Job Henkilökohtainen avustaja Pohjois-Savo Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Henkilökohtainen avustaja

Työnkuvaus:
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 20-vuotiaalle kehitysvammaiselle nuorelle miehelle Kuopion päivärantaan. Työ on avustamista vapaa-ajalla enintään 30t/kk. Työvuorot ovat sovittavissa toimintojen mukaan, pääsääntöisesti arki-iltoina, satunnaisesti lauantaisin / sunnuntaisin. Työtehtäviin kuuluu käynnit mm. uimahallissa, soittotunneilla, keilaamassa jne. Työ alkaa 1.8.2016 tai sopimuksen mukaan. Työajat sovitaan tarkemmin työnantajan kanssa. Työsuhteet ovat aina yksityisiä. Valittu henkilö on työsuhteessa avustettavaan tai hänen edunvalvojaansa. Haastatteluun / työsuhteeseen valituille tieto ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Alle 18-vuotiaiden kanssa työskenteleviltä pyydetään aina rikostaustaote nähtäväksi ennen työsuhteen alkua. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002. Kelpoisuusvaatimukset: Ei koulutusvaatimusta, etuna terveydenhuollon- tai sosiaalialankoulutus, sekä työkokemus vastaavanlaisista työtehtävistä.

Työnantajan nimi: Kuopion kaupunki työnantajapalvelu

Työnantajan osoite: 70100 KUOPIO

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Savo

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakasneuvottelija aamu- tai iltavuoroon -

Puhelin- ym. myyjät
Oletko työtön työnhakija tai kenties olet päättänyt viettää välivuoden opiskeluistasi ja tarvitset töitä. Tule meille töihin! Palkkaamme viisi hyvän asenteen omaavaa henkilöä työskentelemään
Finnacta Oy - 2016-05-25 - Pohjois-Savo

Edustaja, konsulentti tai yrittäjä -

Myyntiedustajat
Tarjoamme sinulle saksalaiset hyvinvointi- ja kauneusalan laadukkaat ja sertifikoidut tuotteet sekä ainutlaatuisen menestyskonseptin. Useita tapoja toimia riippuen elämäntilanteestasi. Yritys valmistaa tuotteet itse ja on valittu vuoden
Trendintekijät Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Esimiesharjoittelija, Ei opiskelupaikkaa? -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Finnacta Oy on innovatiivinen ja voimakkaasti kasvava asiakaspalvelu- ja telemarkkinointiyritys. Toimintamme kivijalka on myyntineuvottelijoiden ja esimiesten rautainen osaaminen jonka ansiosta olemme markkinajohtaja useiden Suomen myydyimpien tuotteiden
Finnacta Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Fysioterapeutti -

Fysioterapian erityisasiantuntijat
Fysioterapeutti Hakuaika 1.4-15.4.2016 Keiteleen kunta hakee joukkueeseensa uusista haasteista kiinnostunutta ja kehittämismyönteistä fysioterapeuttia 1.6.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan. Fysioterapeutin sijoituspaikkana on sosiaalitoimi,
Keiteleen kunta - 2016-04-12 - Pohjois-Savo

Henkilöitä osa-aikaiseen työsuhteeseen -

Myyjät
Hei tulevat ja nykyiset opiskelijat!! Etsimme osa-aikaisia henkilöitä Kuopion Vuorikadun toimistoomme vakituiseen työsuhteeseen. Niin ja meillähän on taloontulobonuksena kaikille myös hieno, valkoinen Asus läppäri,
Buusteri Oy, Kuopio - 2016-08-17 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Debora Oy on sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla toimiva suomalainen perheyritys, joka palvelee asiakkainaan kaikenikäisiä ihmisiä vauvasta vaariin. Palvelutarjontaamme kuuluu palveluasumista, kuntoutusta sekä monipuolisia asiakkaan
Debora Oy - 2016-07-28 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaisen avustajan sijaista naistyönantajalle ajalle 2.5-16.5. Työajat ma klo 8.30-12.30, ti klo 15.30-17.00, ke 15.30-17.00, pe klo 8-12. Työtehtävinä: pesuissa avustaminen, kauneudenhoito, ruoan lämmitys,
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-04-12 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa 37-vuotiaalle liikuntarajoitteiselle mieshenkilölle. Työtä 30-40 h / viikko. Työ on kolmivuorotyötä, myös viikonloppuisin Työtehtävinä avustaminen kaikissa päivittäisissä
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Olen 28-vuotias sähköpyörätuolilla liikkuva cp-vammainen mies. Aloitan avoimen yliopiston opiskelut elokuun lopussa ja tarvitsen opiskeluni mahdollistamiseen avustajaa. Tarvitsen apua kaikissa jokapäiväisissä toiminnoissani
Järvenpää Janne - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Sotkamon keskustassa asuvan miehen avustaminen ulkoilussa ja asioinneilla. Tehtävään kuuluu myös pyörätuolin työntäminen. Työssä tarvitaan hyvä terveys ja kunto. Palkataan luotettava ja yhteistyötaitoinen
Härkönen Unto - 2016-08-02 - Kainuu

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa naishenkilölle Villähteelle. Tehtäviin kuuluu henkilön avustaminen välttämättömissä kodinhoidollisissa toimissa ja asioinneissa sekä tarvittava muu henkilökohtainen
Sopanen Mia - 2016-04-21 - Päijät-Häme

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Tarvitsen HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAn suoriutuakseni fyysisesti päivittäisistä perustoimista (kuten mm. wc, peseytyminen, pukeutuminen, siirtymiset pyörätuoliin ja pois) sekä kodinhoitotöistä, ruuanlaitosta,
Romoi Timo - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan vakituista avustajaa Sulvalla asuvalle naistyönantajalle. Työtehtäviin kuuluu avustaminen mm. asioinneissa, ulkoilussa, kodinhoidossa, ruuanlaitossa, siivouksessa. Työ sijoittuu päiväsaikaan 3 x 4 h / viikko. Muutaman
Anonyymi työnantaja - 2016-06-01 - Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan äitiyslomasijaista henk.koht.avustajan työhön.Työ sisältää asiointi,suihku,ruuanlaitto ja pyykkiavustusta.Ilmojen salliessa ulkoilua.Työnantaja tupakoi. Työaika arkiaamupäivisin esim.10-14 yht.60
Leppänen Hilkka - 2016-03-01 - Satakunta

Kaivinkoneenperämies -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-06-09 - Pohjois-Savo

Kattoasentaja -

Kattoasentajat ja -korjaajat
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Itä-Suomi Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

Kiertävän erityisopettajan viransijaisuus -

Erityisopettajat
Varkauden kaupungin sivistystoimen perusopetuksessa on haettavana 30.8.2016 klo 15.00 mennessä KIERTÄVÄN ERITYISOPETTAJAN VIRANSIJAISUUS Puurtilan koulussa (vuosiluokat 1-6) ajalle 1.9.2016 - 31.1.2017 Edellytämme oman auton käyttömahdollisuutta.
Varkauden kaupunki - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Lastensuojelupäällikkö -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Siilinjärven kunnassa on haettavana lastensuojelupäällikön sijaisuus ajalle 3.10.2016 - 30.6.2017. Hakuaikaa on jatkettu 29.6.2016 klo 15.00 asti. Aiemmin tulleet hakemukset huomioidaan. Lastensuojelupäällikkö vastaa
Siilinjärven kunta - 2016-06-22 - Pohjois-Savo

Muurari -

Muurarit ym.
Haemme Iisalmen rakennustyömaille MUURARI Työ tapahtuu uudis- ja korjausrakennustyömailla. Muurari on yksi rakennusalan vaativimmista ja perinteisimmistä käsityöammateista. Muurarit tekevät pääasiassa tiili-
Selekta Rakennus Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Savo

