Job Varhaiskasvatuksen opettaja unspecified Touhula Varhaiskasvatus Oy - Työtarjoukset
ZDA0MjU4NTUtNjJkYS00ZDY3LTk1YzctNGI4ZjY3MzczYjkyIDgx
reference: d0425855-62da-4d67-95c7-4b8f67373b92
documentId: 10033631
connectionPointId: 81
lastModificationDate: 1563437705653
Työnimike: Varhaiskasvatuksen opettaja
Työnkuvaus:
Touhula huolehtii yli kymmenen tuhannen lapsen varhaiskasvatuksesta Suomessa. Meillä on eri puolilla Suomea jo yli 170 päiväkotia ja kasvumme jatkuu. Toimintamme kulmakiviä ovat perhekeskeisyys sekä kannustava, avoin ja kehittävä toimintakulttuuri. Olemme Touhulassa luomassa onnellista lapsuutta tukemalla lapsen oppimista, kasvua ja hyvinvointia.
Seikkailupäiväkoti Touhula Merihevonen sijaitsee Huhtakummun alueella, lähellä Lapuan keskustaa. Tarjoamme varhaiskasvatuksen lisäksi myös esiopetusta. Päiväkotimme toiminnassa painottuvat seikkailuteemamme lisäksi liikunta ja musiikki. Kannustamme pieniä seikkailijoitamme omaehtoiseen liikuntaan ohjatun liikunnan lisäksi. Liikkumiseen rohkaistaan, innostetaan ja erilaisia liikkumistaitoja sekä liikuntamuotoja harjoitellaan. Meillä lapset ulkoilevat säällä kuin säällä kaksi kertaa päivässä.
Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa Touhula Merihevoseen Lapualle.
Varhaiskasvatuksen opettajana edistät päiväkodin lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia, kasvua, kehitystä ja oppimista yhteistyössä työyhteisösi ja perheiden kanssa. Vastaat ryhmäsi laadukkaan varhaiskasvatuksen tavoitteiden suunnittelusta sekä pedagogisesta toteutuksesta ja arvioinnista yhdessä tiimisi kanssa. Varmistat toimintaa päiväkodin teeman mukaisesti. Meillä Touhulassa pääset vaikuttamaan koko päiväkodin kehittymiseen, sillä annamme aktiivisuudelle ja uusille ideoille tilaa. Tehtävä on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassaoleva.
Tarjoamme Sinulle:
- Monipuolisen tehtävänkuvan, jossa Sinulla on mahdollisuus tehdä työtä omalla persoonalla ja vaikuttaa päiväkodin toimintaan laajemminkin
- Vakavaraisen työnantajan ja hyvät työsuhde-edut
- Kattavat koulutusmahdollisuudet oman osaamisesi kehittämiseen
- Erinomaiset urakehitysmahdollisuudet
- Iloisen ja virkeän työyhteisön, jossa on vahva me-henki
- Ketterän, joustavan ja jatkuvasti kehittyvän toimintakulttuurin
Odotamme Sinulta:
- Kelpoisuusehtojen mukaista koulutusta. Esiopetuspätevyys katsotaan eduksi.
- Aktiivista työskentelyotetta sekä joustavuutta toimia jatkuvassa muutoksessa
- Erinomaisia yhteistyötaitoja lasten, työyhteisön ja perheiden hyvinvoinnin tueksi
- Halua toimia yhteisöllisesti ja rakentavasti
- Voimassa olevan rikosrekisteriotteen esittämistä, siten kuin Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) edellyttää. Työsopimus on ehdollinen hyväksyttävän rikosrekisteriotteen esittämiseen saakka.
Jätä meille hakemuksesi osoitteessa rekry.varhaiskasvatus.com/meprekry 31.7.2019 mennessä. Lisätietoja tehtävästä antaa Satu Kaukonen puh.044 758 5505, satu.kaukonen (at) touhula.fi päiväkodinjohtajan ollessa lomalla. Sovittaessa olet myös tervetullut tutustumaan meidän työpaikkaamme!
Päiväkodin johtaja Maria Siipola, tiedustelut arkisin klo 12-14 numeroon 044 733 3317. Tai sähköpostilla maria.siipola (at) touhula.fi
numberOfPosts: 2
jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C2342
positionTypeCode: directhire
contractTypeCodes_0: fulltime
Työnantajan nimi: Touhula Varhaiskasvatus Oy
source: TIVA
Similiar Työtarjoukset
5 asiakas-/ myyntineuvottelijaa iltavuoroon -
Haemme iltavuoroon reippaita ja sujuvasanaisija myynnillisiä asiakaspalvelijoita.Oletko opiskelija tai lisäansioita kaipaava?Tarjoamme työhön valituille Suomen laadukkaimman koulutuksen ja sen läpikäyneet saavat siitä arvostetun koulutustodistuksen.Työ sopii myös eläkeläisille tai muille
Finnacta Oy - 2019-02-08 - unspecified
Aluemyyntipäällikkö (IDG) -
Suomen Teollisuustyökalut Oy Ab IDG-Tools aloitti toimintansa syksyllä 1997. Yritystoiminta on vahvaa ja jatkamme edelleen kasvua. Liiketoimintaa on tällä hetkellä Ruotsissa, Suomessa, Norjassa sekä Puolassa. Nykyään meillä työskentelee noin 100 myyntiedustajaa, joista jokaisella on oma esittelyauto.
Suomen Teollisuustyökalut Oy - 2019-06-07 - unspecified
B2B -ratkaisumyyjä -
Porin Konttorikone Oy:n tarina juontaa juurensa aina vuoteen 1887 saakka, jolloin Kreivi Carl Robert Mannerheim perusti Helsinkiin konttorikoneisiin ja kalusteisiin keskittyneen asioimisliikkeen. Vuonna 1935 Helsingin liikkeessä mekaanikkona ja myyjänä aloittanut Paavo Kähkönen
Talent Center Oy - 2018-11-08 - unspecified
Barnskötare inom småbarnspedagogik -
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Daghemmet AlexiaKasvatuksen ja koulutuksen toimiala - maailman vaikuttavin paikka oppia! Varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukiot, suomenkielinen ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö muodostavat toimialan järjestämät palvelut. Toimialan hallinnossa
Helsingin kaupunki. - 2019-05-06 - unspecified
Betonielementtisuunnittelija -
Asiakkaamme Suunnittelu Teräsmaa Oy on rakennesuunnittelun vahva ammattilainen. Yrityksen asiakkaita ovat niin ammattirakentajat kuin yksityiset kotitaloudetkin ja he tarjoavat rakennesuunnittelua kokonaisvaltaisesti sekä uudisrakentamiseen että vanhan korjaukseen. Suunnittelu Teräsmaa Oy toimii
Alen Consulting Oy - 2019-02-09 - unspecified
CNC -jyrsijä -
Etsimme asiakkaallemme ammattitaitoista CNC- jyrsijää Jyväskylään kokoaikaiseeen ja vakituiseen työsuhteeseen.Tarjolla haastavien työtehtävien lisäksi hyvät työkaverit ammattitaitoisessa työyhteisössä, kilpailukykyinen palkkaus, sekä nykyaikaiset tilat ja modernit koneet.Odotamme aiempaa
Econia Oy - 2019-05-14 - unspecified
Kerroshoitajia ja siivoojia -
Haemme Imatran Kylpylän kerroshoitoon määräaikaisiin työsuhteisiin useampaa KERROSHOITAJAA/SIIVOOJAA vielä loppukesän sesonkiin.Kerroshoitajan työ on hotellihuoneiden siivousta, jota tehdään päivällä mm. hotellihuoneiden vapauduttua asiakkailta. Olet etsimämme henkilö kun olet iloinen,
Imatran Kylpylä Oy - 2019-07-17 - unspecified
Kesätöihin tuotantotyöhön -
Kesätyöhakumme tehtaillemme on jälleen käynnissä! Haemme Haemme kesän ajaksi vakituisen henkilöstömme avuksiTUOTANNON TYÖNTEKIJÖITÄ!Työllistämme tänäkin vuonna noin 150 kausityöntekijää tehdaspaikkakunnillemme Ruovedelle, Haapajärvelle ja Kannukseen. Kesätyöhakumme on auki 28.1.-30.4.,
Inwido Finland Oy - 2019-03-20 - unspecified
Kesätyöntekijäksi Pesulaan -
Kiinnostaako monipuolinen kesätyö Raumalla? Lähde töihin pesulaan! Tarjolla on eri pituisia työsuhteita kesätyötä hakeville. Kiinnostaako monipuolinen kesätyö Raumalla? Lähde töihin pesulaan! Tarjolla on eri pituisia työsuhteita kesätyötä hakeville.Etsimme asiakasyrityksellemme Raumalle
Barona Oy - 2019-03-22 - unspecified
Kokki -
unspecified
Isot 47 Ay - 2018-08-08 - unspecified
Kokoonpanija, sähkö- ja elektroniikkalaitteet -
Huurre Finland Oy hakee reipasta ja huolellista kokoonpanijaa Kuopion tuotantoyksikköön, missä valmistetaan Huurteen CO2 -teknologiaan perustuvia ECO -jäähdytysyksiköitä ja lämpöpumppuja.Kokoonpanijan tehtäviä ovat: valmistella komponentteja kokoonpanoontehdä kokoonpanotyötä ECO-yksiköiden
Huurre Finland Oy, Kuopio - 2019-01-17 - unspecified
Kylpyhuoneasentaja -
Haluatko mukaan sisäremonttien huippuosaajien porukkaan yhdessä Suomen parhaista työpaikoista? Kotikolmoset Oy on vuonna 1998 perustettu valtakunnallinen kotien sisäremontteihin erikoistunut yritys. Tehtävänämme on tehdä asumisesta mukavampaa ja turvallisempaa.
Kotikolmoset Oy - 2018-08-08 - unspecified
Monipalvelutyöntekijä keittiö- ja siivoustyöhön -
Pidätkö tarkkuutta vaativasta työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla?Etsimme nyt asiakaspalveluhenkistä ja tarkalla työotteella varustettua MONIPALVELUTYÖNTEKIJÄÄ keittiötöihin ja siivoukseen Pornaiseen.ISS siivouspalvelut huolehtii kiinteistöjen
ISS Palvelut Oy - 2019-06-15 - unspecified
Muu kahvila- ja baarimyyjä -
Töihin matkailusaareen Raumanmerelle ?Kuuskajaskari Raumanmerellä sijaitseva matkailusaari. Saarin on noin 30 hehtaarin kokoinen entinen puolustusvoimien koulutuslinnake.Saaressa on majoitustilat noin 170 henkilölle. Tilausravintola, kahvila/ravintola, kesäteatteri, lasersota-areena jne.Etsimme kesätyöhön
West Coast Seaservice Oy Ltd - 2019-01-14 - unspecified
Osastovastaava -
Tokmanni on Suomen suurin halpakauppaketju. Noin 3 200 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Yli 175:n eri puolilla Suomea
Tokmanni konserni - 2018-09-01 - unspecified
Piping Design Engineer -
Nipromec Oy Ltd is an international consulting and engineering company founded in 2003. We offer design and consulting services for multiple industries with emphasis on energy and construction. Nipromec offices in Finland are located in Rauma, Turku, Tampere and Helsinki. Group has offices also in Erlangen,
Nipromec Oy Ltd - 2019-08-23 - unspecified
Rakennussiivooja -
Etsimme ahkeria ja omatoimisia rakennussiivoojia pitkäaikaiselle asiakkaallemme Helsinkiin.Työkohteina uudis- sekä saneeraustyömaita. Työtehtävät pääosin rakennustyömaan siisteyden ylläpitoa mm. imurointia.Aikaansaaville henkilöille töitä tarjolla useammaksi vuodeksi.Työmaat sijaitsevat
Carrot Rakennus Oy - 2019-08-24 - unspecified
Rakennustyöntekijä -
.Etsimme asiakkaallemme Forssaan rakennusmiestä ikkuna-asennuksiin. Parityönä.Työkohde Forssan sairaala.Soita Susanna 0400-781 086JobPari Oy henkilöstövuokraus- ja rekrytointiyritys. Päätoimialueena on Forssa ja sen lähikunnat. JobPari Oy vuokraa ja rekrytoi työntekijöitä kaikille toimialueille,
JobPari Oy - 2018-12-04 - unspecified
Ravintolatyöntekijä -
unspecified
StaffPoint Oy - 2018-07-28 - unspecified
Sairaanhoitaja -
Attendo on Suomen johtava yksityinen hoivapalveluiden tuottaja. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille ja kehitysvammaisille ihmisille sekä mielenterveyskuntoutujille. Lisäksi tarjoamme lastensuojelupalveluita kunnille. Olemme joustava ja kannustava työnantaja,
Attendo Oy - 2019-06-28 - unspecified
Subway® työntekijä Neste Tuuliharjaan -
Etsimme asiakkaallemme Neste Tuuliharjaan Subway® työntekijää kesän ajaksi.Työtehtäviin kuuluu leivän ja ruoan valmistus Subway® konseptin mukaan. Kassatyöskentely ja asiakaspalvelu kuuluvat myös olennaisena osana työhön.Etsimme ripeää ja asiakaspalveluhenkistä työntekijää, jolla ei
Amiko Lahti Oy - 2019-02-05 - unspecified
Sukittaja -
Sewerex Oy on vuonna 2007 perustettu viemäreiden saneeraukseen erikoistunut yritys (www.sewerex.fi). Käytämme uutta nykyaikaista saneerausmenetelmää - sukkasujutusta, eli sukitusta. Palvelemme erilaisissa viemäriverkoston ongelmissa, hoidamme pienet ja isot viat alkaen pienistä
Alen Consulting Oy - 2018-09-01 - unspecified
Taloussihteeri -
Hei sinä! Julcas Services Oy työntekijää Lauttasaaremme konttoriin huolehtimaan asiakasyrityksiemme lähettämön, reskontran ja asiakaspalvelun toiminnasta. Aiempi kokemus ei ole välttämötäntä, sillä saat koulutuksen kaikkiin työtehtäviin. Mikäli sinulla on kokemusta kirjanpidosta tai asiakaspalvelusta,
Julcas Service Oy - 2019-05-07 - unspecified
Trukinkuljettaja -
unspecified
Ysi-Trukit Oy - 2019-03-22 - unspecified
Työvalmentaja -
Sosiaali- ja terveystoimiala, Pakilan työkeskusTehtävän kuvaus: Työvalmentaja käynnistää valmennustyön Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen työtoiminnassa, koordinoi sen kehittämistä yhdessä keskeisen verkoston kanssa ja toimii jatkossa työvalmennuksen asiantuntija- ja asiakastyö
Helsingin kaupunki. - 2019-03-05 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-11-26 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-10-03 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-10-04 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2020-05-28 - unspecified
Varastotyöntekijä -
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme tavoittavat valtakunnallisesti kaikki Suomen
Carrot Uusimaa Oy - 2018-10-24 - unspecified