Job Tuotantotyöntekijä Helsinki-Uusimaa Barona Teollisuus Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Haemme kone- ja metalliteollisuuden asiakasyrityksillemme Nummelaan tuotantotyöntekijöitä monipuolisiin tehtäviin. Työt ovat monipuolisia tuotannontehtäviä kokoonpanosta ja pakkauksesta aina koneiden monipuoliseen käyttöön asti. Töitä tehdään niin päivävuoroissa kuin myös vuorotöinä. Työt alkavat mahdollisuuksien mukaan maalis-huhtikuun aikana. Tehtävien menestyksekäs hoitaminen vaatii ennen kaikkea hyvää asennetta, perusfysiikkaa sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Aikaisempi työkokemus kone- ja metallialalta sekä alan koulutus katsotaan eduksesi, mutta ei ole ehdoton edellytys. Työ soveltuu niin työuransa alussa olevalle nuorelle kuin jo alan kokeneelle konkarille. Tarjoamme mielenkiintoisen työn ja mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi alan vakiintuneissa yrityksissä monipuolisissa tehtävissä. Mikäli kiinnostuit, niin haethan tehtäviin välittömästi, sillä paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Rekrytoimme vuosittain noin 10 000 ammattilaista toimisto-, IT-, logistiikka-, teollisuus-, rakennus- sekä sosiaali- ja terveystoimialojen tehtäviin niin määräaikaisiin kuin vakituisiinkin työsuhteisiin. Olemme 50 suurimman työllistäjän joukossa Suomessa. Tämä tarkoittaa sinulle monipuolisia työmahdollisuuksia, kun Suomen suurimmat yritykset luottavat rekrytoinnissaan Baronan asiantuntemukseen. Barona on auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys. Lisätietoa auktorisoinnista www.hpl.fi.
Työnantajan nimi: Barona Teollisuus Oy
Työnantajan osoite: 03100 NUMMELA
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kokoonpanijat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakas-ja myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Haemme Helsingin ydinkeskustaan Vuorikadun toimipisteeseemme asiakas-ja myyntineuvottelijoita kokoaikaiseen työhön. Työtehtävä soveltuu mainiosti kaikenikäisille, välivuotta pitävälle tai muuten erilaisiin
Buusteri Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
Autonasentaja, huoltokorjaamo -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Etsimme kokenutta autonasentajaa Variston toimipisteessä avattuun iltahuoltoon. Edellytyksenä tehtävään on useamman vuoden kokemus henkilöautojen huolto- ja korjaustehtävistä. Toivomme hakijoilta lisäksi reipasta
Atoy Power Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Barnskötare -
Lastenhoitotyöntekijät
Opetusvirasto, Daghemmet Tärnan Beskrivning av jobbet: Barnskötaren planerar, genomför och utvärderar det pedagogiska arbetet tillsammans med de övriga i arbetsteamet. På daghemmet Tärnan arbetar personalen för
Helsingin kaupunki. - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Barnskötare -
Lastenhoitotyöntekijät
Svensk dagvård i Esbo utvecklar systematiskt sin verksamhet för att kunna erbjuda en trygg vardag med hög kvalitet för varje barn i början av barnets livslånga lärande. För en arbetstagare innebär detta intressanta
Espoon kaupunki - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa
Barnskötare -
Lastenhoitotyöntekijät
Opetusvirasto, Daghemmet Tärnan Beskrivning av jobbet: Barnskötaren planerar, genomför och utvärderar det pedagogiska arbetet tillsammans med de övriga i arbetsteamet. På daghemmet Tärnan arbetar personalen för
Helsingin kaupunki. - 2016-03-07 - Helsinki-Uusimaa
Barnträdgårdslärare -
Lastentarhanopettajat
Svensk dagvård i Esbo utvecklar systematiskt sin verksamhet för att kunna erbjuda en trygg vardag med hög kvalitet för varje barn i början av barnets livslånga lärande. För en arbetstagare innebär detta intressanta
Espoon kaupunki - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa
Kahviautomaattien huoltaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme asiakasyrityksellemme kahviautomaattien huoltajaa sijaisuuteen. Sijaisuus alkaa mahdollisimman pian ja kestää ainakin vuoden 2016 loppuun saakka. Työtehtäviin kuuluu siis huoltaa asiakasyrityksen asiakkaiden kahviautomaatteja.
CityWork Uusimaa Oy - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa
Kansainvälisen kaupan myyntipäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Apetit luo kasviksista hyvinvointia. Kehitämme, valmistamme ja myymme pakastevihanneksia ja -perunoita sekä kasvispainotteisia ruokapakasteita kuluttajille, ammattikeittiöille ja elintarviketeollisuudelle. Valmistamme tuotteet Suomessa
Apetit Ruokaliiketoiminta - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa
Kerroshoitaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme Järvenpäähän kahta kerroshoitajaa. Edellytämme työntekijöiltämme siivousalan kokemusta, Suomenkielen taitoa, asiakaspalvelutaitoja, oma-aloitteisuutta sekä reipasta otetta työhön. Ota pikaisesti
SAN-PALVELUT KY - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Kiertävä sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kotimainen Diacor on enemmän kuin lääkäriasema. Meillä on 13 täyden palvelun lääkäriasemaa pääkaupunkiseudulla, yksi Turussa ja Suomen vanhin yksityinen sairaala Helsingin Ruoholahdessa Tarjoamme
Diacor terveyspalvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Koulusihteeri -
Toimistoavustajat
Tehtävän kuvaus: Haemme yhteistä koulusihteeriä Askiston ja Martinlaakson kouluihin. Toimenkuvana ovat oppilashallintoon ja toimistotyöhön sekä asiakaspalveluun liittyvät tehtävät kouluissa. Primuksen
Vantaan kaupunki - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Laatoittaja -
Lattianpäällystystyöntekijät
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa
Maalari -
Rakennusmaalarit ym.
