Job VARAOSAVASTAAVA Päijät-Häme Lehtimäen Liikenne Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Lehtimäki Group on matkailualan yritysryhmä, jonka juuret ulottuvat vuoteen 1932. Yritysryhmään kuuluu tilausajoja monipuolisella bussikalustolla tarjoava Lehtimäki Tilausajot, paikallisliikennettä Päijät-Hämeessä harjoittava Lehtimäki Liikenne sekä täyden palvelun matkatoimisto Lehtimäki Matkat. Yrityksen toiminta perustuu ensisijaisesti asiakastyytyväisyyteen. Liiketoimintoja on asiakaslähtöisesti kehitetty ja monipuolistettu viime vuosien aikana huolehtien samalla kustannustehokkaasta toiminnasta kilpailukyvyn ylläpitämiseksi. Yritysryhmä työllistää noin 150 henkilöä ja käytössämme on 100 linja-autoa. Toimipisteemme sijaitsevat Lahdessa, Helsingissä, Nastolassa ja Heinolassa. Huollamme ja korjaamme kalustomme kokonaisuudessaan omalla vuonna 2006 uusitulla ja nykyaikaisella huoltokorjaamolla. Haemme Nastolan varikolle henkilöä hoitamaan varaosien tilausta ja muuta varaosiin liittyvää, kausiennakot ja varaston hallinta ovat osa toimenkuvaa. Olet hakemamme henkilö, jos sinulla on: -Kokemusta varaston hallinnasta ja inventaariomenetelmistä -Hyvät ATK-taidot -Kokemusta ostamisesta ja kilpailuttamisesta -C-ajo-oikeus -Sujuva kirjallinen ja suullinen suomen kielen taito Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja ja järjestelmällistä toimintatapaa. Eduksi katsotaan aikaisempi työkokemus auto-ja varaosapuolelta, oma-aloitteisuus, järjestelmällisyys, englannin kielen taito, sekä kyky kehittyä ammatissaan. Lisäksi katsomme eduksi autojen huolto-ja korjaustoiminnan ymmärtämistä. D-ajo-oikeus olisi plussaa hakijalle. Tarjoamme monipuolisen vakituisen päivätyön. Toimenkuva tarkentuu sopivan henkilön löydyttyä.
Työnantajan nimi: Lehtimäen Liikenne Oy
Työnantajan osoite: Kukkastie 5, 15560 NASTOLA
Työn lyhyt kuvaus: Varastonhoitajat ym.
Maa: Suomi
Alue: Päijät-Häme
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 1 vuosi
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Affärssäljare -
Myyjät
Oletko myyntihenkinen ja puhut myös sujuvaa ruotsia? Haemme asiakaspalveluhenkistä myyjää pitämään huolta ruotsinkielisestä asiakasrekisteristämme. Tarjolla on sekä suuri määrä kanta-asiakasrekisteriä
Hygienialinkki.com Oy - 2016-08-10 - Päijät-Häme
Ajoneuvoasentaja -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Henkilöstöpalvelu Heimo luo uudenlaista työnteon ja työn tarjoamisen kulttuuria. Ketterässä ja kokeneessa Heimossa työtä tehdään henkilökohtaisella otteella, rehdisti. Heimotyö-, Heimorekry-
Henkilöstöpalvelu Heimo Oy - 2016-05-12 - Päijät-Häme
Financial Controller -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Schoeller Allibert is the global market leader in returnable plastic packaging solutions for material handling, offering a comprehensive range of standard and tailor made RTP packaging solutions across ten key product segments. Benefits of our products
Eilakaisla Oy - 2016-03-02 - Päijät-Häme
Franchisingyrittäjä huoneistomajoitustoimintaan -
Kotimaailma on valtakunnallinen huoneistomajoitusketju, joka tarjoaa yritys-, vakuutus- ja yksityisasiakkailleen kodinomaisen vaihtoehdon hotellille tällä hetkellä jo 13 kaupungissa, lähes 200 asunnolla. Kotimaailma-yrittäjä hankkii vapailta markkinoilta hyvätasoisia
Frantrain Oy - 2016-06-04 - Päijät-Häme
Hitsaajia -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
SOE Busproduction Finland Oy hakee kauttamme HITSAAJIA Yritys valmistaa Scanian linja-autoja Lahden Jokimaalla ja hakee kauttamme hitsaajia päivävuoroon. Töitä on tarjolla heinäkuun loppuun (tuotantotaukoon asti) ja työt
Kilta Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-04-12 - Päijät-Häme
Ikkunamyyntiedustaja -
Myyntiedustajat
