Job Vartija unspecified Turvapalvelu 100/Kokemäen Turvallisuuspalvelu Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Haetaan erilaisiin vartijatehtäviin, ensisijaisesti kesävahvistukseksi, todennäköisesti myös pitempiaikaiseen työsuhteeseen työntekijöitä. Työtehtäviä on runsaasti erilaisia, soveltuvuuksien mukaisesti. Paikallisvartiointia erilaisissa kohteissa, piirivartiointia erilaisilla painopisteillä, erikoistoimintaa monenlaista, turvatekniikka-asennuksiinkin mahdollisesti satunnaisapua. Toimintaamme on koko Satakunnan alueella, ja haemmekin koko Satakunnan alueelta sopivia henkilöitä vahvistamaan ryhmiämme. Työporukka on tiivistä ja lojaaleja toisilleen, tälläiseen porukkaan kelpaa tulla. Työtehtävien monipuolisuus mahdollistaa sen ettei tarvi puutua samassa tehtävässä kokoaikaa, ellet niin toki tahdo. Avoimien paikkojen määrä on arvio, joka on mahdollisesti alakanttiin, eli nyt kannattaa hypätä kelkkaan kun kasvava yritys kyseessä. Uran kehitysmahdollisuuksia löytyy, jos rahkeita sellaiseen löytyy sinulta. Tarvitset myös oman auton, suurella todennäköisyydellä, sillä työpisteitä on tosiaan laajalla alalla Satakunnassa. Laadi siis avoin hakemus, jossa kerrot mitä osaat, miten sitä voidaan hyödyntää ja miksi juuri sinut kannattaa ottaa. Kaikesta työkokemuksesta on hyötyä, mutta turvallisuusalan kokemus toki etusijalla.
Työnantajan nimi: Turvapalvelu 100/Kokemäen Turvallisuuspalvelu Oy
Työnantajan osoite: Työ useassa osoitteessa tai etätyö
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Vartijat
Maa: Suomi
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakashankkija -
Myyjät
Etsitkö työtä, joka ei ole paikkaan sidottua? Haluatko olla osana loistavaa työporukkaa, mutta olet liian kaukana? Markkinamies Finland Oy hakee etätyöntekijöitä asiakashankintaan. Etsimme tavoitehakuista ja sujuvasanaista
Markkinamies Finland Oy - 2016-09-10 - unspecified
Asiakasneuvoja, puhelinpalvelu -
Puhelinpalveluneuvojat
Haluatko olla osa dynaamista joukkoamme? Haluavat työskennellä kansainvälisessä yrityksessä, mutta mukavasti omassa kotonasi? Wisby Ltd, on johtava online-vähittäiskauppa Lontoossa. Vuonna 2003 perustettu yritys etsii
Wisby Ltd - 2016-03-01 - unspecified
Environmental and Ageing Qualification Expert -
Ympäristön- ja luonnonsuojelun erityisasiantuntijat
Enersense International Oy provides its customers with resourcing solutions which appreciate the fluctuations in their projects. Our company is an ISO 9001:2008/14001:2004-certified actor with more than
Enersense International Oy - 2016-02-15 - unspecified
Hautausauton kuljettaja -
Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Haemme hautauspalvelumme hautaus-auton kuljettajaa. työ tapahtuu keski-uudellamaalla ja Kantahämeessä. Rauhallisuus, järjestelykyky ja empaattisuus ovat luontaisia ominaisuuksiasi. Autonjen sijoitus paikka on tällä hetkellä
KT-Yhtymä Oy - 2016-07-15 - unspecified
Hitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme asiakasyrityksellemme MIG/MAG-taitoisia hitsaajia konepajalla tapahtuvaan hitsaustyöhön. Voimassa olevat luokat, kuvien lukutaito ja TIG-hitsauksen osaaminen katsotaan eduksi. Tärkeintä on kuitenkin soveltuva koulutus sekä
Barona Oy, Vaasa - 2016-07-15 - unspecified
Hoivanantaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Tule mukaan muuttamaan ikääntymisen kasvot! Haemme iloiseen joukkoomme uusia hoivanantajia hyvien liikenneyhteyksien päähän keskustan ja Lauttasaaren alueelle. Tehtävässäsi tulet toimimaan senioreiden apuna heidän
Etelä-Helsingin Seniorihoiva Oy - 2016-08-17 - unspecified
Hormipinnoittaja -
Rakennuspuhdistajat ja nuohoojat
Hormipinnoittaja, 2 paikka, RestaKoti Oy, Kymenlaakso. RestaKoti Oy on valtakunnallinen vesikattoihin ja hormisaneerauksiin kokonaisvaltaisesti erikoistunut yritys.Työllistämme tällä hetkellä noin 130 alan ammattilaista. Palveluihimme
RestaKoti Oy - 2016-03-02 - unspecified
Karaokejuontaja -
Juontajat, kuuluttajat ym.
Haemme sanavalmiita karaokejuontajia ravintolakeikoille ja yksityistilaisuuksiin ympäri Suomea. Työt painottuvat viikonlopuille, joten tehtävä sopii hyvin myös lisäansioksi arkityön tai opiskelujen ohelle. Työn
Popmaster Oy - 2016-08-10 - unspecified
Kattoasentaja -
Kattoasentajat ja -korjaajat
Oletko sosiaalinen ja ammattitaitoinen? Haluatko työskennellä rennossa ja osaavassa porukassa? Odotamme työntekijöiltämme oma-aloitteisuutta, oikeanlaista asennetta työntekoon sekä ryhmässä toimimisen taitoa.
LLK House Oy - 2016-08-02 - unspecified
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Tarjolla paikka mainiossa työyhteisössämme! Haussa monipuolisia asentajia reissuluonteisiin projekteihin. Teräsrunkoisten rakennusten perustaminen, kasaus, vuoraus ja viimeistely ovat pääsääntöinen työ
Terästyö Kukkola Oy - 2016-04-21 - unspecified
Koneinsinööri -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Supervisors (for Piping and Equipment Installation) to be responsible for planning and performance of the preparation work of the engineering input and availability of stored materials on site. The Supervisor reports directly to the Section Manager or
Bomba Oy - 2016-02-18 - unspecified
Muu maa- tai vesirakennustyöntekijä -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Isojoen kunta - 2016-04-15 - unspecified
Myyjä -
Myyjät
Haemme vastuuntuntoista ja tavoitteellista henkilöä myymään maalaus- ja katonhuoltourakoita mukavahenkiseen yritykseemme. Työssä on mahdollista tienata erittäin hyvin. Provisiopalkan lisäksi maksamme kulukorvaukset
Uudenmaan Maalauspalvelu Oy - 2016-03-31 - unspecified
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
dynaaminen myyntedustaja (kenttämyynti) pk-seudulle korkealaatuisten hierontalaitteiden myyntiin. Oma auto välttämätön. Mahdollisuus todella hyviin tuloihin! www.talentcenter.fi/tyonhakijalle tai heidi.virtanen (at) talentcenter.fi,
Talent Center Oy - 2016-03-31 - unspecified
Ohjelmistosuunnittelija -
Ohjelmistokehittäjät
Asiakasyrityksemme on pitkän historian omaava ohjelmistotalo, joka tarjoaa asiakkailleen asioiden- ja dokumenttienhallintaa. Asiakkaamme toteuttaa projektit aina suunnittelusta käyttöönottoon sekä ylläpitoon ja uudelleenkehitykseen
Studentwork Sharper Oy - 2016-02-18 - unspecified
Sähköasentaja -
Rakennussähköasentajat
Haetaan kokeneita itsenäisesti töihin pystyviä sähköasentajia reserviin, josta kutsutaan tarvittaessa töihin. Huomioi, että jos ilmoittaudut, sinun on oltava valmiina töihin pikaisellakin aikataululla. Ensimmäiset
TaitoReservi - 2016-07-15 - unspecified
Sähköinsinööri -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Toimintamme kasvaessa haemme uusia kykyjä mukaan tiimiimme kehittymään alan ammattilaiseksi. Hyvä tapa päästä alkuun voi olla harjoittelu, opinnäytetyö tai kesätyö, jonka kautta pääset kokeilemaan
Nexas Professionals Oy - 2016-04-16 - unspecified
Security Expert /Kodinturva-asiantuntija -
Myyjät
Etsimme nyt koulutettavaksemme Ouluun SECURITY EXPERT - KODINTURVA-ASIANTUNTIJAA Olemme tehneet työtä kotien ja perheiden turvallisuuden eteen jo yli 25 vuotta. Ammattimaisesti valvotut murto- palo- ja vuototurvajärjestelmämme turvaavat
Verisure Finland Oy - 2016-04-29 - unspecified
Senior SW Designer - Cloud services & Architecture -
Ohjelmistokehittäjät
Teleste is an international technology company that develops and offers video and broadband technologies and related services. In Europe, we are the market leader for cable access products. Our engineering knowhow is based on experience of manufacturing
Teleste Oyj - 2016-03-01 - unspecified
Sjuksköterska -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Oasen boende och vårdcenter - 2016-03-19 - unspecified
Taloushallinnon osaaja -
Taloushallinnon toimistotyöntekijät
EY on globaali tilintarkastuksen, verotuksen, juridiikan, yritysjärjestelyiden sekä liikkeenjohdon konsultoinnin asiantuntija. Korkealaatuiset palvelumme vahvistavat luottamusta pääomamarkkinoiden ja talouden toimintaan kaikkialla
EY - 2016-04-28 - unspecified
Telineasentaja -
Muut rakennustyöntekijät
TeeKoo Julkisivut Oy - 2016-04-12 - unspecified
Terveyskeskuslääkäri -
Yleislääkärit
Kemiönsaari tarjoaa antoisan työympäristön, ihanteelliset asuinolosuhteet ja palveluita jonottamatta - luonnonkaunis kuntamme sijaitsee Turun, Salon, Helsingin ja Tammisaaren läheisyydessä! Lue lisää Kemiönsaaresta
Kimitoöns kommun - Kemiönsaaren kunta - 2016-02-18 - unspecified
Tuotannonsuunnitteluinsinööri/Muottisuunnittelija -
Teollisen valmistuksen ja tuotantotekniikan erityisasiantuntijat
Barona Engineering on teknisten asiantuntijoiden vuokraukseen ja rekrytointiin keskittynyt henkilöstöpalvelualan kansainvälinen toimija. Haemme nyt Viroon asiakkaallemme kokenutta muottisuunnittelijaa
Barona Palvelut Oy - 2016-08-17 - unspecified
Tuote-esittelijä -
Tuote-esittelijät
Etsimme tiimiimme uusia promootiotyöntekijöitä ympäri Suomen. Jos olet iloinen, sporttinen, energinen, ulospäinsuuntautunut ja luotettava, olet etsimämme henkilö! Tarjoamme sinulle vaihtelevan työympäristön
Red Events Oy - 2016-03-02 - unspecified
Vartija -
Vanginvartijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Rikosseuraamuslaitos tekee vaikuttavaa, luotettavaa ja merkityksellistä työtä yhteiskunnan turvallisuuden hyväksi. Oikeusministeriön hallinnonalaan kuuluva Rikosseuraamuslaitos vastaa tutkintavankeuden toimeenpanosta
Rikosseuraamuslaitos - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Vartija -
Vartijat
Haemme nyt vartijoita Oulun alueelle. ISS Security Oy tarjoaa yrityksille monipuolisia turvallisuusratkaisuja, jotka käsittävät turvallisuusjärjestelmät, vartioinnin, turvaverkkoratkaisut sekä huolto- ja hälytysvalvontapalvelut.
ISS Palvelut Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Vastaava ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Vöyrin kunnan pakolaislautakunta hakee VASTAAVAN OHJAAJAN VIRAN Sijoituspaikkana Oravainen. Edellytämme sinulta: -työkokemusta, mielellään alalta -kiinnostusta kehittää itseäsi haastavalla työsaralla -kykyä
Oravais flyktingförläggning - Oravaisten vastaanottokeskus - 2016-08-17 - unspecified
Verkostoasentaja -
Rakennussähköasentajat
Eltel on johtava eurooppalainen teknisten palveluiden toimittaja infraverkkotoimialalla, joka palvelee yhteiskunnan kriittisiä infrastruktuuriverkkoja. Toiminta jakaantuu kolmeen segmenttiin: Power, Communication ja Transport & Security. Toiminta-alueina
Eltel Networks Oy - 2016-02-15 - unspecified
Yrittäjä -
Me luomme kodin tiloja, joissa on hyvä elää. Koska hyvä koti kuuluu jokaiselle. Me teemme asiat toisin, ihan uudella tavalla, tarjoamme markkinoiden pisimmälle viedyn asiakaspalvelukonseptin. Keittiö on tunnetusti parhaiden keskustelujen ja tunnelmallisten hetkien sydän,
HR Yhtiöt Oy - 2016-05-15 - unspecified