Job Asiakasvastaava, yritystiimi Helsinki-Uusimaa Howden Finland Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Asiakasvastaava, yritystiimi

Työnkuvaus:
Asiakasvastaava, yritystiimi Howden Finland Oy on vuonna 2005 perustettu kansainvälinen vakuutusmeklariyhtiö, jonka liikevaihto vuonna 2015 oli 10,5 miljoonaa euroa. Yhtiö on kasvanut vauhdilla ja haemme nyt Helsingin (Malmi) toimipisteeseen vakituiseen työsuhteeseen asiakasvastaavaa työskentelemään yritysten vahinkovakuutusten parissa. Tarjoamme Sinulle monipuolisia työtehtäviä, erittäin hyvät työvälineet, kilpailukykyiset edut sekä mielekkään työympäristön mukavassa tiimissä. Toimit asiakasvastaavana ja pystyt hoitamaan sekä keskisuurten että suuryritysten vakuutus- ja vahinkoasioita itsenäisesti. Sinulla on jo jonkin verran vakuutusalan työkokemusta, olet ulospäin suuntautunut ja osaat pitää asiakkaasi tyytyväisenä. Pystyt samanaikaisesti hallitsemaan monta liikkuvaa osaa, samalla kun olet tarkka dokumentoija. Myyntihenkisyys katsotaan plussaksi. Edellytämme: kokemusta asiakasrajapinnassa työskentelystä hyvää yleisosaamista yritysten vahinkovakuutuksista jonkin verran kokemusta vakuutusyhtiössä tai vakuutusmeklariyhtiössä työskentelystä soveltuvaa korkeakoulututkintoa TAI pidempää työuraa yritysten vahinkovakuutusten parissa sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa tiimityöskentelytaitoa Arvostamme: yksittäisen vakuutuslajin erityisen hyvää osaamista hyviä sosiaalisia taitoja oma-aloitteisuutta ja järjestelmällisyyttä koordinointikykyä tahtoa ja asennetta saattaa toimeksiannot loppuun asti aikataulussa kykyä ylläpitää laadukasta dokumentaatiota myyntihenkisyyttä Lisätietoja paikasta antaa liiketoimintajohtaja Pasi Heikkinen (puh. 040-451 4584). Lähetäthän hakemuksesi CV:n ja palkkatoiveen kera osoitteeseen pasi.heikkinen (at) howdengroup.com viimeistään 11.9.2016.

Työnantajan nimi: Howden Finland Oy

Työnantajan osoite: Malminkaari 9 B, 00700 HELSINKI

Työn lyhyt kuvaus: Arvioitsijat ja vahinkotarkastajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asbestipurkaja -

Talonrakentajat
Etsimme asiakkaallemme ASBESTIPURKAJAA Työ tapahtuu PK-seudulla ja kestää Jouluun asti. Työntekijöissä arvostamme oma-aloitteisuutta ja kovaa tekemisen meininkiä. Työntekijöiltä vaaditaan muutaman vuoden
Maximus Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa

Asiakasneuvottelija BTOB projekteihin -

Puhelin- ym. myyjät
MicroMedia Oy on myynnin prosessit ja lainalaisuudet tunteva asiantuntijayritys. Haemme asiakkaallemme Helsinkiin Herttoniemen toimistoon ASIAKASNEUVOTTELIJOITA BTOB projekteihin. Oletko vuorovaikutustaitoinen, sanavalmis ja innostuva? Haluatko vahvistaa
LEAD Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Asiakaspalvelu- ja järjestelmäosaaja -

Puhelinpalveluneuvojat
Kasvavan kysynnän vuoksi tarvitsemme nyt vahvistukseksi sovellustemme asiakaspalveluun ja käyttötukeen Vantaan toimipisteeseemme sinua, oikean tekemis-asenteen omaava Asiakaspalvelu- ja järjestelmäosaaja Tulet työskentelemään
YAP Solutions Oy - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

Aulapalveluhenkilö -

Yleissihteerit
Etsimme nyt energistä ja asiakaspalveluhenkistä aulapalveluhenkilöä Technopolis Oyj:lle Ruoholahden toimipisteeseen määräaikaiseen vanhempainvapaan sijaisuuteen 1.8.2016 alkaen. Työtä on tarjolla 37,5 h viikossa
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Esimiesharjoittelija -

Myyntiedustajat
Tämä tuore kirkkonummelainen maahantuojayritys etsii kasvavaan tiimiinsä eteenpäinpyrkiviä esimiesharjoittelijoita Odotamme sinulta - kykyä motivoida muita - ennakkoluulotonta asennetta - halu oppia uutta - sujuvan suomen
Haapasaari Marketing Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Esimiesharjoittelija -

Myyjät
Tämä Amerikkalainen jättikonserni laajentaa toimintaansa Suomessa ja etsinnässä olisi tulevat ryhmänjohtajat, aluemyyntipäälliköt, jälleenmyyjät ja jopa maahantuojat. Mikäli olet erittäin
Diallo Marketing and Consulting TMI - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa

Etsivä nuorisotyöntekijä -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Haluatko työskennellä kasvavassa, dynaamisessa ja hyvinvoivassa 6000 asukkaan kunnassa vain puolen tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta? Tule osaksi osaavaa ja motivoitunutta henkilökuntaamme joka tekee töitä
Ingå kommun - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
HAEMME HENKILÖKOHTAISTA AVUSTAJAA RAASEPORIIN Haemme joukkoomme henkilökohtaista avustajaa asiakkaallemme Raaseporiin, Pohjaan. Avustat palvelun saajaa niissä tavanomaiseen elämään liittyvissä toimissa, jotka henkilö
CityWork Uusimaa Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Henkilöstökonsultti -

Henkilöstöhallinnon erityisasiantuntijat ja urasuunnittelijat
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, sekä suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto,
Job Services Finland Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa

Henkilöstökonsultti -

Henkilöstöhallinnon erityisasiantuntijat ja urasuunnittelijat
Etsimme Helsingin toimipisteeseemme henkilöstöneuvottelijaa määräaikaiseen työsuhteeseen. Monipuolisiin työtehtäviisi kuuluvat mm. asiakaspalvelu, sosiaali-ja terveysalan
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa

Hoiva-avustaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Attendo tuottaa laadukkaita hoivapalveluja yli 120 hoivakodissa ja 250 kunnan kumppanina. Arvomme ovat osaaminen, sitoutuminen ja välittäminen - olemme joustava ja kannustava työnantaja ja pääset myös kehittämään
Attendo Oy - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

Industrial Design Trainee -

Tuote- ja vaatesuunnittelijat
Teollisen muotoilun harjoittelija Haemme innovatiivista ja energistä muotoilun harjoittelijaa dynaamiseen ja nuorekkaaseen tiimimme kehittämään ja laajentamaan Gollan Lifestyle - tuoteportfoliota kesäksi 2016. Tarjoamme mielenkiintoista
Golla Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Jäteautonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Kotisiivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Haemme joukkoomme reippaita kotisiivoojia Espooseen. Edellytämme sinulta luotettavuutta, asiakashenkisyyttä, huolellisuutta ja reipasta otetta kotisiivoustehtäviin. Ajokortti katsotaan eduksi. Oma-aloitteellisuus ja yhteistyökyky ovat
Kodinpalvelut.net - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kotisiivous-yrittäjä -

Kotirinki on kasvava kotisiivoukseen erikoistunut ketju. Tarjoamme uudistuneella konseptilla laadukkaita kotisiivouspalveluita eripuolilla Suomea. Asiakkaidemme tyytyväisyys on huippuluokkaa. Käytössämme on myös nykyaikainen Online -varausjärjestelmä. Etsimme nyt Klaukkalan
Kotirinki Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Lihanleikkaaja/ lihamestari -

Teurastajat, kalankäsittelijät ym.
Työhön tarvitaan nopeasti ammattitaitoinen lihanleikkaaja / lihamestari. Toimitamme lihaa mm. irakilaisille ja libanonilaisille ravintoloille (mm. basterme ja turkish baklava). Mielellään noin kahden vuoden työkokemus. Myös
Dunia kauppa - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Alepa on pääkaupunkiseudulla toimiva pienmyymälä, joka on asiakkaita lähellä. Myymälät ovat avoinna kaikkina viikonpäivinä ja palvelevat laajoin aukioloajoin (ma-la klo 7-23 ja su klo 9-23). Haemme nyt
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-05-06 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Tiger on vuonna 1995 perustettu tanskalainen design-kauppaketju, jolla on lähes 600 myymälää 27 maassa. Tigerin värikäs, oivaltava ja inspiroiva valikoima sisältää kaikkea arjen käyttötavarasta hauskoihin
Tiger Stores Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Olemme alan johtava B2B & B2C - markkinoinnin palveluyritys. Tarjoamme asiakkaillemme Suomen parasta buukkauspalvelua sekä haastavia myynnin ulkoistuksia. Yrityksemme on vakavarainen ja toimintamme on vahvassa kasvussa, tällä hetkellä
Bookers Finland Oy - 2016-04-13 - Helsinki-Uusimaa

Nanny -

Lastenhoitotyöntekijät
We are looking for an afternoon nanny for a 3-year old boy. Work starts in August/September 2016. You are fluent (preferably native) with English and have experience with children. You own a warm and positive personality with genuine interest in children.
Kopra Lotta - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

Pääjohtaja, Opetushallitus -

Julkishallinnon ylimmät virkamiehet
TYÖPAIKKA KUVAUS Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa osana valtioneuvostoa koulutus-, tiede-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan kehittämisestä ja kansainvälisestä yhteistyöstä. Ministeriön toimialaan
Opetus- ja kulttuuriministeriö - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Porrassiivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Etsimme vakinaistuvaan työsuhteeseen porrassiivoojia! Työtehtävän kuvaus Porrassiivoojan tehtävänä on rappujen ja asuintalojen yleisten tilojen siivoustyöt pääkaupunkiseudulla. Olet reipas ja oma-aloitteinen
Uniflex Suomi Oy - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
We are Asian restaurant and if you could know some Asian food will be best. Speak English, Finnish or little bitter Chinese will be better for us. If you have anniskelupassi we will first choose you. Keep contact. If OK send me email will be nice for
Shun Shun Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolayrittäjä pizzaravintolaan -

PIZZATAXI hakee uusia pizzaravintolayrittäjiä Helsinkiin. Pizzataxi on kotimainen pizzaravintola-ketju, joka on toiminut Suomessa jo lähes 30 vuotta. Kaikki Pizzataxi-ravintolat ovat franchisingvetoisia eli itsenäisen yrittäjien johtamia. Pizzataxi ravintolayrittäjä
Frantrain Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Haemme sähköasentajaa Uudellemaalle. Hakijalta vaaditaan sähköasentajan ammattitutkinto ja vähintään 4 vuoden sähköalan työkokemusta. Hakijan tulee pystyä itsenäiseen työskentelyyn. Hyvä
Mikon Sähkö Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja / terveydenhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Helsingin lyhytaikaiskoti ja työpaja Lyhty ry on vuonna 1993 perustettu yleishyödyllinen yhdistys. Lyhty tarjoaa mm. yksilöllistä, ympärivuorokautista ja vakituista asumispalvelua aikuisille kehitysvammaisille. Lyhdyssä työskentelemme
HELSINGIN LYHYTAIKAISKOTI JA TYÖPAJA LYHTY RY - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Teollisuusmaalari -

Ruiskumaalaajat ja -lakkaajat
Haemme asiakasyrityksellemme Helsinkiin jauhemaalaria tarkkuutta vaativiin työtehtäviin. Työsuhde on määräaikainen ja hyvin menestyvällä tekijällä on mahdollisuus rekrytoitumiselle. Työtehtävät
Barona Teollisuus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Torimyyjä -

Kioski- ja torimyyjät

Ramin Fish and Soup Oy - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

Vastuumyyjä -

Myyntiedustajat
Haemme Vantaan Tikkurilan toimipisteeseemme kahta vastuumyyjää kokoaikaisiin työsuhteisiin. Työtehtäviisi kuuluu mm. myyntitoimiston myynnin ja markkinoinnin kokonaisvaltainen hallinta yhteistyössä muiden vastuuhenkilöiden
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Ylikonstaapeli -

Komisariot ja ylikonstaapelit
TYÖPAIKKA KUVAUS Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen keskuspaikkana toimii Espoon pääpoliisiasema ja muut poliisiasemat ovat Lohjalla, Kirkkonummella, Raaseporissa ja Hangossa. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos on kaksikielinen ja enemmistön
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.51931405067444 sekuntia