Job Erityisluokanopettajan sijaisuus Pohjois-Savo Varkauden kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Varkauden kaupungin sivistystoimen perusopetuksessa on haettavana 26.5.2016 klo 15.00 mennessä ERITYISLUOKANOPETTAJAN VIRAN SIJAISUUS ajalle 1.8. - 31.12.2016 Repokankaan koulussa (vuosiluokat 1-9) Tehtävänä on erityisluokanopetus samanaikaisopetuksessa 5. luokan opettajan luokassa. Hakijalta edellytetään tiimityöskentelytaitoja, osallistumista ProKoulu-kehittämistyöhön sekä sitoutumista Liikkuva koulu -toimintaan. Kelpoisuusehdot ovat asetuksen 986/1998 mukaiset ja palkkaus määräytyy kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Kelpoisuus tulee saavuttaa ennen hakuajan päättymistä. Varkauden kaupungin koulut ovat mukana pilottina valtakunnallisessa ProKoulu - hankkeessa. Hankkeessa haetaan uudistusta koulujen toimintakulttuuriin sekä ratkaisumalleja käyttäytymis-ongelmiin. Edellytämme virkaan valittavalta sitoutumista hankkeeseen. Lisätietoja hankkeesta saa osoitteesta http://www.prokoulu.fi sekä koulujen rehtoreilta. Virassa noudatetaan kahden kuukauden koeaikaa. Ennen viran vastaanottamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista, virkaan valitun tulee esittää itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote. Sähköiset hakemukset pyydetään jättämään tämän ilmoituksen hakulomakkeella määräaikaan mennessä. Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona jäljennökset tutkintotodistuksista. Opinto- ja työtodistukset pyydetään tarvittaessa erikseen nähtäviksi.
Työnantajan nimi: Varkauden kaupunki
Työnantajan osoite: 78250 VARKAUS
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Erityisopettajat
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Savo
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Aktiivinen Myyjä Pohjois- Savo -
Myyjät
Tähtiremontit Oy on luotettava, perinteikäs ja kotimainen toimija. Tarjoamme vaivatonta ja laadukasta kodin remontointia kuluttaja-asiakkaille. Toimintamme laajentuessa haemme joukkoomme aktiivisia, huumorintajuisia ja positiivisen elämänasenteen
Indone Tähtiremontit Oy - 2016-05-15 - Pohjois-Savo
Autojulkaisumyyjä(Avoautolle käyttöä?) -
Myyntiedustajat
Maailman suurin Tuulilasilehden myyjä Finnacta Oy palkkaa kaksi autohulluuteen sairastuneen henkilön kokopäiväiseen työsuhteeseen. Työskentelet 7 tuntia päivässä Kuopion keskustan viihtyisässä toimistossamme.
Finnacta Oy - 2016-05-18 - Pohjois-Savo
Huoltopäällikkö -
Teollisuuden työnjohtajat
Menestyvä autoalan yritysasiakkaamme etsii Kuopioon huoltopäällikköä. Edellytyksenä vahva osaaminen ja tieto raskaanpuolen huollosta ja esimiehenä toimimisesta. Työ alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä.
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-03-31 - Pohjois-Savo
Kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Sokos on palveleva ja mieltä ilahduttava pukeutumisen, kauneuden ja kodin tavaratalo Kuopion keskustassa. Sokoksen valikoimat ja esillepanot on kehitetty vastaamaan vaativankin kuluttajan tarpeita. Sokos panostaa erityisesti palveluun. Hyvä
Osuuskauppa Peeässä - 2016-02-15 - Pohjois-Savo
Kämppäemäntä/isäntä -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Työtehtäviin sisältyy Jätkänkämpällä yleisten kämppäiltojen, yksityistilaisuuksien sekä juhlien ja muiden vastaavien asiakastapahtumien vastuullinen hoitaminen yhdessä muun ravintolahenkilökunnan
Kuopion Kylpylä Oy/Kylpylähotelli Rauhalahti - 2016-09-10 - Pohjois-Savo
Kesätyöntekijä, kitkijä -
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Haemme Niiralan Kulma Oy:n palvelukseen kesätyöntekijöitä ulkoalueiden hoito- ja kunnossapitotehtäviin kesäksi 2016. Aikaisempi kokemus viheralueiden ylläpitotöistä
Niiralan Kulma Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo
Kevättyöntekijä -
Myyntiedustajat
Oletko jo miettinyt kesätöitä? Koulua riittää vielä neljä kuukautta, ja sen jälkeen pitäisi aloittaa kahden ja puolen kuukauden mittainen kesäduunirupeama. Etsimme joukkoomme kolmea kevättyöntekijää,
Finnacta Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo
Kirvesmies, Kuopio -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Etsimme asiakkaallemme Kuopion alueelle kirvesmiehiä. Työtehtäviin voi kuulua esimerkiksi laatoitusta, tapetointia, kalusteasennusta, kattotöitä, lattiamateriaalien laittoa, listoitusta ja maalausta. Edellytämme sinulta Pohjakoulutusta,
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-11 - Pohjois-Savo
Kosmetologi -
Kosmetologit ym.
