa http://www.samlink.fi/urapolku/ viimeistään 4.5.2016. Rekrytointiprosessiimme kuuluu perusmuotoisen turvallisuusselvityksen tekeminen.

Työnantajan nimi: Oy Samlink Ab

Työnantajan osoite: Linnoitustie 9, 02600 ESPOO

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Muut lainopilliset erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Account Manager -

Myyntiedustajat
Oletko se Sinä, jota asiakasyrityksemme etsii kenttämyyntitehtäviin? Tule myymään nykyaikaisen digitaalisen markkinoinnin tehokkaimpia tuotteita yritysasiakkaille. Myyntisalkkusi koostuu Facebook-, Google-, Display- ja Remarketing,
Arena Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Ala carte tarjoilija -

Tarjoilijat
Henkilöstöpalvelu Efectivo Oy on ravintola-alan työntekijöiden välittämiseen ja vuokraamiseen erikoistunut perheyritys. Tällä hetkellä työllistämme merkittävän määrän raavintola-alan
Henkilöstöpalvelu Efectivo Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Asiakaspalvelijoita taksikeskukseen -

Puhelinpalveluneuvojat
Helsingin-Uudenmaan Taksit Oy, tuttavallisemmin HUT, etsii yhteistyössä Wippii Work Oy:n kanssa uuteen taksikeskukseensa asiakaspalvelun ammattilaisia välittämään taksitilauksia Kela-korvaukseen oikeuttaville taksimatkoille.
Wippii Work Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

B2B myyjä -

Myyjät
Etsimme aktiivista, myyntihenkistä, hyviä puheenlahjoja omaavaa henkilöä televiestintä yritykseen. Työtehtäväsi on uusasiakas hankinta B2B-myynnissä. Toimimme pääkaupunkiseudulla ja sen lähikunnissa.
DigiCenter Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Barnskötare -

Lastenhoitotyöntekijät
Biträde Vichtis kommun erbjuder mångsidiga tjänster inom småbarnsfostran. Målet är att erbjuda barnet en god och trygg vardag med fokus på barnet och dess enskildhet. Vi erbjuder dig ett intressant arbete, samt goda
Vihdin kunta - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa

Buukkaaja -

Yleissihteerit
Vantaalla sijaitseva amerikkalainen yritys nimeltä Golden Opportunity Finland Oy laajentaa yritystään ja etsii itselleen uusia tehokkaita, sekä positiivisen asenteen omaavia ajanvaraajia mukaan nuorekaaseen tiimiimme. Työtehtäviin
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Erityisopettaja -

Erityisopettajat
Tehtävän kuvaus: Oletko sinä etsimämme laaja-alainen erityisopettaja innovatiiviseen työyhteisöön? Haettavana on uudessa, Kivistön alueelle valmistuvassa, Aurinkokiven koulussa laaja-alaisen erityisopettajan määräaikainen
Vantaan kaupunki - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Frontend Developer -

Ohjelmistokehittäjät
Kasvumme jatkuu ja Adagen huipputiimiä vahvistetaan nyt osaavilla frontend-kehittäjillä, jotka haluavat olla mukana luomassa Suomeen parempia digitaalisia palveluita. Meillä pääset toteuttamaan omaa erityisosaamistasi yhteisössä,
Adage Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haen henkilökohtaista avustajaa / kodinhoitajaa vakituiseen työsuhteeseen viikonlopputyöhön. Tehtäviin kuuluu tavanomaiset kotitaloustyöt kuten ruoanlaitto, siivous, pyykinpesu, kauppa-asiointi sekä liikuntarajoitteisen
Marja-Leena Junnila - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa

HENKILÖKOHTAINEN AVUSTAJA -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Henkilökohtainen avustaja Haemme henkilökohtaista avustajaa Porvooseen. Avustat avustettavaa kaikissa niissä tehtävissä joihin asiakas ei itse kykene sairauden tai vamman vuoksi. Avustusta on niin päivittäisissä
CityWork Uusimaa Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kesätyöntekijä -

Myyntiedustajat
Etsitkö kesätöitä? Kolkuttaako jo lukulomat ovella? Meneekö loppukevät todistusta odotellessa? Tahdotko ansaita itsellesi mukavan tukun rahaa siistissä sisätyössä? Meillä Finnactalla kesätyöt
Finnacta Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa

Kirvesmies / rakennusmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät

Tofferi Tuomo - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kontinpurkaja -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme Hyvinkäällä sijaitsevan asiakasyrityksemme varastolle työntekijöitä kontin purkuun. Kyseessä on huonekaluja sisältävien konttien purkamista. Työ on fyysisesti raskasta, koska tuotteet ovat painavia.
Carrot Uusimaa Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Kriisi- ja traumapsykoterapeutti -

Psykologit
Sosiaali- ja terveysvirasto, Lastensuojelun perhekuntoutus Tehtävän kuvaus: Perhekuntoutuksen n. 50 työntekijän moniammatillinen kokonaisuus koostuu tehostetun perhekuntoutuksen, perheiden päiväkuntoutuksen, vuorovaikutustiimin
Helsingin kaupunki. - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kuorma-auton kuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Uusimaa Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Mäntsälän palvelukotiyhdistys ry:n omistama Kivistöntien palvelutalo on perustettu vuonna 2000. Palvelutalo tarjoaa yksilöllistä, monipuolista ja toimintakykyä ylläpitävää toimintaa ja huolenpitoa
Mäntsälän palvelukotiyhd.ry / Kivistöntien palvelutalo - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa

Laitoshuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Seure on pääkaupunkiseudun kaupunkien ja HUS:n yhteisesti omistama henkilöstöpalveluyhtiö. Välitämme työntekijöitä sairaaloihin, kouluihin, päiväkoteihin ja muihin työkohteisiin. Kauttamme
Seure Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Keravan kaupungin kasvatus- ja opetustoimessa on uudelleen haettavana KAKSI LUOKANOPETTAJAN VIRANSIJAISUUTTA (nrot 014 ja 069) ajalle 15.8.2016-3.6.2017. Aiemmin hakeneilta edellytetään uutta hakemusta. Tehtävien sijoituspaikka palvelussuhteen
Keravan kaupunki - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Puhelin- ym. myyjät
UUSI URA TAI KESÄTYÖ! Turotim Oy on vuonna 1995 telemarkkinointiyritys, meillä on 7 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat suurimpien kustantajien, jo entuudestaan kaikille tuttuja, markkinat ovat siis rajattomat!
Turotim Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kaikenikäisiä henkilöitä,
Pasastar Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Oppimiskonsultti / Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Leikkisä ja joustava työ laadukkaiden ja oppimista tukevien tuotteiden parissa Suomalainen, opettavaisiin leluihin ja peleihin erikoistunut Leikkien Group Oy etsii uusia aktiivisia ja palveluhenkisiä OPPIMISKONSULTTEJA ympäri Suomen.
Leikkien Group Oy - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa

Projektijohtaja -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Rekrytointi- ja koulutuspalvelujen markkinointi Rekrytointipalvelujen myynti työnantajille ja työnhakijoille Koulutuspalvelujen myynti työnantajille ja työnhakijoille Rekrytointi- ja koulutusprojektien johto Kiinnostus yrittäjämäiseen
Primetieto Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Projektipäällikkö / työpäällikkö -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Asiakkaamme on kasvava ja kansainvälinen betoni-alalla toimiva yritys. Nyt etsimme heille vakituiseen työsuhteeseen PROJEKTIPÄÄLLIKKÖÄ / TYÖPÄÄLLIKKÖÄ pääkaupunkiseudulle. Työtehtävän
Uniflex Suomi Oy - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Rakennussuunnittelija -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Omaatko aikaisempaa työkokemusta rakennesuunnittelijan tehtävistä ja etsitkö uusia haasteita urallesi? Haluatko toimia vaihtelevissa hankkeissa erilaisten perusmateriaalien parissa? Etsimme rakennesuunnittelijaa Insinööritoimisto
Academic Work Suomi Ab - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Sähköasentaja (kärkimies) -

Rakennussähköasentajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaaliohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Perhesosiaalityön sosiaaliohjaaja ottaa vastaan ja käsittelee uudet lastensuojeluilmoitukset ja sosiaalihuoltolain mukaiset yhteydenotot. Hän tekee työparin kanssa tarvittavat palvelutarpeen- ja lastensuojelutarpeen selvitykset, joihin
Keravan kaupunki - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa

Taloudenhoitaja -

Yksityiskotien taloudenhoitajat
The American Embassy in Helsinki is seeking Managing Housekeeper for the Ambassador's residence Job description: Responsible for the day-to-day management and maintenance of the Residence and the organization and conduct of official functions including
Yhdysvaltain suurlähetystö - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Tarjoilija -

Tarjoilijat
Onko työ muuttunut rutiiniksi? Kaipaatko uusia haasteita? Lue eteenpäin, tässä voi olla vastaus kysymyksiin! Etsimme nyt ammattitaitoista ja muuntautumiskykyistä tarjoilijaa, jolla on valmiudet tehdä täysipäiväisesti
StaffPoint Oy - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa

Tuotetietojen ylläpitäjä -

Kirjastonhoitajat, informaatikot ym.
Booky.fi Oy on työntekijöidensä omistama yritys, joka tällä hetkellä työllistää 35 henkilöä. Booky.fi on ainoa kokonaisuudessaan kotimaisessa omistuksessa oleva yksityinen, laajan valikoiman verkkokirjakauppa.
Booky.fi Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Vuoropäälliköitä -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
TASTE IS KING! Vuonna 1954 perustettu BURGER KING® on maailman toiseksi suurin hampurilaisketju. BURGER KING® -ravintoloita on yli 13 500 ympäri maailmaa yli 90 maassa. Ravintolat palvelevat noin 11 miljoonaa asiakasta päivittäin.
Restel Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 2.1475579738617 sekuntia