Haemme useampaa sisämaalauksen ammattilaista. Työnkuva käsin tehtävää fixausta sekä suurempien alojen nauhotusta, kittausta ja rissausta. Tulee hallita suomalaiset maalauksen työskentelytavat sekä aineet. Työkohteet
Briko Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa
Matkatoimistovirkailija -
Matkatoimistovirkailijat
Hei oma-aloitteinen, iloinen ja auttavainen matkailun ammattilainen tai matkailun opiskelija, Pidät langat käsissäsi pystyen hoitamaan monia erilaisia työtehtäviä yhtä aikaa. Pystyt toimimaan kiireessä ja paineen
Autoliitto ry - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa
Muurari -
Muurarit ym.
"Ajelehditko vailla työtä? Tartu työelämän pelastusrenkaaseen ja tule meille töihin! Etsimme kovan asenteen omaavia ammattilaisia!" Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo.
Aalto Henkilöstöpalvelut / Aaltovoima - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Myymäläpäällikkö -
Myymälän esimiehet
Haemme myymäläpäällikköä Helsingin Keskuskadun ja Aleksanterinkadun kulmassa sijaitsevaan Aleksinkulman myymälään, nykyisen myymäläpäällikön siirtyessä uusiin haasteisiin yhtiömme
Marimekko Oyj - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Fortum on valittu Valittujen Palojen lukijatutkimuksessa Suomen luotetuimmaksi sähköyhtiöksi yhdeksännen kerran
LEAD Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-03-16 - Helsinki-Uusimaa
Nordic Patient Solutions Manager -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Founded in 1908, LEO Pharma is an independent, research-based pharmaceutical company. LEO Pharma develops, manufactures and markets pharmaceutical drugs to dermatologic and thrombotic patients in more than 100 countries globally. To realise our vision
Oy Proselectum Ab - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa
Office Manager -
Yleissihteerit
Northern Horizon Capital is an experienced investment manager focusing on specialized real asset investment strategies in Northern Europe. Our investment teams are based in our offices in Helsinki, Copenhagen, Stockholm, Tallinn, Vilnius and Berlin. Currently
Northern Horizon Capital Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Opettaja, ammatillinen koulutus -
Ammatillisen koulutuksen opettajat
Suomen Liikemiesten Kauppaopisto on Suomen suurin datanomi- ja merkonomikoulutuksen järjestäjä. Meillä on pitkä kokemus ja hyvä maine laadukkaan ammatillisen koulutuksen osaajana ja sen kehittäjänä. Isona koulutuksen
Helsinki Business College Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusmies -
Talonrakentajat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy, Hki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Sähköasentaja -
Rakennussähköasentajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja lomien sijaistukseen -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Haemme lastensuojelun avopalveluihin 2 sosiaalityöntekijää vakinaiseen virkaan Tikkurilan toimintayksikköön. Yksikössämme on vastaanottotiimi ja kaksi suunnitelmallisen sosiaalityön tiimiä.
Vantaan kaupunki - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa
Toimistosiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme asiakasyrityksellemme Espooseen/pääkaupunkiseudun alueelle siivoustyöntekijää, jonka työtehtäviin kuuluu myös siivousvälineiden jakoa autoitse. Odotamme sinulta - Aikaisempaa siivouskokemusta - Ajokorttia
Maximus Oy - 2016-02-25 - Helsinki-Uusimaa
Tuotanto operaattori -
Kemianteollisuuden prosessityöntekijät
Tuotanto-operaattorin tehtävät koostuvat useista eri kemian prosessityövaiheista ja työ tapahtuu puhdastilaolosuhteissa. Emme kuitenkaan edellytä aiempaa kokemusta puhdastilatyöskentelystä. Työssä käsitellään
Pibond Oy - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa
Tutkimushaastattelija -
Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Suomen Terveysravinto Oy on alansa yksi merkittävimmistä maahantuojista ja markkinoijista jolla on laadukkaat terveystuotteet valikoimissaan. Palkkaamme 10 kesätyöntekijää Vantaan toimistoomme eri markkinointi-, myynti- ja
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Työterveyspsykologi -
Psykologit
Tehtävän kuvaus: Vantaan Työterveys liikelaitos on kunnallinen liikelaitos, joka tuottaa työterveyshuoltopalveluita Vantaan, Helsingin, Espoon ja Kauniaisten yrityksille, Vantaan kaupungin työntekijöille sekä merimiesterveydenhuollon
Vantaan kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Varastotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Position Summary: Haemme asiakkaallemme Espooseen hyvien kulkuyhteyksien (kehä 3) varrelle varastotyöntekijöitä vaihtelevan pituisiin työsuhteisiin. Työt alkavat mahdollisimman nopeasti sopivien hakijoiden löydyttyä,
Adecco Finland Oy, Vantaa - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Vuorovastaava, ravintola -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Avaamme Mäntsälään Iloisen Mielen Puiston seniorikodin, jonka yhteyteen tulee ravintola Bistro Puisto. Ravintolan on tarkoitus avata elokuun puolen välissä / syyskuun alussa, joten tarkka aloituspäivä vielä
Bistro Puisto Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa