Job Kokeneita asentajia (sähkö/mekaniikka) Helsinki-Uusimaa Barona Teollisuus Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Haemme menestyvälle ja kansainvälisesti tunnetulle asiakkaallemme vakituiseen työsuhteeseen Keravalle kokeneita ja ammattitaitoisia asentajia asennus- ja kunnossapitotehtäviin. Olet mukana asentamassa ja ylläpitämässä teknisesti ainutlaatuista ja edistyksellistä tuotantolaitosta Suomessa. Tehtäviisi kuuluu kokonaisvaltaisesti asennustehtävät automatisoitujen laitteiden ja järjestelmien parissa. Laitekanta koostuu muun muassa kuljetinradoista, lavahisseistä sekä automatisoidusta robotiikasta. Työskentelet osana tiimiä, jonka vastuulla on toteuttaa ennakkohuoltojen lisäksi muita teknisesti vaativia asennustehtäviä. Työaikajärjestelmä tällä hetkellä on katkeava kolmivuorotyö. Sinulla on ammatillinen tutkinto sekä vuosien työkokemus joko asennus- tai huolto- ja kunnossapitotehtävistä. Olet yhteistyökykyinen ja positiivisen asenteen omaava tiimipelaaja, joka kykenee myös itsenäiseen ongelmanratkaisuun ja päätöksentekoon. Työskentely sujuu sinulta sujuvasti suomen kielellä ja tarvittaessa myös englanniksi. Töitä tehdään tarpeen vaatiessa korkeissa paikoissa, mutta aina työturvallisuus huomioiden. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden työllistyä pitkäaikaiseen työsuhteeseen menestyvään ja vakaaseen automaatioalan yritykseen. Yritys tarjoaa erinomaiset koulutusmahdollisuudet niin Suomessa kuin halutessasi ulkomaillakin. Lisäksi kasvava ja koulutukseen panostava organisaatio mahdollistaa oman ammattiosaamisen jatkuvan syventämisen. Mikäli tehtävä herätti mielenkiintosi, haethan sitä mahdollisimman pian, sillä aloitamme haastattelut jo hakuaikana. Lisätietoja tehtävästä antaa Lassi Jyrinsalo (040 762 8992), parhaiten tavoitettavissa tiistaisin kello 15-16 ja keskiviikkoisin kello 9-10.
Työnantajan nimi: Barona Teollisuus Oy
Työnantajan osoite: 04220 KERAVA
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Rakennussähköasentajat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: Yli 5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Account Manager -
Tieto- ja viestintätekniikan myynnin erityisasiantuntijat
Meltwater on globaali SaaS Media & Market Intelligence ratkaisujen tuottaja. Globaalisti yrityksellä on 50 toimistoa viidellä mantereella ja pääkonttori sijaitsee San Franciscossa.
Meltwater Finland Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Asentaja / mekaanikko raskaskalusto -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Haemme Vantaan alueella sijaitsevalle asiakasyrityksellemme raskaankaluston asentajia/mekaanikkoja pitkäaikaisiin työsuhteisiin. Työ sisältää monipuolista raskaan kaluston asennus- ja huoltotyötä. Hakijalta odotamme
Innolink Staff Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa
Asentaja (sähkökeskus) -
Muut sähköasentajat
Haemme asiakkaallemme asentajaa teollisuuden kokoonpano-, asennus- ja koestustehtäviin Itä-Helsinkiin. Yritys sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Hakijalta toivotaan alan koulutusta sekä kokemusta teollisuuden asennus-,
Alrekry Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa
Asfalttipäällystetyöntekijä -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Itä-Suomi Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Asuntomyyjä tai Kiinteistönvälittäjä -
Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Haemme haastavaan asiantuntijamyyntityöhön, asunto- ja kiinteistökaupan parissa, myynnin ammattilaisia, sellaiseksi haluavia tai jo suoraan alan kokemusta omaavia kehitystahtoisia tekijöitä laadukkaaseen ja kasvavaan joukkoomme.
