Job Henkilökohtainen avustaja Helsinki-Uusimaa Nyström Anna - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Henkilökohtainen avustaja

Työnkuvaus:
Hei, etsitkö uutta hyvää työpaikkaa, jossa työaika on 8-24 tuntia viikossa? Työvuorot pääsääntöisesti päivällä klo 8-18 välisenä aikana, 1-3 arkipäivänä viikossa. Tämä työ sopii hyvin esim. opiskelijalle. Etsin reipasotteista naista uudeksi henkilökohtaiseksi avustajakseni. Avustamaan minua vaihtelevien, erilaisten ja myös toistuvien, rutiininomaisten päivittäisten asioiden hoidossa. Työ on teknistä avustamista minun ohjauksessani, et tarvitse kokemusta aiemmasta henkilökohtaisen avustajan työstä. Toimit siis käsinäni ja jalkoinani asioissa, jotka tekisin itse, mutta joihin vähäisistä lihasvoimista johtuen tarvitsen toisen ihmisen apua, eli mm. pukeutumiseen, hygienian hoitoon, kodinhoitoon, siivoukseen, kaupungilla asiointiin ym.liittyvissä asioissa, joihin kaikkiin annan hyvät ohjeet ja opastuksen. Työ tapahtuu sekä kotona että kodin ulkopuolella. Työpaikka sijaitsee erittäin hyvien liikenneyhteyksien varrella Helsingin keskustassa. Työpaikka on siisti ja savuton, joten odotan sitä myös työntekijöiltäni. Olen 47 -vuotias perheenäiti. Käytän liikkumiseen sähköpyörätuolia. Perheeseemme kuuluu 2 nuorta, aviomies ja koira. Alaikäisen perheenjäsenen vuoksi avustajaksi valittavan henkilön on esitettävä rikosrekisteriote työnantajalle. Työ edellyttää avustajalta hyvää fyysistä terveyttä ja positiivista elämänasennetta ja mm. täsmällisyyttä ja luotettavuutta. Myös oma-aloitteisuus ja hyvä tilannetaju ovat eduksi. Suullisen ohjeistuksen vuoksi hyvä suomenkielen taito on tärkeä. Työajat sijoittuvat pääasiassa arkipäiviin klo 8-19 välille, mutta tarvittaessa odotan työntekijältä joustoa poikkeavien työaikojen suhteen. (Kyseessä ei siis ole ilta- ja viikonlopputyö, vaikka niitäkin voi joskus satunnaisesti tulla.) Hakemuksen voit lähettää sähköpostiosoitteeseeni nystrom.anna (at) kolumbus.fi Kerro hakemuksessasi myös kuinka monta päivää viikossa voisit ja haluaisit tehdä avustajan työtä. Olen henkilökohtaisten avustajien työnantajaliiton jäsen (Heta-liitto) joten työsuhteeseen sovelletaan valtakunnallista työehtosopimusta. Työ alkaa sopimuksen mukaan elokuun lopulla.

Työnantajan nimi: Nyström Anna

Työnantajan osoite: 00100 HELSINKI

Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajanvaraaja -

Yleissihteerit
Etsimme nuorekkaaseen tiimimme Porvooseen uusia reippaita ja positiivisia buukkaajia. Työ on osa-aikaista ja sopii hyvin myös opiskelun tai toisen työn ohelle. Hallitset sujuvan suomenkielen ja olet valmis tekemään minimissään
Ikonen Marketing Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Arkkitehti -

Yhdyskunta- ja liikennesuunnittelijat
Tekninen ja ympäristötoimi luo päivittäisellä työllään asumiselle ja yrittämiselle toimivat ja viihtyisät edellytykset. Kaupunkisuunnittelukeskuksen tehtävänä on suunnitella maankäyttöä
Espoon kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Asentaja, keittiölaitteistot -

Muut sähköasentajat
Haemme asiakasyrityksellemme Vantaalle huoltoasentajaa kenttähuoltotehtäviin. Yritys on erikoistunut päivittäistavarakaupan-, pikaruokala- ja kahvila-alan laitteisiin: niin maahantuontiin, myyntiin kuin huoltotoimintaan. Hakemamme
Alrekry Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Asianajaja -

Asianajajat
Asianajotoimisto Ylikraka on valtakunnallisesti toimiva yli 30 juridiikan asiantuntijan toimisto. Toimistomme palvelee yrityksiä, julkisyhteisöjä sekä yksityishenkilöitä inhimillisesti ja ammattitaidolla. Odotamme sinulta
Asianajotoimisto Ylikraka Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Erityislastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Nestori, päivähoitoyksikkö Nestori Tervetuloa pohjoiselle varhaiskasvatusalueelle. Alueeseen kuuluvat seuraavat asuinalueet - Torpparinmäki, Paloheinä, Itä-Pakila, Länsi-Pakila,
Helsingin kaupunki. - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Erityisluokanopettaja -

Erityisopettajat
Erityisluokanopettajan virka (nro 1280) Monninkylän koulussa. Kasvavassa koulussa toimii luokat 1-6 sekä kaksi erityisopetuksen pienryhmää. Oppilaita on noin 160. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön
Askolan kunta - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa. Työnkuvaan kuuluu kodinhoitotyöt, asioinneissa avustaminen jne. Töitä 2-4h/pv. Iltapäivisin ja viikonloppuisin. Työpaikka sijaitsee Lammin keskustan läheisyydessä. Ajokortti
Kristiina Lagerbom - 2016-02-15 - Kanta-Häme

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haemme henkilökohtaista avustajaa Vääksyn ja Asikkalan alueelle. Avustat avustettavaa niissä tavanomaiseen elämään liittyvissä toimissa, jotka henkilö tekisi itse, mutta joista hän ei vammansa tai sairautensa
CityWork Häme Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa näkö- ja kehitysvammaiselle miehelle Kontiolahdelle. Työ on vapaa-ajan avustamista ja työ sisältää muun muassa asioinneilla ja tapahtumissa avustamista. Työ
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-04-15 - Pohjois-Karjala

Kahviautomaattihuoltaja -

Muut puhdistustyöntekijät
Haemme asiakkaallemme Oy Selecta Finland Ab:lle Helsinkiin osa-aikaista kahviautomaattihuoltajaa pitkäkestoiseen työsuhteeseen. Työtä tehdään arkisin joustavasti klo 6-17 välillä pääasiassa Helsingin alueella.
Barona Logistiikka Oy, Vantaa - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kiinteistökorjaustyöntekijä -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Haemme Tapiolan Lämmön kiinteistökorjausyksikköön itsenäiseen työhön kykeneviä korjausrakentamisen työntekijöitä. Monipuolinen rakennusalan ammattitaito lasketaan eduksi. Ajokortti välttämätön,
Tapiolan Lämpö Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kirjanpitäjä -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Haemme kokenutta kirjanpitäjää Helsingin keskustassa sijaitsevaan 6 hengen kirjanpitotoimistoon. Vastaat itsenäisesti nimetystä asiakaskunnasta joka koostuu pk-yrityksistä, säätiöistä ja yhdistyksistä.
Tilibic Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Koulunkäynninohjaaja, Ruotsinkylän koulu -

Koulunkäyntiavustajat
Tuusulan kunnan opetustoimen kehittyvät ja pedagogisesti laadukkaat koulut mahdollistavat oppilaslähtöisen ja tuloksellisen oppimisen kaikille kunnan oppilaille. Tuusulan kunta hakee: Ruotsinkylän kouluun koulunkäynninohjaajaa
Tuusulan kunta - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa

Kuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haemme joukkoomme KULJETTAJIA pääkaupunkiseudun talousalueelle. Kuljettajana toimit monipuolisissa tehtävissä. Vastaat ensisijaisesti ajoneuvosi liikennekelpoisuudesta sekä siitä, että asiakkaiden tavarat lastataan ja
Muuttopalvelu Niemi Oy - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haemme asiakkaallemme kuorma-autonkuljettajaa pääkaupunkiseudun työkohteisiin. Edellytämme kokemusta maanrakennustyömailta, ammattikuljettajan pätevyyttä ja voimassa olevia turvakortteja. Lähetä yhteystietosi
Maximus Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Laitoshuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy:n puhtauspalvelut hakee laitoshuoltajaa Hiekkaharjun nuorisotila / Kallioimarteen päiväkotiin. Puhtauspalvelumme huolehtii tilojen siisteydestä. Viihtyisä, terveellinen ja turvallinen ympäristö
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa

Liikenteenhoitaja -

Kuljetuksen toimistotyöntekijät
Haemme Vantaalle vakituiseen työsuhteeseen liikenteenhoitajaa Erikoiskuljetuksista ja Itä-Euroopan liikenteestä vastaavalle osastolle. Työtehtäviisi kuuluu Itä-Euroopan osa- ja täyskuormaliikenteen vienti- ja tuontiliikenteenhoito.
Schenker Oy - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa

LVI-asentaja -

Putkiasentajat
Värväämö on nuorekas ja erilainen työnvälitystoimisto, joka on tuonut alalle täysin uuden toimintatavan.Olemme ylpeitä työntekijöistämme ja työstä, jota ammattilaisemme tekevät. Värväämö
Värväämö Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Myynti- ja palveluvastaava -

Myymälän esimiehet
Miksi tulisit meille töihin? Myynti- ja palveluvastaava Kirkkonummen myymälään. Keskimääräinen viikkotyöaika on 30 h/vko. Kirkkonummen myymälä avataan elokuussa 2016. Uusien työntekijöiden on
Jysk Oy - 2016-02-17 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Contact People Oy on vuonna 2006 perustettu moderni Contact Center. Toimimme pääkaupunkiseudulla sekä Turkissa. Palveluksessamme on yhteensä n.40 vakituista tai osa-aikaista työntekijää. Haemme motivoituneita kesätyöntekijöitä
Contact People Oy - 2016-04-29 - Helsinki-Uusimaa

Päätoiminen tuntiopettaja, luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Nurmijärvi - Elinvoimaa ja elämisen tilaa Nurmijärvi kommuns skolväsende söker en TIMLÄRARE (PT33) i huvudtjänst med placering i Vendlaskolan för läsåret 2016-2017 Behörighetskrav enligt förordning
Nurmijärven kunta - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa

Palvelutiskimyyjä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme iloisia asiakaspalvelusta kiinnostuneita myyjiä palvelutiskeille Järvenpään, Tuusulan, Hyvinkään ja mahdollisesti Nurmijärven alueella sijaitseviin asiakasyrityksiimme. Toivomme hakijoilta tuotetietoutta ja työkokemusta
Opteam Hyvinkää Oy - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa

Personal trainer -

Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Oletko juuri Sinä tuleva tai jo oleva liikunta-alan ammattilainen, joka haluat osaksi mahtavaa ja kannustavaa tiimiä? Etsimme motivoituneita, aktiivisen työotteen omaavia personal trainereita toimimaan omalla y-tunnuksellaan yrittäjinä
Pro Fit Trainers Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Psykolog -

Psykologit
Vi söker EN PSYKOLOG (tj.nr 288) i heltid till omsorgsbyrån i Helsingfors. Anställningen inleds 1.6.2016 eller enligt överenskommelse. Du ingår i ett inspirerande och mångprofessionellt team bestående av socialkurator,
Kårkulla samkommun, - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Rakennesuunnittelija -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Rakennusvirasto, Tekninen toimisto Helsingin kaupungin rakennusvirasto on 450 hengen asiantuntijavirasto. Suunnittelemme ja järjestämme katujen ja viheralueiden rakentamisen ja ylläpidon. Vastaamme pysäköinninvalvonnasta sekä
Helsingin kaupunki. - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa

Rakennesuunnittelija -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Asiakkaamme etsii kauttamme vakituiseen työsuhteeseen RAKENNESUUNNITTELIJAA Espooseen. Työtehtävät koostuvat vaihtelevista rakennesuunnittelutehtävistä korjausrakentamisen puolella. Toimit osana tiivistä talotekniikan
Selekta Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Tärkeät-Tekijät Oy on perustettu vuonna 2014. Olemme henkilöstöpalvelutalo, joka tarjoaa yrityksille monipuolisia henkilöstöratkaisuja. Jos olet motivoitunut ja halukas liittymään nuoreen sekä innostuneeseen
Tärkeät Tekijät Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Ryhmäavustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan avustajaa 5 v. diabeteslapselle. Lapsi on 3-6 vuotiaiden ryhmässä. Lapselta mitataan verensokeri n. 4-5 krt päivähoidon aikana. Hänellä on käytössä insuliinipumppu, jota käytetään insuliinin
Olarin Lastentarhan Kannatusyhdistys ry - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Sairaala-apulainen -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Nurmijärvi - elinvoimaa ja elämisen tilaa Haemme terveyspalveluihin SAIRAALA-APULAISTA vakinaiseen työsuhteeseen asumispalveluyksikkö Nurmilintuun. Nurmilintu tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ja hoitoa ikäihmisille. Sairaala-apulaisen
Nurmijärven kunta - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Idän lastensuojelu, Vuosaari 2 Tehtävän kuvaus: Vuosaaren lastensuojelun avohuollon sosiaalityössä on haettavana sosiaalityöntekijän avoin virka 22.2.2016 lukien. Vuosaaren lastensuojelussa
Helsingin kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.59225296974182 sekuntia