Haen Karttulan Tyrni Naturan ammattitaitoista reipasta ja osaava kosmetologia. Edellytän sinulta otetta itsenäiseen työskentelyyn, laadukasta työnjälkeä ja asiakaspalvelutaitoa. Jos olet etsimämme positiivinen, ahkera,
Tyrni Natura - 2016-02-18 - Pohjois-Savo
Laatutakuu-yrittäjä -
Toimintamme kasvaessa haemme nyt siivouksen Laatutakuu-yrittäjää Kuopioon "Muutos kannatti: yrittäjyys on mukavaa ja palkkapussi kasvanut." Yrittäjämme Lauri Hellstènin mietteitä Nordean Ajassa-asiakaslehdessä 27.4.2016 Laatutakuu-yrittäjänä
Suomen Laatutakuu Palvelut Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Savo
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Lähihoitajan keikkatyö, Kuopion Validia Asuminen Haemme Kuopion Validia Asumiselle avustajia mahdollisiin keikka- ja sijaistyöhön erinomaisen työyhteisömme avuksi sekä asukkaidemme iloksi. Invalidiliiton Asumispalvelut
Invalidiliiton Asumispalvelut Oy, Kuopion Validia-palvelut - 2016-03-25 - Pohjois-Savo
Muu huoltoasematyöntekijä -
Huoltamotyöntekijät
HUOLTO-ASEMA TYÖNTEKIJÄ Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo
Myyntiagentti (Kesätyö) -
Myyntiedustajat
Jäitkö ilman kesätöitä? Tahdotko ansaita itsellesi mukavan tukun rahaa kesällä siistissä sisätyössä? Ei hätää, sillä tarjoamme paikan vielä kolmelle "mattimyöhäiselle"
Finnacta Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Savo
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Infonor Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Savo
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Scander, yksi Oy ER Finland Ab:n osastoista, on puhtaiden, hygieenisten ja miellyttävien työpaikkojen luomisen asiantuntija. Kehittämämme puhdistustuotteet, ilmanpuhdistimet ja akustiset apuvälineet ovat markkinoiden tehokkaimpien
Oy ER Finland Ab - 2016-08-17 - Pohjois-Savo
Myyntineuvottelija kesätyö Varkaus -
Puhelin- ym. myyjät
Haemme Varkauden toimipisteeseemme kesätyöntekijöitä myyntityöhön. Myyntineuvottelijamme tarjoavat Apec yrityspalveluiden omia tuotteita puhelimitse yritysasiakkaille. Myymme mainostilaa sekä nettijulkaisuihimme että
Apec yrityspalvelut Oy - 2016-04-21 - Pohjois-Savo
Oppimiskonsultti / Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Haku käynnissä! Sinä myyntihenkinen, reipas ja iloinen henkilö, liity kasvavaan, leikkisään joukkoomme! Suomalainen Leikkien Group Oy etsii uusia aktiivisia ja palveluhenkisiä OPPIMISKONSULTTEJA ympäri Suomen esittelemään
Leikkien Group Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo
Päätoimisen tuntiopettajan virka -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Varkauden kaupungin sivistystoimen perusopetuksessa on haettavana 29.7.2016 klo 15.00 mennessä Svenska skolan i Varkaus -koulun (vuosiluokat 0-6) PÄÄTOIMISEN TUNTIOPETTAJAN VIRKA 1.8.2016 alkaen - tehtävänä ruotsinkielisen
Varkauden kaupunki - 2016-07-15 - Pohjois-Savo
Palveluesimies -
Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-04-13 - Pohjois-Savo
Perintäkäsittelijä -
Puhelinpalveluneuvojat
Trust Kapital Group on Suomen suurin kotimainen yritystalouden haasteisiin keskittynyt asiantuntijayhtiö. Tärkeimpänä liiketoiminta-alueena ovat taloushallinnon prosesseja automatisoivat laskutuksen ja maksuvalvonnan palveluratkaisut.
Trust Kapital Group Oy - 2016-04-01 - Pohjois-Savo
Puhelinassistentteja -
Puhelin- ym. myyjät
Rainbow-puhdistusjärjestelmä on ollut jo pitkään markkinoilla. Rainbow on alansa edelläkävijä ja miljoonat kodit ympäri maailmaa ovat huomanneet sen tehon kodin siivouksessa. Rainbow on Suomen Työtehoseuran
Rainbowsystems - 2016-07-15 - Pohjois-Savo
Puhelinmyyjä -
Puhelin- ym. myyjät
Haemme nyt yhteensä 4 UUTTA TYÖTEKIJÄÄ toimistollemme Kuopioon! Puhelinmyynti on yleisestä maineestaan huolimatta työtä siinä missä muutkin ja itse asiassa meidän ammattilaisten työyhteisössä
Prime Sales Oy - 2016-04-01 - Pohjois-Savo
Sähkömyyntineuvottelija (kesätyö) -
Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Mukavaa ja mielenkiintoista kesätyötä vielä 2 henkilölle sähkösopimusten parissa! Sähköpalveluiden parissa työskentely on mielekästä, koska sopimusten vaihdot eivät maksa asiakkaille mitään
M&J Dynastia Oy - 2016-06-01 - Pohjois-Savo
Sairaalafyysikon osa-aikainen toimi -
Fyysikot ja astronomit
Kuopion yliopistollisessa sairaalassa on haettavana sairaalafyysikon osa-aikainen (50 %) toimi. Toimi sijoittuu kliinisen neurofysiologian erikoisalalle. Tehtävän erityisenä osaamisalueena ovat unirekisteröinnit ja videotelemetriatutkimukset.
KYS Kuopion yliopistollinen sairaala - 2016-06-14 - Pohjois-Savo
Siivooja/matalapainepesijä -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-09-10 - Pohjois-Savo
Taloushallinnon kouluttaja -
Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Haemme asiantuntijajoukkoomme osaavaa ja kokenutta taloushallinnon kouluttajaa Iisalmessa pidettävään työvoimakoulutukseen. Toteutettava koulutus on julkisen hankintamenettelyn piirissä
Nortrain Oy - 2016-05-15 - Pohjois-Savo
Tietoliikenneasentaja -
Tieto- ja viestintäteknologian asentajat ja korjaajat
Haemme joukkoomme MOBIILIASENTAJAA toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen tietoliikenneverkkojen asennus- ja kunnossapitotehtäviin. Työtehtäviisi kuuluvat tukiasemat, toistimet,
Savomast Oy - 2016-03-18 - Pohjois-Savo
Viheralueenhoitaja -
Satunnaistöiden tekijät
Haetaan Siilinjärvelle reippaita ja luotettavia, ajokortin omaavia ja isojen koneiden käyttötaitoisia henkilöitä viheralueiden siistimistyöhön. Työ edellytettää Tieturva 1 -korttia, kartanlukutaitoa sekä
Konehuolto Niilo Liukko - 2016-03-23 - Pohjois-Savo
Vuoropäällikkö -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme nyt ruoanlaittotaitoista ja asiakaspalveluhenkistä vuoropäällikköä henkilöstöravintolakohteeseen Kuopion keskustaan. Vastaat keittiön toiminnan suunnittelusta, töiden organisoinnista ja osallistut ruoan
ISS Palvelut Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Savo