Suomen Aula Lkv Oy - 2016-04-13 - Helsinki-Uusimaa
Autopartiosiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme ajokortilla ja siivousalan tuntemuksella varustettua joustavaa ja reipasta siivoojaa autopartioon. Työtä tehdään työparin kanssa ja työpäivät ja työkohteet ovat mielenkiintoisen vaihtelevia. Pääosin
PikkuNoita Siivouspalvelu Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Biologian ja maantiedon lehtori -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Kirkkonummen kunta - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa
Energiatodistuksen laatija -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Suomen LVIS- Suunnittelu on asuinrakennusten LVIS- Suunnitteluun erikoistunut yhtiö. Etsimme nyt Energiatodistuksen laatijaa olemassa oleviin kohteisiin. Mikäli sinulla on energiatodistuksen laatijan pätevyys, niin jätä heti hakemus.
Suomen LVI- Suunnittelu Oy - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa
Erityisluokanopettaja -
Erityisopettajat
Lohjan kaupunki hakee erityisluokanopettajaa Mäntynummen yhtenäiskouluun (1.-6. luokat). Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaan (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980986).
Lohjan kaupunki - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa
Esimiesharjoittelija -
Henkilöstöjohtajat
Tämä tuore kirkkonummelainen maahantuojayritys etsii kasvavaan tiimiinsä eteenpäinpyrkiviä esimiesharjoittelijoita Odotamme sinulta - kykyä motivoida muita - ennakkoluulotonta asennetta - halu oppia uutta - sujuvan suomen
Haapasaari Marketing Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Johtava sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Vantaan sosiaali- ja kriisipäivystys vastaa virka-ajan ulkopuolella kiireellisen sosiaalipalvelun tarpeeseen vantaalaisille ja Vantaalla oleskeleville, sekä akuutin kriisiavun tarpeeseen ympärivuorokautisesti.
Vantaan kaupunki - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Laatoittaja -
Lattianpäällystystyöntekijät
Haemme ammattitaitoista; osaavaa ja kokemuksen omaavaa (1-5 vuotta) laatoittajaa pääkaupunkiseudulla sijaitsevaan työkohteeseen. Edellytetään hyvää suomen kielen taitoa ja työturvallisuuskorttia. Eduksi katsotaan
Oy Enermark Ab - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Lavastemaalari -
Muut taide- ja kulttuurialan asiantuntijat
Suomen kansallisooppera ja baletti sr. hakee Lavastemaalaria toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 2.5.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan Lavastemaalarin tehtäviin kuuluvat mm. ooppera- ja balettiteosten lavasteiden ja fondien maalaus,
Suomen Kansallisooppera ja -baletti sr - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa
Liikennemyymälätyöntekijä/myyjä -
Huoltamotyöntekijät
Liikennemyymälätyöntekijä, ABC Kuninkaantie ABC Kuninkaantie etsii joukkoonsa liikennemyymälätyöntekijää vakituiseen työsuhteeseen. Haemme moniosaajaa, jonka työn painopiste on marketpuolella. Keskimääräinen
Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa
Liikkeenjohdon konsultteja (Yrittäjä) -
Ekonomistit
Versa Finlandin missio on yksinkertainen: Autamme asiakasyrityksiämme parantamaan tulostaan vaivattomasti ja puolueettomasti löytämällä niiden liiketoimintaan liittyviä kustannussäästökohteita. Ydinosaamistamme
Versa Global Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Matkatoimistovirkailija -
Matkatoimistovirkailijat
Interval International osana Interval Leisure Group:ia on maailmanlaajuinen matkailu ja vapaa-aika sektorilla toimiva yritys, jonka vaihtojärjestelmään kuuluu yli 2900 tasokasta lomakohdetta yli 80 maassa. Interval Internationalin toimistot
Interval International Finland Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä/asiakasneuvoja -
Myyjät
Fressi Heikinkatu Oulussa etsii vahvistusta myyntitiimiinsä! Liikunta- ja hyvinvointikeskus Fressi on maan johtava kotimainen liikuntakeskusketju. Kuluneen 35 vuoden aikana Fressi on laajentunut nykyiseen mittaansa, 18 virkeään keskukseen
Fysioline Fressi Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Tule mukaan Reiman menestyksekkääseen kehitykseen ja kasvuun. Haemme nyt tarvittaessa työhön kutsuttavaa myyjää Vantaan Tammiston Reima -myymälään. Myyjän tehtäviin kuuluu asiakaspalvelu, myynti-
Reima Oy - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusapumies -
Rakennusalan avustavat työntekijät
?Carrot on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme tavoittavat
Carrot Rakennus Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Rakennustyöntekijä -
Talonrakentajat
Haemme Helsingin rakennustyömaille KOKENUTTA RAKENNUSMIESTÄ Työ tapahtuu uudis- ja korjausrakennustyömailla. Rakennusmiehet tekevät esimerkiksi rakennusten runko- ja vesikattotöitä, sisustus- ja viimeistelytöitä
Selekta Rakennus Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Sales Assistant -
Yleissihteerit
Siemens Osakeyhtiö is currently looking for an energetic Sales Assistant to work in a supporting role for Sales Unit within the Digital factory and Process Industries & Drives. The successful candidate will be responsible for providing high level
Siemens Osakeyhtiö - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja porrassiivoukseen -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme asiakkaallemme porrassiivoojaa pitkäaikaiseen työhön alkaen heti sopimuksen mukaan. Työtä on tarjolla arkisin 6.30 - 14.00, töihin lähtö aamulla Helsingin Malminkartanosta. Toivomme hakijoilta seuraavaa:
Sihti Etelä-Suomi Oy - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa
Station Manager -
Myyjät
Helkama Rent Oy harjoittaa autonvuokrausliiketoimintaa Avis-, Budget- ja Payless-brändeillä Suomessa. Matkailijoiden ja muiden yksityisten asiakkaiden lisäksi Helkama Rent palvelee useiden autokorjaamojen sekä vakuutus- ja leasingyhtiöiden
Helkama Rent Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Terminaalityöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Asiakkaamme on kansainvälinen kuljetusalan yritys, joka toimittaa lähetyksiä ympäri maailmaa. Yrityksen verkostoon kuuluu yli 2500 toimipistettä sisältäen lajittelu- ja liikennekeskukset. Suomessa yritys on aloittanut
Wippii Work Oy - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa
Tilahuoltaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Sodexo Oy on kokonaisvaltaisia tilapalveluita tarjoava suomalainen yritys, joka kuuluu kansainväliseen, alallaan johtavaan Sodexo-konserniin. Tarjoamme monipuolisia ruokailu-, kokous- ja tapahtumapalveluita sekä toimitila- ja kiinteistöpalveluita,
Sodexo Oy - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa
Toimintaterapeutti/Valmentaja -
Muut terveydenhuollon erityisasiantuntijat
Autismisäätiö on voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio. Tuotamme asiantuntevia ja monipuolisia palveluja henkilöille, joilla on jokin neuropsykiatrinen diagnoosi, kuten autismi, Aspergerin oireyhtymä, ADHD, ADD, Touretten
Autismisäätiö - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa
Varahoitaja -
Lähihoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Puistolan palvelutalo Tehtävän kuvaus: Puistolan palvelutalo hakee ammattitaitoista hoitajaa varahoitajan vakituiseen toimeen. Jos vanhustyö on lähellä sydäntäsi, etkä pelkää
Helsingin kaupunki. - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Venäjänkielen taitoinen asiantuntija -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Fingrid vastaa Suomen sähkönsiirron kantaverkosta, yhteiskuntamme yhdestä tärkeimmästä perusrakenteesta. Huolehdimme siitä, että Suomi saa sähköä häiriöttä nyt ja tulevaisuudessa. Toimintamme
Search & Selection - S&S Consulting Oy Ab - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Vuoromestari -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Ravintola Krog Roba avattiin elokuussa 2015 Pienelle Roobertinkadulle yhdessä hotelli Lilla Robertsin kanssa. Krog Roba tarjoaa kaiken hyvän, mitä pohjoismaisilla keittiöillä on tarjota, mutta vahvalla helsinkiläisellä
Kämp Group - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haemme vuosilomansijaisia yhdistelmäajoneuvonkuljettajan tehtäviin Helsinkiin. Toivomme hakijalta pääkaupunkiseudun tuntemusta, asiakaspalveluhenkisyyttä ja reipasta otetta työntekoon. http://www.vahala.fi/tyopaikat/, Helsinki,
Kuljetusliike Lauri Vähälä Oy - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa