Job Työnjohtaja, rakennusala Helsinki-Uusimaa Uniflex Suomi Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Me Uniflex Suomella olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointeihin. Vuokraamaamme henkilökuntaa löytyy esimerkiksi contact centereistä, rakennustyömailta ja teollisuushalleista Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa. Yhtä laajalta alueelta löytyy myös suorarekrytointeihimme tyytyväisiä asiakkaita. Pörssiyrityksen toiminnan kuuluu olla läpinäkyvää ja meidänkin kurssiamme voit seurata Tukholman pörssissä. Noudatamme samaa avoimuutta myös viestinnässämme asiakkaidemme kanssa. Uskomme yhdessä sovittujen sääntöjen noudattamiseen ja kuulumme Henkilöstöpalveluyritysten Liittoon. Olemme myös ylpeitä Reiluja Vuokratöitä - auktorisoinnistamme, jonka edellytyksenä olemme sitoutuneet vastuulliseen toimintaan sekä toimeksiantajiamme että työntekijöitämme kohtaan. Etsimme nyt asiaksyrityksellemme TYÖNJOHTAJAA pääkaupunkiseudun työmaille Työtehtävän kuvaus Haemme saneeraustyömailla toimivalle asiakasyrityksellemme työhön osallistuvaa työnjohtajaa. Tehtäviisi kuuluu rakennusprosessin kokonaisvaltaisesta etenemisestä vastaaminen. Huolehdit työmaan päivittäisten rutiinien johtamisesta, töiden sujuvuudesta ja oman osaamisesi mukaan myös muista työnjohdollisista tehtävistä. Hakijan profiili Toivomme sinulta: - aikaisempaa kokemusta vastaavista tehtävistä - soveltuvaa koulutusta (esim. rakennusmestari, rakennusinsinööri) - hyvää organisointikykyä - erinomaisia vuorovaikutustaitoja - reipasta asennetta ja halua kehittyä - kustannustehokasta ajattelutapaa - sujuvaa suomen kielen taitoa, muut kielitaito on eduksi Tarvitset lisäksi B-ajokortin, oma auto helpottaa työmaalle liikkumista. Työt on mahdollista aloittaa sopimuksen mukaan. Tarjoamme sinulle pitkäaikaisen työsuhteen asiakasyrityksemme palveluksessa. Kiinnostuitko? Hae tehtävään pian, sillä paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätiedot ja yhteydenotot puhelimitse 040 689 3200.
Työnantajan nimi: Uniflex Suomi Oy
Työnantajan osoite: 00530 HELSINKI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Rakennusalantyönjohtajat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
A la carte -tarjoilija -
Tarjoilijat
Haemme asiakasyrityksillemme tarjoilijoita keikkaluontoiseen työhön erilaisiin salitehtäviin Järvenpää-Kerava-Tuusula -alueelle. Tarjoilijana olet vastuussa asiakkaiden viihtyvyydestä ja palvelun sujuvuudesta yhteistyössä
Opteam Järvenpää Oy - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa
Ajanvaraaja / Buukkari -
Yleissihteerit
Palkkaamme pääkaupunkiseudulle reippaita ja ahkeria ajanvaraajia. Meillä on joustavat työajat klo 9-21 välillä. Ajanvaraustyö sopii hyvin päätyöksi, sivutyöksi, opiskelujen tai toisen työn oheen,
Naikon Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa
Arkkitehti -
Talonrakennuksen arkkitehdit
Sosiaali- ja terveysvirasto, Tilahallinto Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirastossa on henkilöstöä noin 15 000 ja kuusi osastoa ja talousarviomme on noin 2 miljardia euroa. Viraston ydintoimintaa ovat perhe- ja sosiaalipalvelut,
Helsingin kaupunki. - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Asiantuntija -
Tietokantasuunnittelijat ja -vastaavat
FCG on monialainen konsulttiyhtiö, joka tarjoaa palveluita johtamisen, ICT:n ja rakenteiden kehittämiseksi. Konsultointiliiketoimintamme ylläpitää ja kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon luokittelujärjestelmiä.
FCG Konsultointi Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa
Avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Eteva kuntayhtymä on Suomen suurin vammaisalan osaamiskeskus. Meitä etevalaisia on noin 1 300, ja palvelujamme käyttää vuosittain noin 1 600 asiakasta. Tervetuloa edelläkävijöiden joukkoon tekemään yhteiskunnallisesti
Eteva kuntayhtymä - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Backend Developer -
Ohjelmistokehittäjät
Are you interested in the iGaming industry? Join an international company Finnplay as a Backend Developer! (Graduated) Finnplay: Backend Developer Recommended year of studies: graduated Working time: fulltime Length: Permanent Location: Unioninkatu, Helsinki
aTalent Recruiting - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Design Engineer -
Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
ABB (www.abb.com) is a leader in power and automation technologies that enable utility, industry, and transport and infrastructure customers to improve their performance while lowering environmental impact. The ABB Group of companies operates in roughly
ABB Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Hoitaja -
Lähihoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Hopeatien palvelutalo, ryhmäkoti Veturi Tehtävän kuvaus: Haemme vanhustyöstä kiinnostunutta hoitotyön ammattilaista jakamaan arkeamme Hopeatien palvelutalon ryhmäkoti Veturiin. Ryhmäkodissa
Helsingin kaupunki. - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
IV-puhdistaja -
Ilmastointi- ja kylmälaiteasentajat
Consti on yksi Suomen johtavia korjausrakentamiseen ja taloteknisiin palveluihin keskittyneitä yhtiöitä. Consti tarjoaa kattavasti talotekniikan, linjasaneerauksen, korjausurakoinnin, julkisivusaneerauksen sekä muiden vaativien kohteiden
Consti Talotekniikka Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Key Account Manager -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
We are looking for Key Account Manager to our client. The company is a world leader in Wear & Fusion Technology used in a variety of industries with over 100 years of experience with offices in over 100 countries worldwide. The Key Account Manager
Workpower Oy, Hki - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa
Kokoonpanija -
Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Etsimme kone- ja metallialan asiakkaallemme Järvenpäähän reippaan työotteen omaavaa kokoonpanijaa metallituotteiden loppukokoonpanoon. Tehtävässä menestyminen edellyttää aiempaa kokemusta tuotantotöistä
StaffPoint Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Kotisiivooja -
Kotiapulaiset ja -siivoojat
Moppi välittää asiakkailleen siivousalan ammattilaisia nopeasti, vaivattomasti, luotettavasti ja reilusti. Rekisteröidy nyt Moppi.com -ammattilaiseksi. Moppi.com is a company that is specialized in house cleaning, come clean with us
Moppicom Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Koulutukseen Kauneusneuvojia -
Vastaanoton ja neuvonnan hoitajat
Henkilöstöpartneri Vertico Oy on erityisesti palvelualan henkilöstövuokraukseen ja rekrytointeihin erikoistunut henkilöstöpalveluyritys. Asiakkaamme on kansainväliseen konserniin kuuluva kosmetiikkayritys, joka tarjoaa
Henkilöstöpartneri Vertico Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kurottajan kuljettaja, Helsinki -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haemme asiakkaallemme kokenutta kurottajan kuljettajaa Helsingissä sijaitsevalle työmaalle. Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä. Edellytämme sinulta Sujuvaa suomen kielen taitoa Voimassa olevaa työturvallisuuskorttia
StaffPoint Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Vironniemi 1 kotihoito Helsingin eteläisessä kotihoidossa työskentelee noin 300 hoitoalan ammattilaista 24 tiimissä, 12 lähipalvelualueella. Tiimeistämme kolme on ruotsinkielisiä. Toimipisteemme
Helsingin kaupunki. - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja/lastenhoitaja -
Lastentarhanopettajat
Haemme lastentarhanopettajaa tai lastenhoitajaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalla 01.08.-23.12.2016. Päiväkoti Engel Käy tutustumassa kotisivuihimme; www.pkengel.fi. Vapaamuotoiset hakemukset pyydämme lähettämään
