Job Lastenhoitaja Helsinki-Uusimaa Helsingin kaupunki. - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lastenhoitaja

Työnkuvaus:
Varhaiskasvatusvirasto, Päivähoitoyksikkö Porolahti-Tammisalo, päiväkoti Porolahti Kaakkoinen varhaiskasvatusalue sijaitsee Helsingin merellisessä osassa. Alueeseemme kuluvat Kulosaari, Herttoniemi, Herttoniemenranta, Roihuvuori, Tammisalo, Laajasalossa Yliskylän alue, Tahvonlahden alue, Jollas ja Santahamina. Voidaankin hyvällä omatunnolla sanoa, että meri ja ihanat ulkoilualueet ympäröivät meitä. Luonto, metsät, merenrannat ja niiden tutkiminen ovat keskeisessä osassa toimintaa ja yksi tila, jota käytämme päivittäin. Metrorata halkoo aluettamme ja mahdollistaa hyvät kulkuyhteydet syöttöliikenteen kanssa jokaiseen yksikköön. Matka sujuu nopeasti ja vaivatta erilaisille retkille kuin myös matka töihin. Kaakossa olemme erittäin koulutusmyönteisiä ja järjestämme paljon sisäistä koulutusta varhaiskasvatusfoorumien muodossa. Olemme aktiivisia osallistujia ulkoisissa koulutuksissa. Otamme mielellämme vastaan uutta osaamista ja ideoita toiminnan suunnitteluun. Tehtävän kuvaus: Haemme lastenhoitajaa päiväkoti Porolahteen, joka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä merellisessä ympäristössä. Päiväkodissamme on mahdollisuudet monipuoliseen toimintaan. Haluamme korostaa toiminnassa lasten kanssa kiiretöntä ja arvokasta arkea. Tervetuloa mukaan motivoituneeseen ja lämminhenkiseen porukkaamme! Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä Kelpoisuusehto: Edellytyksenä lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelman mukaisesti suoritettu lähihoitajan tutkinto tai muu vastaava tutkinto esimerkiksi lastenohjaajan tutkinto (laki 272/2005). Suomen kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.

Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki.

Työnantajan osoite: Roihuvuorentie 3, 00820 HELSINKI

Työn lyhyt kuvaus: Lastenhoitotyöntekijät

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakas- ja myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Tarjoamme maaliskuussa aloittaville uusille työntekijöille ylimääräisen 500 euron bonuksen palkan päälle! Palkkaamme maaliskuussa avattavaan Malmin toimistoon 10 myyntineuvottelijaa Malmilla starttasi uusi helposti myytävä
Riafi Oy - 2016-02-24 - Helsinki-Uusimaa

Asiakas- ja myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Haemme Vantaan Tikkurilan toimipisteeseemme ASIAKAS- JA MYYNTINEUVOTTELIJOITA kesäksi. Aiempi kaupan alan kokemus ei ole välttämätöntä, sillä perehdytämme ja jatkokoulutamme perusteellisesti mielenkiintoisiin työtehtäviimme.
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Assistenter och barnskötare -

Lastenhoitotyöntekijät
Seure är ett bemanningsbolag som är samägt av Helsingfors, Esbo, Vanda och Grankulla städer och HNS. Vi förmedlar personal till städernas sjukhus, skolor, daghem och andra arbetsplatser. Ungefär 1500 personer arbetar
Seure Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

B2B-MYYJÄ -

Myyjät
Oletko tavoitteellinen ja innokas myyntialan tekijä, joka haluaa päästä näyttämään taitonsa? Academic Work etsii tuloshakuista ja rohkeaa myyjää pääkaupunkiseudulle. Mikäli tunnistit itsesi,
Academic Work Suomi Ab - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Baaritarjoilija, Rotterdam Helsinki, kesätyö -

Tarjoilijat
Etsimme Bierhuis Rotterdamiin baaritarjoilijaa kesäkaudelle 2016 Kampin keskuksessa sijaitseva Bierhuis on välitön hauskanpidon satama, jossa juttu lentää ja tuopit kolahtelevat. Rotterdamin muhkean baaritiskin takaa löytyy
StaffPoint Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Elintarviketyöntekijä -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät

Lagerblad Foods Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Henkilönostimien huoltaja/korjaaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Kahvilatarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme asiakkaallemme ammattitaitoista kahvilatyöntekijää pidempiaikaiseen työsuhteeseen. Monipuoliseen työnkuvaan kuuluu mm. tarjoilu, kahvilatuotteiden valmistus, erikoiskahvien teko ja kevyt ruoan valmistus. Hyvälle tekijälle
Kairest Oy - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Kauppasiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme siivoojaa siivoamaan kauppoja, isoja kauppoja ja marketteja. Työajat klo 19-03. Työssä tarvitsee oman auton. Hakemukset 13.3. mennessä sähköpostilla. Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Al-hassan Musa Biyira sähköpostilla:
Y.G.Siivous - 2016-02-25 - Helsinki-Uusimaa

Kiinteistönhoitaja -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Etsimme asiakkaallemme pk-seudulle KIINTEISTÖNHOITAJAA Työkohteet sijaitsevat eri puolilla pk-seutua ja työnä on kunnossapitotyöt, kuten lamppujen vaihto, nurmikon leikkuu, rännien putsaukset ja asiakkaiden kanssa yhteydenpitoa.
Biisoni Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
White Lady on perinteikäs vuonna 1952 perustettu ruokaravintola joka on samanaikaisesti sekä hienostunut että kodikas. Arkisin päivittäin on vaihtuva lounasbuffee. Ravintolassa on myös erikokoisia kabinetteja eri käyttötarkoituksia
Ravintola White Lady - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Kokki/Keittiömestari -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme idylliseen Fiskarsin ruukkikylään pienen terassi/bistroravintolaamme kokkia tai keittiömestaria. Avaamme kokonaan uuden ravintolan vanhaan, upeasti remontoituun Seuraintalo Lukaaliin. Asiakaspaikkoja meillä on sisällä
Minikai Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Kotitalouden lehtori -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Lohjan kaupunki hakee kotitalouden lehtoria Harjun kouluun. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaan (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980986).
Lohjan kaupunki - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Tehtävän kuvaus: Haemme Malminiityn työyksikköön lastentarhanopettajaa vakituiseen työsuhteeseen. Malminiityn työyksikköön kuuluvat Malminiityn Päiväkoti Uusiniitynkuja 3, Päiväkoti Linnea
Vantaan kaupunki - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa

Maansiirtoauton kuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
CL-Yhtiöpalvelu Oy on vuonna 1995 perustettu henkilöstönvuokraukseen erikoistunut vakavarainen ja luotettava yritys. Etsimme asiakasyrityksellemme maansiirtoauton kuljettajaa Helsingin alueella oleviin kohteisiin. Työntekijällä
CL-Yhtiöpalvelu Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyntiedustajat
Kuuulumme yli 100 vuotta toimineen amerikkalaiseen yhtiöön, joka myy korkealaatuista kodinhoitojärjestelmää yli 65 maassa. Kasvatamme nyt tiimiämme ja etsimme tuloshakuisia myyjiä. Olet etsimämme henkilö mikäli
rk marketing - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Oppilaanohjaaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Tehtävän kuvaus: Vantaankosken koulu sijaitsee keskellä Vantaata Kehä III ja Hämeenlinnantien kainalossa Vehkalan aseman lähellä. Vantaankoskella on n. 540 oppilasta vuosiluokilla 7 - 9. Opettajia Vantaankoskella on
Vantaan kaupunki - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

Palveluohjaaja -

Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa

Palveluohjaaja Lohjan alueelle -

Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Haemme nyt Vastuuntuntoista ja positiivisen työasenteen omaavaa palveluohjaajaa Äitiysloman sijaisuutteen Karkkilan, Nummelan ja Lohjan alueelle. Työaika sijoittuu klo 12.00 -23.00 välille.
RTK-Palvelu Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Rakennuskonevuokraamon työntekijä -

Myyjät
Haemme nyt Helsingin Alppilan toimipisteeseen konevuokrauspuolelle reipasta ja toimeen tarttuvaa RAKENNUSKONEVUOKRAAMON TYÖNTEKIJÄÄ Työtehtäviin kuuluu mm. palautuvan ja lähtevän tavaran keräilyä sekä
StaffPoint Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Salivastaava -

Avustavat keittiötyöntekijät
Keuda-talon opiskelija- ja tilausravintolassa tarjoillaan monipuolisesti erilaisia ravintolapalveluja. Opiskelijoita ja henkilökuntaa käy ruokailemassa 250-400 henkilöä päivittäin. Palvelemme myös erilaisia Keuda -talon
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme siivoojaa Siistittävänä on myymälä ,toimistot, ruokalan lattian, korjaamo, maalaamo ja huoltotilat. - Yhdistelmäkoneitten käyttö. - Kielitaito: suomi -Kokopäivätyö, noin klo 12-20 . osa työajasta
Real Clean Finland Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Asiakkaamme hakee tiimiinsä kiinteistöjen ylläpitosiivoojaa vakinaistuvaan työsuhteeseen Keravalle, Tuusulaan ja Sipooseen. Työtehtäviin kuuluu ylläpitosiivouksen lisäksi peruspesut. Siivooja aloittaa työssään
Sihti Etelä-Suomi Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Perusturvakuntayhtymä Karviaisessa on haettavana sosiaalityöntekijän vakinainen virka Nummelan sosiaalitoimistossa, hyvien kulkuyhteyksien päässä myös pääkaupunkiseudulta. Karviainen tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut
Perusturvakuntayhtymä Karviainen - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat

Yrjö Kalmiala &Co - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa

Tiiminvetäjä -

Myynti- ja markkinointijohtajat
Kiinnostaako työskennellä myynnin parissa? Oletko haaveillut oman tiimin johtamisesta? Me annamme sinulle mahdollisuuden näihin. Kuulumme amerikkalaiseen konsersiin, joka valmistaa ja myy tekstiilipuhdistusjärjestelmää yli
Haapasaari Marketing Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Toimistotyöntekijä -

Yleissihteerit
Helsingin Kiinteistöpalvelu Oy on kiinteistöhuoltoyhtiö ja etsimme kesätyöntekijää toimistotehtäviin ajalle 1.6.2016 - 15.8.2015. Työtehtäviin kuluu kiinteistösihteerin tehtävät toimistolla
Helsingin Kiinteistöpalvelu Oy. - 2016-03-04 - Helsinki-Uusimaa

Työvuorosuunnittelija -

Henkilöstöhallinnon erityisasiantuntijat ja urasuunnittelijat
Nobina on Pohjoismaiden suurin ja yksi kymmenestä johtavasta eurooppalaisesta joukkoliikennekonsernista. Nobina kuljettaa joka vuosi noin 280 miljoonaa matkustajaa ja työllistää yli
Nobina Finland South Oy - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijöitä keikkatöihin pk-seudulle -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme tarvittaessa töihin kutsuttavia keikkatyöntekijöitä varastotehtäviin eri puolille pääkaupunkiseutua. Työkeikat vaihtelevat yhdestä päivästä muutamaan viikkoon ja tulevat yleensä tietoon
Adecco Finland Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.72650694847107 sekuntia