HAEMME AKTIIVISIA IKKUNAMYYNTIEDUSTAJIA Vahvistamme tiimiämme Lahdessa ja haemme kahta (2kpl) ikkunamyyntiedustajaa toimimaan seutukunnan alueella. Tarjoamme: -Testimenestystuotteet, jotka ovat aidosti asiakkaille pitäaikäinen ratkaisu
Hämeenkyrön Ikkunatehdas Oy - 2016-02-15 - Päijät-Häme
Kahvilamyyjä -
Kahvila- ja baarimyyjät
Manhattan Steak House - 2016-04-21 - Päijät-Häme
Kesätyö -
Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Etsimme kesätyöntekijöitä! Erimittaisia jaksoja eripuolella Heinolaa erimittaisilla piireillä. Kysy lisää tai lähetä hakemus missä kerrot tarkasti minä ajankohtana voit työskennellä. Tuntipalkan
Esa Jakelut Oy - 2016-04-12 - Päijät-Häme
Kodinsiistijä Lahteen -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Sivina Kotisiivous tekee sopimus- ja kertasiivouksia kotitalousasiakkailleen. Kotisiivousta on tehty jo vuodesta 1998. Sivina on valtakunnallinen kotipalveluketju ja tavoitteenamme on olla parhaita kotisiivouksessa. Sivinalla on 14 toimipistettä,
Sivina Oy - 2016-05-19 - Päijät-Häme
Koulukuraattori -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Haemme määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 8.8.2016-31.5.2017 KOULUKURAATTORIA Peruspalvelukeskus Aavaan, Orimattilan alueelle. Kuraattori tukee oppilasta koulunkäynnissä ja sosiaalisessa kasvussa, sekä työskentelee
Päijät-Hämeen Sos.- ja terv.huollon kuntayhtymä - 2016-05-28 - Päijät-Häme
Koulunkäyntiavustajan tehtävä, henkilökohtainen -
Koulunkäyntiavustajat
Haemme henkilökohtaista koulunkäyntiavustajaa (25 h/vk) ajalle 15.8.-3.6.2017 Tehtävän sijoituspaikkana on Liipolan peruskoulu, joka toimii monipuolisessa oppimisympäristössä monitoimitalo Onnin osana. Tehtävä
Lahden kaupunki - 2016-06-14 - Päijät-Häme
Laborantti -
Bioteknikot (pl. lääketieteellinen tekniikka)
Haemme vastuuntuntoisia, hyvät tiimityöskentelytaidot omaavia ja vähintään 18-vuotiaita kesätyöntekijöitä. Kesäkaudelle 2016 tarvitsemme lisävahvistusta laboratorioon, jonka tehtävänä
Oy Hartwall Ab - 2016-02-15 - Päijät-Häme
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Haemme Heinolan kotihoitoon lähihoitajia määräaikaisiin tehtäviin ajalle 1.5-30.9.2016, tai sopimuksen mukaan. Lähihoitajan tehtäviin kuuluu asiakkaiden kodeissa tapahtuva itsenäinen hoitotyö. Lähihoitaja
Heinolan kaupunki - 2016-03-25 - Päijät-Häme
Maataloustyöntekijä -
Yhdistetyn maanviljelyn ja eläintenkasvatuksen harjoittajat
Koneurakointi Mika Heikkilä - 2016-07-15 - Päijät-Häme
Monitaitoinen kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme asiakkaallemme saneerauskohteisiin ammattitaitoista kirvesmiestä Päijät-Hämeen alueelle. Edellytämme hakijalta aiempaa kokemusta kirvesmiehen työtehtävistä, kykyä suoriutua itsenäisesti monipuolisista
Amiko Lahti Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Scander, yksi Oy ER Finland Ab:n osastoista, on puhtaiden, hygieenisten ja miellyttävien työpaikkojen luomisen asiantuntija. Kehittämämme puhdistustuotteet, ilmanpuhdistimet ja akustiset apuvälineet ovat markkinoiden tehokkaimpien
Oy ER Finland Ab - 2016-04-21 - Päijät-Häme
Myyntitoimiston esimies -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Pasastar Oy on Suomen suurimpia telemarkkinointiyrityksiä ja markkinoinnin suunnannäyttäjä. Yhtiö on perustettu vuonna 1987. Toimimme 22 paikkakunnalla ja työllistämme vuosittain osa- tai kokoaikaisesti yli 600 henkilöä.
Pasastar Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme
Myyntitoimiston esimies -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Pasastar Oy on Suomen suurimpia telemarkkinointiyrityksiä ja markkinoinnin suunnannäyttäjä. Yhtiö on perustettu vuonna 1987. Toimimme 22 paikkakunnalla ja työllistämme vuosittain osa- tai kokoaikaisesti yli 600 henkilöä.
