Job Tuntiopettaja (erityisluokan opetus) Pirkanmaa Nokian kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Tuntiopettaja (erityisluokan opetus)

Työnkuvaus:
Nokian kaupungin sivistyspalveluissa julistetaan haettavaksi määräaikainen tuntiopettajan virka (erityisluokan opetus) ajalle 1.8.2016-31.7.2017. Viran sijoituskoulu on Alhoniityn koulu. Opetustunteja vähintään 22 vkt. Nokian kaupunki on perustanut yleisopetuksen pienluokkien rinnalle kokoaikaisen erityisopetuksen (KEO) opetusryhmän, joka on tarkoitettu vankkaa erityistä tukea tarvitseville lapsille. Ryhmässä opiskelee 8 oppilasta, joilla voi olla mm. autismin kirjon ja kielellisten erityisvaikeuksien tuomia pulmia, kokonaiskehityksen viivettä tai monimuotoisia kehityshäiriöitä. Oppilas opiskelee oman opinto-ohjelmansa mukaan joko yleisopetuksen oppimäärää tai yksilöllistetysti. Integraatiota yleisopetuksen ryhmiin mietitään tapauskohtaisesti. Luokassa on oppilaita usealta eri luokka-asteelta. Se toimii tiiminä tai yhteistyössä kahden muun kokoaikaisen erityisluokan kanssa sekä neljän kokonaan yksilöllistetyn luokan kanssa. Erityisluokanopettaja ja kaksi koulunkäynnin ohjaajaa muodostavat tiiviissä yhteistyössä toimivan tiimin. Työkokemus sekä ala- että yläkouluikäisistä erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opettamisesta katsotaan hakijan eduksi. Autismin kirjon ja kielellisten erityisvaikeuksien tuntemus ja niiden kuntouttamiseksi tarkoitettujen työmenetelmien hallitseminen auttavat ohjaustyössä. Viittomien ja kuvien käytön tuntemus on työssä tarpeen. Hyvät tiimityötaidot ja rohkeus luoda erityisiä työmenetelmiä ovat välttämättömiä ominaisuuksia työssä onnistumiselle. Kelpoisuusvaatimuksena on erityisluokanopettajan kelpoisuus. Viran kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/98 mukaisesti. Viran täyttämisessä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluttua valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Pätevyyden osoittavat todistukset tarkistetaan haastattelun yhteydessä.

Työnantajan nimi: Nokian kaupunki

Työnantajan osoite: Nokitie 3, 37130 NOKIA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Erityisopettajat

Maa: Suomi

Alue: Pirkanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ilmastointiasentaja -

Ilmastointi- ja kylmälaiteasentajat
Etsimme asiakasyrityksellemme Tampereelle ilmastointiasentajaa. Työ pitää sisällään ilmastointikanavien/ koneiden asennusta, huoltoa, muutostöitä yms. Osaavalle tekijälle pitkäaikainen työsuhde. Työ
Job Services Finland Oy - 2016-03-22 - Pirkanmaa

Jäätelönmyyjä -

Kioski- ja torimyyjät
Kuu kiurusta kesään, pingviinistä ei päivääkään! Olisitko sitä etsimäni iloinen, luotettava, tarkka, asiakaspalveluhenkinen ja reippaan asenteen omaava työntekijä Pingviini-kioskille Orivedelle?
Rakennuspalvelu A.Pasuri - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Kassa/myyjä -

Myyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Kielitaitoinen korvausneuvoja, kokopäiväinen -

Pankki- ym. toimihenkilöt
Asiakkaamme OP Ryhmä on Suomen johtava finanssiryhmä ja alan suurin työnantaja Suomessa. Ryhmässä työskentelee yli 12 000 alan ammattilaista ja ryhmä tuottaa pankki- ja vakuutuspalveluita yli neljälle miljoonalle
Opset Oy. - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Kiinteistöhuollon apumies -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Rangasravintolat Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Esperi Hoivakoti Luhalahti sijaitsee kuvan kauniissa maalaismaisemassa Itä-Ikaalisissa Luhalahden kylän sydämessä, kirkon vieressä. Tarjoamme kodinomaista tehostettua asumispalvelua pitkäaikaiseen asumiseen tai lyhytaikaiseen
Esperi Care Oy - 2016-02-25 - Pirkanmaa

Laitosmies -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Tampere - 2016-06-27 - Pirkanmaa

lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät

International Early Education - 2016-04-15 - Pirkanmaa

Liikunnanohjaaja -

Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Classicilla on viikoittain laaja tarjonta salibandykoulutoimintaa ympäri Tamperetta. Haemme nyt reippaaseen ohjaajajoukkoomme uusia liikunnanohjaajia, valmentajia, lastenohjaajia. Tuntivalikoimamme on laaja, aina 1-vuotiaasta Lapsi-Vanhempi liikuntatunneista
Salibandy Club Classic ry - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Monipalvelutyöntekijä Sastamalaan -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme motivoituneita, ahkeria ja oma-aloitteisia monipalvelutyöntekijöitä asiakasyritykseemme Sastamalaan eri toimipisteisiin eri pituisiin sijaisuuksiin. Monipalvelutyöntekijänä hallitset sekä huolellisen ammattimaisen
Opteam Pirkanmaa/Tampereen Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Myymälämyyjä DNA kauppaan -

Myyjät
Tule Kokoaikaiseksi MYYMÄLÄMYYJÄKSI DNA Kaupalle Tampereelle! Millainen on meidän DNA Kauppa? Olemme ylpeitä sitä, että meillä kaikki saavat olla yksilöitä. Palvelussa ja myynnissä saavat näkyä
Barona Palvelut Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Myyntineuvottelija, osa-aikatyö -