Myyjä -

Myyjät
Kukkakapupan myyjä ( Floristi tai muu kokemus kukka alalta suotavaa) aluksi osapäiväinen työ , jatkossa mahd.kokopäivätyö. Yrityksessä myös hautaustoimisto palvelut ( jos kokemusta hautaustoimisto työstä
Juankosken Kukkasidonta Oy - 2016-03-07 - Pohjois-Savo

Myyntivalmentaja( Trainee) -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
M&J Dynastia Oy on kokenut ja luotettava telemarkkinointialan perheyritys. Tulemme laajentamaan toimintaamme uusille paikkakunnille ja haemme nyt koulutukseen uusia myyntivalmentajia. Koulutus kestää lähtötasostasi riippuen 2-4kk.
M&J Dynastia Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

Palvelumyyjä -

Puhelinpalveluneuvojat
Tehtäviin kuuluu sähkötuotteisiin ja -palveluihin liittyvää asiakasneuvontaa ja myyntiä, vikailmoituksiin liittyvää palvelua, sopimusasioiden hoitamista sekä sähkönkäytön neuvontaa puhelimitse
Savon Voima Oyj - 2016-03-09 - Pohjois-Savo

Porrassiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Kallaveden Talohuolto Ky on Kuopiolainen vuonna 1990 perustettu kiinteistöhuoltoalan palvelu yritys. Nykyisin yritys työllistää n. 30 alan ammattilaista ja toimimme Kuopio-Siilinjärvi alueella. Nyt haemma joukkoomme: Porrassiivoojaa
Kallaveden Talohuolto Ky - 2016-02-23 - Pohjois-Savo

putkiasentaja maanrakennus -

Putkiasentajat
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Itä-Suomi Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

Rehtorin virka -

Opetusalan johtajat
Varkauden kaupungin sivistystoimen perusopetuksessa on haettavana 3.6.2016 klo 15.00 mennessä REHTORIN VIRKA 1.8.2016 alkaen Repokankaan koulussa (vuosiluokat 1-9) Tehtävänä on yleis- ja luokkamuotoisen erityisopetuksen koulun johtaminen.
Varkauden kaupunki - 2016-05-22 - Pohjois-Savo

Sahaaja/työstökoneen käyttäjä Keitele -

Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa,
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Savo

Sähköasentaja, teollisuus -

Muut sähköasentajat
Haemme asiakasyrityksellemme Kuopioon useita sähköasentajia. Työtehtäviisi kuuluu teollisuudessa tehtävät sähköasentajan työt. Tehtävä edellyttää sähköasentajan koulutusta ja ammattitaitoa
Osuma Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Savo

Sairaanhoitajan tehtävä -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Varkauden kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen Kotiin annettavien palvelujen ja sairaalahoidon palvelualueella on haettavana 15.4.2016 klo 15:00 mennessä SAIRAANHOITAJAN tehtävä Kuntoutusosastolla 1.6.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan
Varkauden kaupunki - 2016-04-12 - Pohjois-Savo

Tuotantotyöntekijä -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Haemme Kuopioon lihaleikkaamollemme kahta tuotantotyöntekijää. Leikkaamolla on tällä hetkellä töissä n. 10 henkilöä tuotannossa ja ruhonleikkuussa. Työ on lihan käsittelyä ja -pakkaamista,
Savo-Karjalan Liha Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Savo

Tutkimushaastattelija - 6 paikkaa KOKOAIKAINEN -

Myyjät
Suomen Terveysravinto Oy on alansa yksi merkittävimmistä toimijoista. Etsimme kokoaikaisia henkilöitä Kuopion vuorikadun toimistoomme. Tarjoamme sinulle: - Työpaikan alan johtavassa yrityksessä terveystuotteiden parissa -
Buusteri Oy, Kuopio - 2016-06-22 - Pohjois-Savo

 
 
site syntyy 3.5058550834656 sekuntia