Pasastar Oy - 2016-05-20 - Päijät-Häme
Rakennusapulainen -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme Lahden keskustan tuntumassa sijaitsevalle rakennustyömaalle Rakennusapulaista. Toivomme sinulta reipasta työskentelyotetta sekä hyvää fyysistä kuntoa. Työtehtäviin kuuluvat rakennustyömaan
VaGomet Oy - 2016-06-22 - Päijät-Häme
Rakennussiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme hyvän kunnon omaavia ja korkeita paikkoja pelkäämättömiä henkilöitä erilaisiin perussiivoustehtäviin kesän ajaksi. Ikkunanpesukokemuksen sekä erilaisten siivouskoneiden käyttötaito
Trinomex Palvelut Oy - 2016-05-22 - Päijät-Häme
Robottihitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme asiakkaallemme ammattitaitoista robottihitsaajaa. Edellytämme hakijalta aiempaa työkokemusta robottihitsauksesta, ja mahdollisesti alalle soveltuvaa koulutusta. Työssä hitsaat mustaa rautaa, joten toivomme sinun olevan kykenevä
Amiko Lahti Oy - 2016-02-23 - Päijät-Häme
Sekatyöntekijä, teollisuus -
Satunnaistöiden tekijät
Haemme asiakasyrityksillemme vaihteleviin työtehtäviin keikkatyöntekijöitä. Työtehtäviin kuuluu monipuolisesti rakennus- ja purkupuolen tehtäviä, muutto- ja roudauskeikkoja sekä muita, pääosin
Amiko Lahti Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme kahta siivoojaa, toisen sijoituspaikka tulee olemaan uimahallilla ja toisen koululla. Työ on kokopäivätyötä ja molemmissa kaksivuorotyötä. Edellytyksenä vähintään toimitilahuoltajan koulutus
Hollolan kunta - 2016-02-15 - Päijät-Häme
Terämies -
Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Haemme asiakkaallemme vakinaiseen työsuhteeseen kokenutta terämiestä. Työpaikka sijaitsee Hollolassa. Työtehtävät: Tukkivannesahanterien terähuolto: teroitus, tyssäys
Troupex Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme
Tuotantotyöntekijä -
Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Haemme asiakasyrityksellemme Peikko Finland Oy:lle Lahteen tuotantotyöntekijöitä kesäksi fyysiseen työhön. Työtä olisi sopimuksen mukaan syksyyn asti. Sinulla tulee olla valmius vuorotyöhön ja asennetta
VMP Group / Troupex Oy - 2016-04-21 - Päijät-Häme
Tuotekehitysharjoittelija -
Leipurit ja kondiittorit
Fazer on tehnyt maailmasta maistuvampaa jo vuodesta 1891. Me olemme vastuullinen ja innovatiivinen yritys, jonka intohimoinen tehtävä on luoda makuelämyksiä. Vaalimme paikallisia makuja kansainvälisellä otteella yli 15 000
Oy Karl Fazer Ab - 2016-06-01 - Päijät-Häme
Urheilumarkkinoinnin yritysmyyjä -
Myyjät
Haemme asiakkaallemme Procito Oy:lle Lahden myyntiorganisaatioon urheilumarkkinoinnin yritysmyyjää. Procito Oy on suomalainen, huippu-urheilun markkinointimyyntiin keskittynyt kasvava yritys, joka arvostaa pitkäikäisiä työsuhteita.
Amiko Lahti Oy - 2016-06-22 - Päijät-Häme
Urheilutuotemyyjä -
Myyjät
Omaatko taustaa urheilupuolelta? Asiakkainamme on lukuisa määrä urheilujoukkueita ja etsimme nyt URHEILUTUOTEMYYJÄÄ huolehtimaan näiden asiakkaiden jatkotilaustarpeista sekä uusien asiakkaiden hankinnasta kesäkuun
Hygienialinkki.com Oy - 2016-04-21 - Päijät-Häme
Varahenkilö, ohjaaja -
Ohjaajat ja tuottajat
Kangaskukkulan palvelukodissa asuu eri-ikäisiä vammaisia henkilöitä nuorista aikuisista seniori-ikäisiin asukkaisiin omissa asunnoissaan, joihin henkilökunta tarjoaa jokaiselle yksilöllisesti heidän tarvitsemansa
Lahden kaupunki - 2016-05-25 - Päijät-Häme
Yhteysjohtaja -
Henkilöstöjohtajat
Etsimme aloitteellista ja tulevaisuuteen suuntautuvaa YHTEYSJOHTAJAA vastaamaan kaupungin edunvalvonnasta ja yhteydenpidosta sidosryhmiin sekä toimimaan kaupunginhallituksen toimialalla elinvoima- ja kilpailukykypalvelut -vastuualueen johtajana.
Lahden kaupunki - 2016-05-20 - Päijät-Häme