Puhelin- ym. myyjät
Kaipaatko lisätuloja 400-1100€ kuukaudessa? Tarvitsetko lisätuloja eläkkeesi lisäksi taikka opiskelujesi takia? Meillä saat loistavan ansiotason tekemällä 10-15 tuntia viikossa aamu- taikka iltavuorossa. Saat koulutuksen
Finnacta Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Myyntipäällikkö (Harjoittelija) Kesätyö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Undin Oy on myynnin ja markkinoinnin ammattilainen vuodesta 1992 ja kasvava tiimimme tarvitsee kovatasoista myynnin ammattilaista pitämään huolta kehittymisen jatkumisesta oikeaan suuntaan. Myyntipäällikkökoulutukseen haemme
Undin Oy - 2016-05-11 - Pirkanmaa

Myyntipäällikköharjoittelija -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Myyntipäällikköharjoittelija - Etsimme nyt Tampereelle kokoaikaista motivoitunutta ja tuloshakuista henkilöä pitkäaikaiseen työsuhteeseen. Tehtäväsi on edistää omistajamme, Valo ry:n, Suomen Olympiakomitean
Urheilun Unelma-Arpa Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Nuohooja,Pirkanmaa -

Rakennuspuhdistajat ja nuohoojat

Innolink Staff Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Ohjelmistosuunnittelija -

Ohjelmistokehittäjät
Etsimme kokenutta ohjelmistokehittäjää järjestelmäkehittäjäksi embedded / PC ympäristössä. Olet hankkinut kannuksesi työelämässä tai harrastuneisuuden kautta, etkä pelkää
Unikie Oy - 2016-04-16 - Pirkanmaa

Osa-aikaisen etuuskäsittelijän viransijaisuus -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Viransijaisuus ajalle 3.5.2016 - 31.7.2016, mahdollisesti pidempäänkin. Ensisijaisena sijoituspaikkana on perhepalveluiden aikuissosiaalityön tiimi, toimeentulotuki. Työtehtävään kuuluu toimeentulotukityö, toimeentulotuen
Nokian kaupunki - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Projektimyyjä (Sastamala) -

Myyntiedustajat
Asiakkaamme Niemen tehtaat on vuonna 1898 perustettu suomalaisista huonekaluvalmistajista vanhin sekä yksi suurimpia. Yritystoiminnan jatkuvuus on perustunut pitkälti tehtaan toimimiseen perheyrityksenä ja nyt johdossa on jo neljäs
Alen Consulting Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Purkutyöntekijä -

Talonrakentajat
Etsimme monipuolisia purkutyöntekijöitä vaihteleviin kohteisiin Pirkanmaan alueelle. Edellytämme hakijalta aiempaa kokemusta purkutöistä, työturvallisuuskorttia sekä ahkeraa asennetta. Koneenajotaito sekä tulityökortti
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Rakennusapumies -

Talonrakentajat
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Rakennussiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Pölysiivous ja loppusiivous työt työmaalla Tampereen keskustassa. Työturvallisuuskortti on pakollinen. Sinä olet reipas, ja omaat siivoustyökokemusta. Puhumme sekä suomea että venäjää. Soita rohkeasti
TMI VANA - 2016-03-22 - Pirkanmaa

Ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Ravintola Stella Valkeakoskella on Suomen ensimmäinen rusticheria. Rusticheria Stella tarjoilee omassa keittiössä valmistettua Italialaistyyppistä ruokaa. Rusticherian rustiikkisuus ja talonpoikaisuus näkyy parhaiten lautasella.
A&P Kerkkänen Oy - 2016-03-11 - Pirkanmaa

Sähköasentaja/korjaaja, raskas autokalusto -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Etsimme asiakkaallemme Tampereella raskaankaluston asentajaa huolto/korjaustöihin. Työ sisältää raskaankaluston sähkölaitteistojen, lämmönsäätölaitteiden yms. korjauksia/asennuksia. Edellytämme:
Innolink Staff Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Valkeakosken kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksessa on haettavana 6.5.2016 klo 15 mennessä Kaksi sairaanhoitajan toimea geriatrisella osastolla Sairaanhoitajan kelpoisuusehtona on laillistetun sairaanhoitajan tutkinto (AMK tai opistoasteen tutkinto)
Valkeakosken kaupunki - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Siivooja iltatyöhön -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Teollisuustyöntekijä -

Muut teollisuustuotteiden kokoonpanijat
Haemme työtekijöitä teollisuuteen eri työtehtäviin. Arvostamme aikaisempaa työkokemusta teollisuuden aloilta ja valmiutta työskennellä vuorotyössä. Tärkeintä kuitenkin on reipas asenne. Töitä
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa

Toimistotyöntekijä -

Yleissihteerit
Suomen Valmennustalo Oy on vuodesta 2010 toiminut palveluyritys. Tarjoamme monipuolisia henkilöstön rekrytointiin ja kehittämiseen liittyviä palveluja pääasiassa Pirkanmaan alueella. Olemme erikoistuneet työllistämään
Suomen Valmennustalo Oy - 2016-05-20 - Pirkanmaa

Vuorovastaava, ravintola -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme vuoropäällikköharjoittelijaa vakituiseen osa-aikaiseen työhön. Tuntimäärät ovat sovittavissa. Työ Hesburgerilla on vuorotyötä, ja työvuorot sijoittuvat ravintolan kaikkiin aukioloaikoihin.
Hesburger Nokian Burgertalo Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Yritysmyynnin ammattilainen -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Enegia Group on johtava riippumaton energiamarkkinoiden asiantuntijayritys. Tarjoamme energian hankintaan, myyntiin ja käytön tehostamiseen liittyviä ratkaisuja yrityksille, kiinteistönomistajille,
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-04-19 - Pirkanmaa

 
 
site syntyy 8.2737591266632 sekuntia