Job Asiakaspalvelija taksikeskukseen Päijät-Häme Wippii Work Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Asiakaspalvelija taksikeskukseen

Työnkuvaus:
Asiakasyrityksemme on yli 20 vuotta alalla toiminut taksikeskus, johon etsimme kahta osa-aikaista asiakaspalvelijaa pitkäaikaiseen työsuhteeseen. Työvuoroja olisi viikossa 3-4 ja työt alkavat mahdollisimman pian. Työvuorot voivat sijoittua vuorokauden jokaiseen aikaan sillä keskus on avoinna vuoden jokaisena päivänä. Työnkuva pitää sisällään taksitilausten vastaanottamista ja eteenpäin välittämistä. Osa tilauksista on Kela-korvattuja taksimatkoja ja pitävät näin ollen sisällään myös arviointia asiakkaan oikeudesta Kela-korvattuun taksimatkaan. Tehtävä edellyttää kykyä nopeaan ja itsenäiseen päätöksentekoon, empaattista työskentelyotetta ja puhelinasiakaspalvelutaitoja. Toivommekin löytävämme tehtävään positiivisia ja teräviä tiimityöskentelijöitä, joilla löytyy myös haastavan asiakaspalvelun edellyttämää pitkäjänteisyyttä. Työ ei edellytä aikaisempaa kokemusta taksialalta, mutta Lahden- ja lähikuntien aluetuntemuksesta sekä englannin kielen osaamisesta on hakijoille etua. Oikea asenne ja kyky työskennellä vaativassa ja hektisessä asiakaspalvelutyössä ovat kuitenkin tärkeimmät ominaisuudet tehtävässä menestymiselle. Hakijoilta edellytämme: - Asiakaspalveluhenkisyyttä - Joustavuutta ja positiivista asennetta - Täsmällisyyttä ja huolellisuutta - Hyviä tietoteknisiä taitoja Tehtävään valitulle tarjoamme: - Autoliikennealojen toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen mukaisen palkkauksen - Pitkäaikaisen työsuhteen - Kattavan koulutuksen tehtävään Suosittelemme jättämään hakemuksen mahdollisimman pian, sillä haastattelemme hakijoita myös ennen hakuajan päättymistä. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Hae tästä: http://wippii.likeit.fi/apply/103770

Työnantajan nimi: Wippii Work Oy

Työnantajan osoite: Tyynentie 12, 15230 LAHTI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Puhelinpalveluneuvojat

Maa: Suomi

Alue: Päijät-Häme

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakaspalvelija -

Puhelinpalveluneuvojat
Helsingin-Uudenmaan Taksit Oy, tuttavallisemmin HUT, etsii yhteistyössä Wippii Work Oy:n kanssa uuteen taksikeskukseensa kahta osa-aikaista asiakaspalvelun ammattilasta välittämään taksitilauksia Kela-korvaukseen oikeuttaville
Wippii Work Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

Asiakaspalvelija taksikeskukseen -

Puhelinpalveluneuvojat
Haemme asiakkaallemme Kanta-Hämeen Aluetaksi Oy:lle asiakaspalvelijaa Hattulaan, Parolan keskustassa sijaitsevaan välityskeskukseen. Työt alkavat mahdollisimman pian ja työtä on tarjolla 8-40h/viikko, kesäkautena enemmän
Wippii Work Oy - 2016-04-29 - Kanta-Häme

Dokumentointi-insinööri -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Haemme DOKUMENTOINTI-INSINÖÖRIÄ ajoneuvoprojektien dokumentointiin Tehtävän menestyksellisen hoitamisen ehdottomana edellytyksenä ovat: tekninen koulutus (insinööri / teknikko); kiitettävä englannin kielen
Teknoware Oy - 2016-06-09 - Päijät-Häme

Esimiesharjoittelija -

Myyntiedustajat
Etsimme etenemishaluisia esimiesharjoittelijoita, jotka ovat kiinnostuneita luomaan pidempiaikaista uraa yrityksessämme. Meillä on kannustava työilmapiiri, pääset itse vaikuttamaan työhösi ja tuloksesi palkitaan. Yrityksemme
Tmi T.Helminen - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Hitsaaja / metallityöntekijä -

Metalliteollisuuden prosessityöntekijät
Haemme asiakkaallemme hitsaustaitoista metallityöntekijää. Edellytämme aiempaa kokemusta hitsauksesta, sekä metallityöntekijän tehtävistä. Työssä tulet sekä hitsaamaan että käyttämään
Amiko Lahti Oy - 2016-03-09 - Päijät-Häme

Hoiva-apulainen -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Attendo tuottaa laadukkaita hoivapalveluja yli 120 hoivakodissa ja 250 kunnan kumppanina. Arvomme ovat osaaminen, sitoutuminen ja välittäminen - olemme joustava ja kannustava työnantaja ja pääset myös kehittämään
Attendo Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme

HR-päällikkö -

Henkilöstöjohtajat
Merkittävän maailmanlaajuisen markkina-aseman alallaan hankkinut Oilon-konserni on kehittyvä ympäristö- ja energiatekniikan perheyritys. Valmistamme ja markkinoimme polttimia nestemäisille ja kaasumaisille polttoaineille
Kilta Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Huoltamo-kahvilatyöntekijä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Oletko mahdollisesti opiskelija, joka on vailla ilta-/viikonloppu töitä? Onko sinulla samalla mahdollisuus sitoutua samaan paikkaan kesäksi tekemään enemmän töitä? nyt etsimme joukkoomme yli 18 vuotiasta, avointa,
Koillis Asemat Oy - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Keittiötyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Työtehtäviin kuuluvat asiakaspalvelutyö, tiskaaminen, kebabin ja pitsojen valmistaminen ja satunnaisesti pitsojen kuljettaminen asiakkaalle. Toivotaan työkokemusta keittiöalan työstä. Henkilön tulee osata hyvin
Ravintola Hima Avoin yhtiö - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Raitin Kahvila Oy - 2016-02-18 - Päijät-Häme

Korjausrakennesuunnittelijoita -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Wise Group Finland Oy on suomalainen yritys, joka tarjoaa talonrakennusalan asiantuntija-, suunnittelu- ja rakennuttamispalveluita uudis- ja korjauskohteisiin Suomessa ja Baltian maissa. Yrityksessä työskentelee yli 430 talonrakennusalan suunnittelun,
Wise Group Finland Oy - 2016-04-16 - Päijät-Häme

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat

Fi Pluslogistic Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Laatoittaja -

Lattianpäällystystyöntekijät
Welho Tek Oy on täyden palvelun rakennusliike joka toteuttaa kaikki rakennusalan työt yli 40 asentajan ammattitaidolla. Welho Tek toimii Päijät- ja Kanta-Hämeen alueella sekä tarvittaessa kauempanakin. Toimistot sijaitsevat
VaGomet Oy - 2016-05-20 - Päijät-Häme

Muu rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijä -

Muut muualla luokittelemattomat
E Joronen Oy palkkaa Lahden alueelle rakennus ja remontoinnin puolelle 1 - 2 henkilöä kesätöihin. Jos olet reipas ja oma aloitteinen sekä omaat tulityökortin (myös ajokortti välttämätön - B kortti
Kiinteistöpalvelu Joronen Oy - 2016-04-24 - Päijät-Häme

Myyjä Fortumin myyntipisteelle -

Myyjät
Energiapisteet ovat Rainmakerin ja Fortumin kanssa yhteistyössä rakennettu myyntikonsepti jonka ydinajatuksena on tuoda henkilökohtainen asiakaspalvelu ja myynti sinne, missä ihmiset liikkuvat. Shop-In-Shop myyntikanava on nimensä
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-08-10 - Päijät-Häme

Myyjä Fortumin myyntipisteelle -

Myyjät
Energiapisteet ovat Rainmakerin ja Fortumin kanssa yhteistyössä rakennettu myyntikonsepti jonka ydinajatuksena on tuoda henkilökohtainen asiakaspalvelu ja myynti sinne, missä ihmiset liikkuvat. Shop-In-Shop myyntikanava on nimensä
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Myyjä -

Myyjät
Haemme Lahden toimipisteeseemme myyjiä kevään ajaksi ja palkkaamme heti 8 henkilöä kasvavaan toimistoomme. Buusteri on innovatiivinen myynnin ja asiakaspalvelun asiantuntija. Olemme osa Suomen suurinta telemarkkinointikonsernia
Buusteri Oy, Lahti - 2016-08-10 - Päijät-Häme

