Job Tutkimusharjoittelija Helsinki-Uusimaa Kela - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Tutkimusharjoittelija

Työnkuvaus:
Kela vastaa Suomessa asuvien perusturvasta eri elämäntilanteissa. Kela on monien mahdollisuuksien työpaikka, jossa työskentelee noin 6 000 ammattilaista. Palvelemme ympäri maata toimistoissa, puhelimitse ja verkossa. Kela on savuton työpaikka. Haemme Kelan tutkimusryhmään Turkuun korkeakouluharjoittelijaa ajalle 1.4.2016 - 31.7.2016 tai sopimuksen mukaan. Kelan tutkimus tukee sosiaali- ja terveysturvan sekä Kelan oman toiminnan kehittämistä. Tutkimustoimintamme on monitieteistä. Tutkimuksessa työskentelee noin 60 henkilöä. Osallistut käynnissä oleviin ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä selvittäviin tutkimushankkeisiin. Harjoittelijana teet itsenäistä mutta ohjattua tutkimustyötä. Työ sisältää pääasiassa Kelan rekisteriaineistojen analysointiin ja tulosten raportointiin liittyviä tehtäviä. Olet suorittamassa maisterintutkintoa yhteiskuntatieteissä, esim. tilastotieteessä. Olet oma-aloitteinen, yhteistyökykyinen ja sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot. Sinulla on kyky analyyttiseen ajatteluun ja hyvät kvantitatiivisen tutkimuksen perustaidot. Työn tekemisen ehdoton edellytys on, että osaat käyttää SAS-ohjelmistoa. Rekisteriaineistojen käyttökokemus sekä sosiaaliturvajärjestelmän tuntemus luetaan eduksi. Kelan tutkimusryhmässä pääset työskentelemään monitieteisessä työyhteisössä kokeneiden ja osaavien työkavereiden kanssa. Pääset tutustumaan Kelan toimintaan ja saat arvokasta ja opintojasi tukevaa työkokemusta. Harjoittelijan palkka on 1707 e/kk. Lisätietoja antaa 22.2. - 23.2. ja 1.3. - 4.3. sähköpostitse erikoistutkija Sari Kehusmaa, etunimi.sukunimi (at) kela.fi. - viimeinen hakupäivä 7.3.2016 - viitekoodi U0216-109 Täytä hakemus eRekry-palvelussamme.

Työnantajan nimi: Kela

Työnantajan osoite: Peltolantie 3, 20720 TURKU

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Tilastointi- ja matematiikka-asiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asumis- ja palveluohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
ASUMIS- JA PALVELUOHJAAJA SININAUHASÄÄTIÖ Sininauhasäätiön perustehtävä on kodin ja tuen tarjoaminen asunnottomille ja päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiville sekä näiden ihmisten oikeuksien
Sininauhasäätiö - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa

Business Controller -

Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Asiakasyrityksemme on merkittävänä osana kansainvälistä logistiikka-alan konsernia, joka on toiminut Suomessa jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Yrityksen lähtökohtana on
Wippii Work Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

CNC-Koneistaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
Haemme motivoitunutta uraansa aloittelevaa tai jo kokenutta CNC-koneistajaa Vantaalle kansainväliselle asiakasyrityksellemme alustavasti noin 6kk kestoiseen työsuhteeseen. Toivomme, että omaat vähintään reilun vuoden kokemuksen
Barona Teollisuus Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Erityisluokanopettaja -

Erityisopettajat
Opetusvirasto, Kallahden peruskoulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös nuorten
Helsingin kaupunki. - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Erityisopettaja 0313 -

Erityisopettajat
Vihdin kunnan sivistyskeskus julistaa haettavaksi vakinaista täyttämistä varten 9.8.2016 lukien erityisopettajan viran. Viran ensisijainen sijoituspaikka on Nummelan koulu. Opettajien kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen
Vihdin kunta - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haen vakituiseen työsuhteeseen naispuolista henkilökohtaista-avustajaa. Olethan reipas, tunnollinen eikä sinulla ole koira-allergioita, sillä mukanani kulkee aina avustajakoira. Edellytetään että suomen kielesi on äidinkieltä
Terehova Elena - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Kesätyöntekijöitä -

Myyjät
HALUATKO OLLA MUKANA OSANA HIENOA IKEA KESÄÄ? Meillä pääset mukaan: Oppimaan, kuinka asiakkaasta pidetään yhdessä oikeasti huolta. Osaksi innostunutta ja kannustavaa porukkaa. Osaksi jotain suurempaa: IKEA on kansainvälinen
IKEA Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Kielenkääntäjä -

Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät

Kielikoulu Nuevo Mundo - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto tarjoaa Suomen monipuolisimmat sosiaali- ja terveyspalvelut runsaalle 600 000 helsinkiläiselle. Virastossa työskentelee lähes 16 000
Helsingin kaupunki. - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Tehtävän kuvaus: Lähihoitajan tehtävät lapsiperheissä. Tehtäviin liittyy lasten- ja kodinhoitoa, niissä ohjaamista sekä vanhemmuuden tukemista. Työtä tehdään pääsääntöisesti
Vantaan kaupunki - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Leipomotuotteiden myyjä -

Kioski- ja torimyyjät
Haetaan täysi-ikäistä, ulospäin suuntautunutta ja luotettavaa leipomotuotteiden myyjää Itäkeskukseen Tallinnanaukion torille. Kokemus itsenäisestä myyntityöstä. Työssä tarvitaan hyvää
Kartanon Leipä Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa

Logistiikkatyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme kesäsesongin 2016 ajaksi logistiikkatyöntekijöitä. Logistiikkatyöntekijänä työskentelet logistiikkakeskuksessa keräily- tai varastointiprosessin työtehtävissä. Varastointiprosessissa tehtäviisi
Oy Sinebrychoff Ab, Kerava - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Menekinedistäjä, hyllyttäjä -

Tuote-esittelijät
Haemme MENEKINEDISTÄJIÄ JA HYLLYTTÄJIÄ! TYÖTEHTÄVINÄ tuotteiden hyllyttäminen, hinnoittelu, tilausten tekeminen sekä promomateriaalien ja tuotetelineiden kokoaminen. TYÖKENTTÄSI on monipuolinen ja
Roothill Oy - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa

Myymälämyyjä -

Myyjät
Tule Kokoaikaiseksi MYYMÄLÄMYYJÄKSI Dna Kaupalle Järvenpäähän! Millainen on meidän DNA Kauppa? Olemme ylpeitä sitä, että meillä kaikki saavat olla yksilöitä. Palvelussa ja myynnissä
Barona Palvelut Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Myymäläsiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Spectra Yhtiöt Oy on kasvava lohjalainen perheyritys, jonka toiminnan painopisteenä on erilaisten kaupan tukipalvelujen, kuten mm. vartioinnin, siivouksen ja kierrätys- sekä ostoskärrypalveluiden, tuottaminen lähes kahdensadan
Spectra Yhtiöt Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Hämeen Ilme Saneeraus Oy on vesikattohuoltoihin ja -remontteihin erikoistunut yritys. Toimimme Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla. Teemme vuosittain noin 500 remonttia Suomessa. Toteutamme remontit pääasiassa omakotitaloihin.
Hämeen Ilme Saneeraus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntihaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Etsimme AAA-Palveluille myyntihaastattelijoita, osa-aikaisiin ja kokoaikaisiin työsuhteisiin. Työ sopii erinomaisesti opiskelijalle tai välivuotta viettävälle. Iälläsi tai aikaisemmalla työkokemuksella ei niinkään
Lammervo & Torikka Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Familar Oy on Mehiläinen-konsernin sataprosenttisesti omistama tytäryhtiö, joka keskittyy tuottamaan kunnille ostopalveluina sekä ennaltaehkäiseviä sosiaalihuoltolain mukaisia perhepalveluja että lastensuojelulain mukaisia
Familar Oy - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa

Palvelutiskimyyjä -

Myyjät
VARA-APU Henkilöstöpalvelut Oy on auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys, joka on keskittynyt välittämään vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Viimeisimmän tutkimuksen
VARA-APU Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Projektipäällikkö -

Ekonomistit
Oletko ratkaisukeskeinen ja innostava projektipäällikkö? Haluatko työskennellä liiketoiminnan kehittämisen ytimessä? Etsimme joukkoomme kokenutta projektipäällikköä toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen.
Tokmanni konserni - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa

Purkutyöntekijä -

Muut rakennustyöntekijät
Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo. Yhtiömme on HPL:n Auktorisoitu jäsen ja meidät on valittu Kauppalehden Menestyjäyritykseksi 2015. Olemme Työelämän Pelastusrengas työnhakijoille
Aalto Henkilöstöpalvelut / Aaltovoima - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusapumies / maalari -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Raudoittaja -

Betonirakentajat ja raudoittajat
Etsimme asiakasyrityksellemme itsenäiseen työhön pystyvää jo kokemusta omaavaa raudoittajaa. Työ alkaa välittömästi sopivan henkilön löydyttyä. Lähetä hakemus sähköisesti
Econia Yrityspalvelut Oy - 2016-04-01 - Helsinki-Uusimaa

Tarjoilija -

Tarjoilijat
Etsimme kesäksi tarjoilijaa ravintola La Famigliaan kauppakeskus Kaareen. La Famiglia on amerikan- italialainen ravintola, mikä sijaitsee Kannelmäen kauppakeskus Kaaressa. Herkullisia annoksia Little Italyn tyyliin, hyvää palvelua
StaffPoint Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Tarjoilja -

Tarjoilijat
Joutsen on tyylikäs OlutHuone Hyvinkään ydinkeskustassa, vain 100 metrin päässä juna-asemalta. Ravintola tarjoaa Hyvinkään laajimman olutvalikoiman: hanatuotteita on 14 ja erilaisia pullo-oluita yli 50. Kotimaisten
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Tilahuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Sodexo Oy on kokonaisvaltaisia tilapalveluita tarjoava suomalainen yritys, joka kuuluu kansainväliseen, alallaan johtavaan Sodexo-konserniin. Tarjoamme monipuolisia ruokailu-, kokous- ja tapahtumapalveluita sekä toimitila- ja kiinteistöpalveluita,
Sodexo Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Tutkimushaastattelija, oppisopimus -

Myyntiedustajat
Haluatko ansaita ja samalla hankkia itsellesi ammatin? Meillä se on mahdollista. Pystyt työsi lomassa hankkimaan itsellesi merkonomin tutkinnon oppisopimuksen kautta. Opiskelusi räätälöidään juuri sinulle sopivaksi,
AAA-Palvelut Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Työnjohtaja -

Rakennusalantyönjohtajat
Me Uniflex Suomella olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointeihin. Vuokraamaamme henkilökuntaa löytyy esimerkiksi contact centereistä, rakennustyömailta ja teollisuushalleista Suomessa, Ruotsissa, Norjassa
Uniflex Suomi Oy - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa

Vaatemyyjä -

Myyjät
About BESTSELLER A/S More than 15,000 people work at BESTSELLER worldwide. BESTSELLER is a family-owned clothing and accessories company founded in Denmark in 1975, providing fast affordable fashion for women, men, teenagers and children under the brands:
Bestseller Retail Finland Oy - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 1.6667449474335 sekuntia