Job Lastentarhanopettaja Keski-Pohjanmaa Perhon kunta - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Perhon kunta julistaa haettavaksi LASTENTARHANOPETTAJAN TOIMEN toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työ alkaa 1.8.2016 tai sopimuksen mukaan. Kelpoisuusvaatimuksena lastentarhanopettajan tehtäviin on vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy lastentarhanopettajan koulutus tai sosiaali- ja terveysalan ammattitutkinto (sosionomi, AMK), johon tulee sisältyä varhaiskasvatuksen opintoja. Lastentarhanopettajat ovat varhaiskasvatuksen asiantuntijoita. Lastentarhanopettajien pedagoginen koulutus keskittyy lapsuuteen, lapsen kasvuun, kehittymiseen ja oppimiseen sekä varhaiskasvatuksen tavoitteisiin, sisältöihin ja menetelmiin. Päiväkotiryhmässä lastentarhanopettajalla on pedagoginen vastuu lapsiryhmästä sekä varhaiskasvatuksen suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista. Erityiskasvatuksen osaaminen ja työkokemus tukea tarvitsevien lasten kanssa työskentelystä ja hyvät vuorovaikutustaidot katsotaan eduksi. Palkka KVTES:n mukainen ja työaika 38,25 h/vko. Tehtäviin valitun on ennen tehtävän aloittamista esitettävä lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote sekä lääkärintodistus terveydentilastaan. Koeaika on neljä kuukautta. Hakemukset ensisijaisesti Kuntarekryn kautta osoitteessa www.kuntarekry.fi. Paperimuotoinen hakemus, joka osoitetaan kasvatus - ja opetuslautakunnalle ja johon tulee liittää cv ja selvitys hakijan kelpoisuudesta tulee toimittaa os. Perhon kasvatus - ja opetuslautakunta, PL 20, 69951 PERHO tai sähköpostitse kirjaamo (at) perho.com. Hakemukseen tulee merkitä; lastentarhanopettajan toimi. Hakuaika toimeen päättyy perjantaina 17.6.2016 klo 12:00. Myöhässä tulleita hakemuksia ei oteta huomioon. Lisätietoja antavat varhaiskasvatusjohtaja Jaana Paananen p. 0400 760 472 ja sivistystoimenjohtaja-hallintojohtaja Mervi Pääkkö, puh. 0400 798 011. Lisätietoja kunnasta www.perho.com. Perhon kunta on savuton. Perhossa 27.5.2016 Kasvatus -ja opetuslautakunta
Työnantajan nimi: Perhon kunta
Työnantajan osoite: Keskustie 2, 69950 PERHO
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Lastentarhanopettajat
Maa: Suomi
Alue: Keski-Pohjanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Annan personal inom barnomsorgen -
Lastenhoitotyöntekijät
Tycker du om att vistas utomhus och trivs du att jobba med barn? Då är jobbet som eftisledare rätt för dig! Föreningen Folkhälsan i Gamlakarleby rf ordnar eftermiddagsverksamhet för barn i åk 1 och åk 2
Föreningen Folkhälsan i Gamlakarleby r.f. - 2016-03-17 - Keski-Pohjanmaa
Asiakaspalvelun esimies -
Johtamisen ja organisoinnin erityisasiantuntijat
Oletko tottunut nopeasti muuttuviin tilanteisiin? Pysyykö sinulla langat käsissä ja positiivinen asenne paineenkin alla? Olet siis hakemamme henkilö vastaamaan asiakaspalvelustamme! Hakemamme henkilö tulee vastaamaan asiakaspalvelumme
Vimida Oy - 2016-02-15 - Keski-Pohjanmaa
Jälleenmyyjä / Yrittäjä -
Kauppiaat (pienyrittäjät)
YRITTÄJÄ/JÄLLEENMYYJÄ Tarjoamme ainutlaatuisen mahdollisuuden aloitta yrittäminen ilman pääomaa. Asiakas- kohtaamisissa ainutlaatuiset tuotteet ja henkilökohtainen myyntityö on yrityksemme perusta. Asiakastyytyväisyytemme
CWN Direct Oy - 2016-09-10 - Keski-Pohjanmaa
Kahvila-apulainen -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Rajala Group - 2016-06-27 - Keski-Pohjanmaa
Kesätyöntekijä -
Linja-asentajat ja -korjaajat
Haemme kesätyöntekijöitä ja harjoittelijoita monipuolisiin tehtäviin kesäksi 2016. Valinnassa painotetaan tehtävään soveltuvaa koulutusalaa. 3 kpl Kaukolämmön käyttö- ja kunnossapito Lisätietoja:
Kokkolan Energia Oy - 2016-02-15 - Keski-Pohjanmaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme Kokkolaan ammattitaitoisia KOKKEJA, sekä keikka- että pitempiaikaisiin työsuhteisiin. Tarjoamme erilaisia työtehtäviä sekä lounas- ja Ala Carte-ravintoloissa että cateringtapahtumissa. Edellytämme sinulta
Opteam/HRC Pohjanmaa Oy - 2016-02-15 - Keski-Pohjanmaa
Kotipalvelutyöntekijä lähihoitaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Amanihoiva on vuonna 2012 perustettu ikääntyneiden kotipalveluja tarjoava yritys. Amanihoivan aurinkoinen tiimi haluaa tarjota asiakkailleen vain parasta huolenpitoa yrityksemme arvojen - välittämisen, läsnäolon sekä
Amanihoiva Kotihoito Oy - 2016-02-15 - Keski-Pohjanmaa
Kotitalouden ja tekstiilityön päätoiminen tuntiope -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Vetelin kunnan sivistystoimessa julistetaan haettavaksi 4.Kotitalouden ja tekstiilityön päätoiminen tuntiopettaja ajalle1.8.2016-31.7.2017 Opetustunteja on perusopetuksen kotitaloudessa ja tekstiilityössä. Koeaika 4kk. Palkkaus
Vetelin kunta - 2016-04-16 - Keski-Pohjanmaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Hoivakoti Majakka Ay - 2016-04-15 - Keski-Pohjanmaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Kauhavan kaupunki ilmoittaa uudelleen haettavaksi 9.9.2016 klo 13.00 mennessä lastentarhanopettajan toimen Toimen alkusijoituspaikka on päiväkoti Tuulentupa Evijärvellä. Toimi on osa-aikainen (50%) ja se täytetään
Kauhavan kaupunki - 2016-08-17 - Etelä-Pohjanmaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
LASTENTARHANOPETTAJA Haemme lastentarhanopettajaa vahvistamaan päällystöämme Päiväkoti Merihevoseen Lapualle. Aarresaari Päiväkodeissa seikkailuja värittävät liikunta ja musiikki. Laivaston purjehduksien
Päiväkoti Merihevonen - 2016-04-13 - Etelä-Pohjanmaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Lastentarhanopettajan sijaisuus. Työ on pääsääntöisesti päivätyötä, mutta voi poikkeuksellisesti sisältää myös aamu- ja iltavuoroja. Viikonloppuvuoroja on harvoin. liisa.molsa (at) pukkila.fi,
Pukkilan kunta - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Keula, päivähoitoyksikkö Karavaani-Keula Tervetuloa luonnonläheiselle alueellemme töihin! Vuosaari-Östersundomin alueella kaikki ryhmät käyttävät luonnon mahdollisuuksia
Helsingin kaupunki. - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Tehtävän kuvaus: Lastentarhanopettajan sijaisuus Pähkinänsärkijän päiväkodin integroidussa ryhmässä. Pähkinänsärkijän päiväkoti sijaitsee hyvien ulkoilu- ja retkeilymaastojen
Vantaan kaupunki - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Pilke päiväkotien tärkein tavoite on tarjota lapselle hyvä päivä - joka päivä. Koska hyvään päivään ei ole yhtä kaavaa, turvallinen ja ilmapiiriltään kannustava hoitopaikka
Kaunis Kaniini Oy / Päiväkoti Pupuna - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Etsimme asiakasyrityksellemme LASTENTARHANOPETTAJIA eripituisiin määräaikaisiin työsuhteisiin. Toivomme sinulla olevan hyvät vuorovaikutus taidot, pystyt itsenäiseen työhön sekä sinulta löytyvät hyvät
Sihti Pohjois-Suomi oy - 2016-03-19 - Kainuu
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Merikaupunki Kotkassa on haettavana kaksi (2) määräaikaista lastentarhanopettajan työsuhdetta ajalle 1.8.2016-3.6.2017. Tehtävien sijoituspaikkana ovat työsuhteen alkaessa Päiväkoti Sateenkaari ja Päiväkoti
Kotkan kaupunki - 2016-06-09 - Kymenlaakso
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Haemme esiopetukseen pätevöitynyttä lastentarhanopettajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Liikuntapäiväkoti Touhula Liminkaan. Touhula Liikuntapäiväkodissa tarjoamme laadukasta ja virikkeellistä
Touhula Varhaiskasvatus Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Siikalatvan kunnan Hiirenkorvan päiväkodissa 3-5 -vuotiaiden ryhmässä on avoimena lastentarhanopettajan vuorotteluvapaan viransijaisuus ajalle 31.3.-8.7.2016. Työssä on mahdollista jatkaa ajalla 23.10.2016-31.3.2017. Kelpoisuusvaatimuksena
Siikalatvan kunta - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Pilke päiväkodit on kotimainen varhaiskasvatuspalveluja tarjoava yritys. Tällä hetkellä meillä on 44 päiväkotia ja lisäksi tarjoamme perusopetuksen iltapäivätoimintaa. Toiminnassamme on mukana n.2800
Pilke Päiväkodit Oy - 2016-04-12 - Satakunta
Leipomotuotteiden myyjä -
Myyjät
Haemme reipasta ja myyntikokemuksen omaavaa myyjää leipomotuotteiden myyntityöhön Kokkolaan. Työtä on noin 5-8 tuntia päivässä, viitenä päivänä viikossa. Lähetä lyhyt esittely
Eemelin eväät OY - 2016-04-28 - Keski-Pohjanmaa
Lektortjänst i biologi, geografi och hälsokunskap -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Lektortjänst i biologi, geografi och hälsokunskap (1103) Lektortjänsten vid gymnasiet och den grundläggande utbildning med undervisnin i biologi, geografi och hälsokunskap besätts tills vidare fr. o. m. 1.8.2016. Ansökningstid
Kokkolan kaupunki Karleby stad - 2016-02-22 - Keski-Pohjanmaa
Muu toimisto- tai laitossiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme asiakasyrityksellemme KOKKOLAAN KERROSSIIVOOJIA täydentämään osaavaa ja motivoitunutta tiimiämme. Tarjoamme monipuolisen työn vakavaraisen ja luotettavan työnantajan palveluksessa. Tarjoamamme siivoustyöt
Smile MMS Oy - 2016-08-02 - Keski-Pohjanmaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Axel & Rose Holding Oy on perheyritys ja perustettu 1996. Olemme täyden palvelun liikelahjatalo. Toimintakenttänämme on koko Suomi. Brändimme alla myymme pohjois-Suomessa valmistettuja, laadukkaita herkkutuotteita ja Kainuussa
Axel & Rose Holding Oy - 2016-03-17 - Keski-Pohjanmaa
Osa-aikaisia siivoojia (Kokkola) -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-09-10 - Keski-Pohjanmaa
Palveluvastaava / siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
SOL on osaava, monipuolinen ja kansainvälinen palvelualan perheyritys. Iloisiin SOLilaisiin kuuluu niin turva-alan ammattilaisia, kiinteistönhuollon pioneereja kuin siivouspalvelujen spesialisteja. Henkilöstöpalvelut ratkaisevat työvoimatarpeet
SOL Palvelut Oy Kokkola - 2016-06-22 - Keski-Pohjanmaa
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haetaan kotihoitoon sairaanhoitajaa joka työskentelee omassa tiimissään tiimivastaavana. Tiimissä työskentelee lähi- ja kodinhoitajia jotka yhdessä sairaanhoitajan kanssa tarjoavat asiakkaillensa päivittäiset
Kokkolan kaupunki Kotihoito - 2016-02-15 - Keski-Pohjanmaa
Taksinkuljettaja -
Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Palvelutaksi Juha Rauhala - 2016-03-31 - Keski-Pohjanmaa
Vuokravälittäjä -
Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Lakea Oy on valtakunnallisesti toimiva kiinteistöalan yritys. Liiketoimintaamme kuuluvat rakennuttaminen, isännöinti ja asuntopalvelut. Omistajiamme ovat 15 pohjalaista kuntaa. Päätoimipaikkamme sijaitsee Seinäjoella. Lisäksi
Lakeusrekry Oy - 2016-08-10 - Keski-Pohjanmaa