Myyjä -

Myyjät
Olemme Amerikkalaisen puhdistusjärjestelmän maahantuontiyritys, jonka asiakkaana ovat niin yksityiset kuluttajat kuin yrityksetkin. Etsimme kasvavaan tiimiimme tuloshakuisia ja eteenpäinpyrkiviä "hyviä tyyppejä".
Haapasaari Marketing Oy - 2016-05-15 - Päijät-Häme

Myyjä -

Myyjät
Osa-aikainen myyjä Etsitkö osa-aikatyötä opintojesi ohelle tai haluat muuten tehdä työtä vain osan viikkoa? Haemme nyt tiimiämme täydentämään Gigantin Lahden-myymälään myynti-
GIGANTTI OY - 2016-06-22 - Päijät-Häme

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Kuulumme yli 100 vuotta toimineen amerikkalaiseen yhtiöön, joka myy korkealaatuista kodinhoitojärjestelmää yli 65 maassa. Vantaan pääkonttorimme on nyt toiminut 7 vuotta maahantuojana. Kasvatamme nyt tiimiämme ja
Haapasaari Marketing Oy - 2016-06-14 - Päijät-Häme

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt iltavuoroon myös opiskelijoita
Pasastar Oy - 2016-06-04 - Päijät-Häme

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Oletko etsimässä kenties kokonaan uutta uraa? Tule myymään digilehteä! Tässä on tilaisuutesi. Turotim Oy on vuonna 1995 telemarkkinointiyritys, meillä on 7 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme
Turotim Oy - 2016-05-30 - Päijät-Häme

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Oletko etsimässä kenties kokonaan uutta uraa? Tässä on tilaisuutesi. Turotim Oy on vuonna 1995 telemarkkinointiyritys, meillä on 7 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat suurimpien kustantajien, jo entuudestaan
Turotim Oy - 2016-05-15 - Päijät-Häme

Päätoiminen tuntiopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Haemme päätoimista tuntiopettajaa (luokanopettaja) ajalle 15.8.2016-31.7.2017 Kivimaan peruskouluun. Tehtävään kuuluu luokanopettajan tehtävät. Eduksi luetaan kokemus alkuopetuksesta, yhteisopettajuudesta ja uuden opetussuunnitelman
Lahden kaupunki - 2016-04-12 - Päijät-Häme

parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit

Tmi Virpi Virjonen - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Rakennusarkkitehti -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Asiakkaamme on 1989 perustettu rakennus- ja kiinteistöalan asiantuntijayritys, joka on Suomen suurin kuntotarkastusyhtiö. Haemme asiakkaallemme rakennusarkkitehtiä vakituiseen työsuhteeseen. Tehtävässä tulet avustamaan
Amiko Vantaa Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

RST-Hitsaaja (TIG) -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Etsimme nyt asiakasyrityksellemme Päijät-Hämeeseen RST-HITSAAJAA Tehtävänäsi on erilaiset rst-hitsaustyöt (TIG) metallituotteita valmistavassa yrityksessä. Hakijalta odotamme ammattitaitoista otetta rst-hitsaukseen
Kilta Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-08-02 - Päijät-Häme

Toimistotyöntekijä -

Yleissihteerit
Kansainvälinen verkkokauppayritys hakee harjoittelijaa myynnin, markkinoinnin, asiakaspalvelun ja taloushallinnon tehtäviin verkkokaupoissa. Nyt sinulla on mahdollisuus ottaa askel kohti jatkuvasti kasvavaa verkkokauppa-alaa mukavassa ja motivoituneessa
SB Ecommerce Group Oy - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Tutkimushaastattelija, osa-aikatyö -

Myyjät
Suomen Terveysravinto Oy on alan johtava terveystuotteiden maahantuonti- ja myyntiyhtiö. Etsimme sekä kokoaikaisia että osa-aikaisia työntekijöitä Iisalmen toimistollemme eri markkinointi-, myynti- ja asiakaspalvelutehtäviin.
Suomen Terveysravinto - 2016-08-17 - Päijät-Häme

Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haetaan autonkuljettajaa pääkaupunkiseutu - Itä-Suomi väliseen ajoon. Ajo on elintarvike-/kappaletavaraa ja työtä tehdään päivä sekä yövuorossa. Auton asemapaikka on Lahti. ADR-kortti on suotavaa.
Kuljetus T. Viren Oy - 2016-04-12 - Päijät-Häme

 
 
site syntyy 7.3572058677673 sekuntia