Job Ohjaaja, asuminen, työ- ja päivätoiminta Pohjois-Pohjanmaa Oulunkaaren kuntayhtymä - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Utajärven perhepalveluissa on haettavana (1) yksi ohjaajan toimi vakituiseen työsuhteeseen. Työskentely tapahtuu erityisryhmien asumispalveluissa autetun, ohjatun ja tuetun asumisen yksikössä. Ohjaaja toimii myös toimintakeskuksessa erilaisten päivittäisten toimintojen ohjaajana. Työ alkaa 1.9.2016. Työ sisältää ohjaus- ja hoivatyön lisäksi kodinhoidollisia tehtäviä. Merkittävänä osana työtä on myös yhteistyö eri verkostojen kanssa. Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 272/2005 8 §:n mukainen lähihoitajan kelpoisuus tai vastaava aikaisempi tutkinto. Voidaan mahdollisesti täyttää määräajaksi oppisopimuksella lähihoitajaksi kouluttautuvalla työntekijällä. Valmistumisen jälkeen mahdollisuus toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Arvostamme joustavaa työskentelyotetta, toimintojen kehittämiskykyä, kykyä työskennellä itsenäisesti muuttuvissa tilanteissa sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Kokemus työskentelystä erityisryhmien kanssa katsotaan eduksi. Oulunkaaren kuntayhtymä tarjoaa innostuneen ja kehittämishaluisen työyhteisön, työterveyspalvelut, koulutusta sekä työhyvinvointiin liittyvät palvelut. Palkkaus on KVTES:n mukainen. Koeaika on neljä kuukautta. Oulunkaari on savuton työpaikka. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Työnantajan nimi: Oulunkaaren kuntayhtymä
Työnantajan osoite: Kirkkotie 32, 91600 UTAJÄRVI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Pohjanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Aamusiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Wash palvelut Ky on oululainen perheyhtiö joka on perustettu vuonna 1991 toiminta-alueena Oulun seutu sekä Pohjois-Pohjanmaan eteläiset kunnat. Päätoimialamme on siivouspalvelujen tuottaminen. Yrityksellämme on ISO 9001 -laatusertifikaatti
Wash Palvelut Ky - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Asentaja -
Muut muualla luokittelemattomat
Olemme saneerauspinnoituksia toteuttava yritys Oulaisista ja etsimme nyt kasvavaan yritykseemme 2 asentajaa kattojen pesuun ja pinnoitukseen Oulun seudulle. Yrityksellämme on jo hyvä maine ja vahva jalansija Oulussa ja tätä vahvistamaan
Kodin SuojaTiimi Avoin Yhtiö - 2016-03-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Asiakaspalvelija -
Puhelinpalveluneuvojat
Suomenmaan Puhelinpalvelut Oy on vuonna 2012 perustettu vakavarainen ja hyvämaineinen työnantaja sekä yhteistyökumppani. Kotipaikkamme sijaitsee Kainuun Kuhmossa. Toimintamme on ammattimaista ja kehitys on meille avainasia. Haluamme
Suomenmaan Puhelinpalvelut Oy - 2016-05-17 - Pohjois-Pohjanmaa
Asiakkuusvastaava -
Myyntiedustajat
Suomen 16100 Oy on kotimainen, valtakunnallinen ja vakavarainen yritys. Tuotamme tietopalveluita pääasiassa yrityksille ja yhteisöille. Toimintamme kasvaessa Oulun toimistossamme on paikka avoinna sanavalmiille ja reippaalle työntekijälle.
Suomen 16100 Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Englannin kielen lehtori -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Englannin kielen lehtorin virka nro 117 Muhoksen kunnan opetus- ja varhaiskasvatuspalveluissa on haettavana 1.8.2016 alkaen englannin kielen lehtorin toistaiseksi voimassaoleva virka. Tehtävän sijoituspaikkana on virkasuhteen alkaessa Muhoksen
Muhoksen kunta - 2016-03-16 - Pohjois-Pohjanmaa
Etsivä nuorisotyöntekijä -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Kuusamon kaupungin nuorisopalveluissa on haettavana: Etsivän nuorisotyöntekijän määräaikainen toimi ajalle 8.8.2016 - 30.4.2017. Työaika on 38,25h viikossa. Kelpoisuusvaatimuksena on nuoriso-ohjaajan koulutus tai muu
Kuusamon kaupunki - 2016-04-29 - Pohjois-Pohjanmaa
Iltavuorovastaava -
Myyntiedustajat
Huomio opiskelija! Etsitkö mukavia lisäansioita? Palkkaamme kaksi henkilöä osa-aikaiseen työsuhteeseen Ouluun Iltavuorovastaavaksi. Me koulutamme sinut ja huolehdimme siitä, että saat parhaat mahdolliset välineet
Finnacta Oy - 2016-06-09 - Pohjois-Pohjanmaa
Järjestelmäsuunnittelija -
Käytön operaattorit
Erillisverkot-konserni hakee Järjestelmäsuunnittelijaa Tehtävässäsi suunnittelet ja toteutat ICT-ympäristöjen päätelaiteratkaisuja operatiivisen toiminnan tueksi. Kehität korkean tietoturvan päätelaiteratkaisuja,
Suomen Erillisverkot Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme asiakkaallemme kahvila-ravintola Spooniin ammattitaitoista kokkia ensi kesäksi Kellon Virpiniemeen. Työnkuvaan kuuluu lounaslistojen suunnittelu ja vastaaminen käytännön toteutuksesta mm. vastuu tilattavan ruuan määrästä,
HR Solutions Finland Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Kotisiivooja -
Kotiapulaiset ja -siivoojat
Etsimme nyt kotisiivouspalvelualalla toimivalle asiakasyrityksellemme reipasta ja energistä kotisiivoojaa. Työkohteet ovat yksityiskoteja Oulun talousalueella joten työt aloitetaan arkiaamuisin klo 7.00 ja työtä on tarjolla noin
Finnace Oy - 2016-04-21 - Pohjois-Pohjanmaa
Kuorma-autonkuljettaja (maansiirto ja puutavara) -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy on ketjuuntumaton henkilöstöpalveluyritys. Olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen, henkilöstön ulkoistamispalveluihin ja suorarekrytointiin. Toimintamme perustuu pitkäaikaisiin
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-06-27 - Pohjois-Pohjanmaa
Kuraattori -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Kalajoen kaupungin hyvinvointipalveluissa on haettavana 11.5.2016 klo 15.00 mennessä Kuraattorin toimi. Kuraattori on moniammatillisen Lasten ja perheiden palveluyksikön työntekijä, joka työskentelee koululla. Avoimena oleva kuraattorin
Kalajoen kaupunki - 2016-04-28 - Pohjois-Pohjanmaa
Laitoshuoltaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
SIIVOOJAN SIJAISUUS Nivalan Vanhustenkotiyhdistys Ry hakee siivoojaa, Mattilan Palvelutaloon. Sijaisuus alkaa sopimuksen mukaan, viimeistään 1.6.2016 ja kestää 31.1.2017. Sijaiselta edellytetään laitoshuoltajan koulutusta.
Nivalan Vanhustenkotiyhdistys ry - 2016-03-24 - Pohjois-Pohjanmaa
Matkatoimistovirkailija -
Matkatoimistovirkailijat
Etsimme kokenutta matkatoimistovirkailijaa määräaikaiseen työsuhteeseen Matkatoimisto Matka-Rastiin Ylivieskaan. Tarjoamme matkatoimistopalveluja yksityisille, yrityksille ja ryhmille. Ehdoton vaatimus on että sinulla on useamman
Matkatoimisto Matka-Rasti Oy, Ylivieska - 2016-05-03 - Pohjois-Pohjanmaa
Metallityöntekijä -
Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Mittaustyönjohtaja -
Kartoituksen ja maanmittauksen erityisasiantuntijat
Teknisen toimen maankäyttö- ja mittausyksikön tulosalue vastaa kaupungin mittaus- ja kartoitustehtävistä. Näiden tehtävien työnjohdosta vastaa mittaustyönjohtaja.
Raahen kaupunki - 2016-02-28 - Pohjois-Pohjanmaa
Myynninedistäjä -
Ovelta ovelle -myyjät
Paletti on johtava korttialan yritys Suomessa ja Baltiassa. Yli 90-vuotinen historiamme on tehnyt meistä alan kehittäjän ja edelläkävijän. Korttien lisäksi tuotevalikoimaamme kuuluvat paketointitarvikkeet, kalenterit
Paletti Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Tule osaksi uutta ja innovatiivista Vakuuttava.fi-konseptia. Vakuuttava.fi on Reweb Oy:n omistama palvelu, joka on lanseerattu kesällä 2016. Etsimme myyntihenkisiä ja kunnianhimoisia yrittäjiä ympäri Suomen. Kyseessä
Reweb Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Osastonjohtaja -
Kirjastonhoitajat, informaatikot ym.
Raahen kirjaston ilmapiiri on innostunut ja uutta luova. Palveluja kehitämme asiakaslähtöisesti uusia toimintamalleja luoden. Kirjasto on tärkeä osa kaupungin kulttuuritoimintaa. Raahen kaupungin sivistyspalvelukeskus hakee kirjaston
Raahen kaupunki - 2016-06-09 - Pohjois-Pohjanmaa
Perusopetuksen luokanopettajan sijaisuus -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Sievin kunnassa julistetaan haettavaksi perusopetuksen luokanopettajan viransijaisuus ajalle 1.8.2016-31.7.2017. Viran sijoituspaikka on Jokikylän koulu (1-6 luokat). Tehtäviin kuuluu mm. käsityön opetus. Viransijaisuuteen voidaan
Sievin kunta - 2016-04-21 - Pohjois-Pohjanmaa
Perusopetuksen luokanopettajan sijaisuus -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Sievin kunnassa julistetaan haettavaksi perusopetuksen luokanopettajan viransijaisuus ajalle 1.8.2016-31.7.2017. Viran sijoituspaikka on Korhosen koulu (1-6 luokat). Tehtäviin kuuluu mm. käsityön opetus. Viran kelpoisuusehdot ovat opetustoimen
Sievin kunta - 2016-04-21 - Pohjois-Pohjanmaa
Puheterapeutti -
Kuulontutkijat ja puheterapeutit
Peruspalvelukuntayhtymä Selänteessä on avoinna Puheterapeutin tehtävä Terveys-ja vahuspalveluiden palvelulinjalla, pääsääntöisesti Reisjärven terveyskuksessa. Työ on mahdollista tehdä myös
Peruspalvelukuntayhtymä Selänne - 2016-03-01 - Pohjois-Pohjanmaa
Rakennusalan työnjohtaja, Pyhäntä -
Teollisuuden työnjohtajat
Asiakkaamme LapWall Oy etsii työnjohtajaa Pyhännälle. Etsimällämme henkilöllä on kokemusta vastaavista tehtävistä. Hyvä asenne työntekoon ja hyvät yhteistyö- ja neuvottelutaidot. Työsuhde
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lounas-kahvilan siivous pääasiassa viikonloppuisin hää- ym. juhlien jälkeen. Toisinaan tarve myös iltasiivouksiin arki-iltoina. Keikkatyö tilaisuuksien mukaan. Tapahtumat ja työtarve on tiedossa yleensä vähintään
AR-Productions - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Suurasiakasmyyjä -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Tuntinetti on monipuolinen henkilöstöhallinnon järjestelmä, joka kattaa työpaikkailmoittelun, työhakemusten vastaanoton, työajanseurannan, työvuorosuunnittelun, työehtosopimusten tulkinnan, palkanlaskennan
Koodaripalvelut.com Finland - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Tuntiopettaja (KS), Ylikiimingin koulu -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Haettavana on TUNTIOPETTAJAN määräaikainen virkasuhteinen tehtävä Ylikiimingin koulussa lukuvuonna 2016 - 2017. Opetettavana aineena käsityö (tekstiilityö). Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen
Oulun kaupunki - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Tuotantopäällikkö -
Teollisuuden tuotantojohtajat
Miilucast Oy on osa raahelaista vuonna 1967 perustettua Miilukangas konsernia. Miilucast on teräsvalimo, jonka tuotanto kattaa yleisimmät rakenne- ja erikoisteräslaadut yhdestä kappaleesta tuotantosarjoihin. Valumenetelminä on
Miilucast Oy - 2016-05-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Turvallisuusalan opettaja -
Ammatillisen koulutuksen opettajat
Opetustoimen henkilöstön kelpoisuus (asetus 986/1998): Alalle soveltuva korkeakoulututkinto Pedagogiset opinnot Alan työelämäkokemus vähintään 3 vuotta Hakijalle katsotaan eduksi: Ammatillisen aikuiskoulutuksen
Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä JEDU - 2016-05-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Urheiluvarainhankkija -
Myyntiedustajat
Finnacta Oy on innovatiivinen ja voimakkaasti kasvava savolainen asiakaspalvelu- ja telemarkkinointiyritys. Teemme töitä rempseällä otteella, iloisin mielin ja pilke silmäkulmassa. Kantavana teemana meillä on ollut alusta
Finnacta Oy - 2016-03-16 - Pohjois-Pohjanmaa
Vuorovastaava, kahvila -
Tarjoilijat
SINUSTAKO OULUN INTOHIMOISIN BARISTA ja VUOROVASTAAVA? LA TORREFAZIONE avaa huhtikuussa uuden toimipisteen Oulun Valkeaan. Haemme nyt täyspäiväistä vuorovastaavaa mukaan toteuttamaan Torren konseptia! Tulevana TORRELAISENA olet mukana
La Torrefazione Oy - 2016-02-19 - Pohjois-Pohjanmaa