Niiwester Oy / Päiväkoti Engel - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa
Liimareita -
Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Haemme Mustiolle metallialan tuotantotehtäviin liimareita. Tehtävänä on eristevillan kiinnitystä liimausmenetelmällä. Työ tehdään parityöskentelynä. Odotamme sinulta reipasta ja työtä
Rimark Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa
Mediatuottaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Nuorisoasiainkeskus, Nuorten toimintakeskus Happi Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus rakentaa Helsingistä nuorten kanssa kivan paikan. Vahvistamme nuorten kykyä toimia yhteiskunnassa ja muuttaa sitä. Noin 400 työntekijällä
Helsingin kaupunki. - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä ja liikennemyymälätyöntekijä -
Myyjät
Myyjiä ja liikennemyymälätyöntekijöitä kesätöihin Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag hakee myyjiä ja liikennemyymälätyöntekijöitä kesätöihin ajalle 1.6-21.8 tai sopimuksen
Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Oletko sinä yrityksemme tuleva myyntitykki? Jos vastasit kyllä , niin tervetuloa tiimiimme! Olemme vahvasti kasvava paikallinen yritys, joka on toiminut jälleenmyyjänä 2 vuotta ja ylentynyt maahantuojaksi. Laajensimme nyt toimintaamme
Haapasaari Marketing Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyntineuvottelijoita -
Puhelin- ym. myyjät
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt päivävuoroon kaikenikäisiä
Pasastar Oy - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa
Rakennuskonevuokraamon työntekijä -
Myyjät
Haemme nyt Helsingin Alppilan toimipisteeseen konevuokrauspuolelle reipasta ja toimeen tarttuvaa RAKENNUSKONEVUOKRAAMON TYÖNTEKIJÄÄ Työtehtäviin kuuluu mm. palautuvan ja lähtevän tavaran keräilyä sekä
StaffPoint Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme sairaanhoitajaa HYKS Psykiatrian psykoosien ja oikeuspsykiatrian linjaan Tikkurilan psykoosipoliklinikalle. Sairaanhoitaja työskentelee moniammatillisessa työryhmässä ja työ sisältää yksilö-, ryhmä-,
HUS - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Särmääjä -
Konehiojat, kiillottajat ja teroittajat
Asiakkaamme on ohutlevytuotteiden parissa toimiva konepaja, joka valmistaa tuotteita prototyypeistä täysin valmiisiin tuotteisiin. Etsimme heille osaavaa ja kokenutta särmääjää tekemään piensarjoja ja yksittäiskappaleita,
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa
Security Expert /Kodinturva-asiantuntija -
Myyjät
Etsimme nyt koulutettavaksemme pääkaupunkiseudulle Secirity expert - kodinturva-asiantuntijaa Olemme tehneet työtä kotien ja perheiden turvallisuuden eteen jo yli 25 vuotta. Ammattimaisesti valvotut murto- palo- ja vuototurvajärjestelmämme
Verisure Finland Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa
Suunnittelija -
Sosiaaliturvaetuuksien käsittelijät
Kela vastaa Suomessa asuvien perusturvasta eri elämäntilanteissa. Kela on monien mahdollisuuksien työpaikka, jossa työskentelee noin 6000 ammattilasta. Palvelumme ympäri maata toimistoissa, puhelimitse ja verkossa. Kela on savuton
Kela - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa
Tietotekniikka arkkitehti -
Systeemisuunnittelijat
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, rekrytointi, sekä suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja
Job Services Finland Oy - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa
Timlärare i ADB -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Lovisä är en charmig tvåspråkig kuststad som präglas av småstadsidyll. I kommunens 15 grundskolor och två gymnasier finns ca 150 lärare och 50 skolgångshandledare. I Lovisanejdens högstadium är
Loviisan kaupunki / Lovisa stad - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa
Valmentaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Autismisäätiö on voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio. Tuotamme asiantuntevia ja monipuolisia palveluja nuorille ja aikuisille, joilla on jokin neuropsykiatrinen diagnoosi, kuten autismi, Aspergerin oireyhtymä, ADHD, ADD,
Autismisäätiö - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa