Job Pakolaisohjaaja Kainuu Kajaanin kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Pakolaisohjaaja

Työnkuvaus:
Kajaanin kaupungin maahanmuuttajapalveluissa julistetaan haettavaksi pakolaisohjaajan toimen sijaisuus ajalle 1.9. - 31.12.2016. Pakolaisohjaajan tehtäviin kuuluu turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kotoutumista tukeva ohjaus ja neuvonta yhteistyössä moniammatillisen asiakastiimin sekä muiden maahanmuuttajatoimijoiden kanssa. Kelpoisuus: Edellytyksenä on soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (esimerkiksi sosionomi amk) tai tehtävään soveltuva opistoasteinen tutkinto. Edellytämme hakijalta vahvaa ammatillista työotetta ja kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Tehtävä vaatii itsenäistä työskentelyä ja aktiivista työotetta, joustavuutta sekä hyviä työyhteisö- ja verkostotyötaitoja. Työ on haastavaa asiakastyötä, joten kokemusta ja osaamista monenlaisesta asiakastyöstä, pakolais- ja maahanmuuttajatyöstä sekä trauma- ja kriisityöstä/opiskelusta katsotaan eduksi. Ajokortti on välttämätön. Koeaika 2 kuukautta. Toimen täyttämisessä otetaan ensisijaisesti huomioon kaupungilta irtisanottujen ja irtisanomisuhan alaisten hakemukset, mikäli he täyttävät tehtävän kelpoisuusehdot. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote ja hyväksyttävä lääkärintodistus (T-lomake). Vastaanotamme hakemukset ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa http://rekry.kainuu.fi/recruiting. Sähköinen hakemus lähetetään ilman liitteitä. Postitse lähetettävä hakemus lähetetään osoitteella Kajaanin kaupunki, kirjaamo, PL 133, 87101 Kajaani. Hakemusten tulee olla perillä 24.8.2016 klo 12.00., Kajaanin kaupungin maahanmuuttajapalvelut, http://rekry.kainuu.fi/recruiting

Työnantajan nimi: Kajaanin kaupunki

Työnantajan osoite: Kalliokatu 7, 87100 KAJAANI

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalityön erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Kainuu

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Hakeminen:
Työnantajan esittämä tapaaminen – ks. vapaa tekstiosuus

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakashankkija, kesätyö kotoa käsin -

Myyntiedustajat
Kontio Group Finland on Kainuulainen perheyritys, jossa yrityksen johdolla on useiden vuosien kokemus myynti-ja markkinointi tehtävistä. Viihtyvyys ja ammattitaito ovat meille tärkeitä asioita, siksi panostamme täysillä työntekijöiden
Kontio Group Finland avoin yhtiö - 2016-05-30 - Kainuu

Asiakasneuvottelija -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
ASIAKASNEUVOTTELIJA Olemme vahva ja dynaaminen myyntitiimi Kajaanissa. Haemme joukkoomme uusia myyjiä. Ehkäpä se olet juuri sinä, joka täydennät menestyksekästä
Sky House - 2016-07-15 - Kainuu

Fysioterapeutti -

Fysioterapian erityisasiantuntijat
Kainuun Fysioterapiassa työskentelee 5 fysioterapeuttia ja yksi hieroja. Haemme mukavaan joukkoomme fysioterapeuttia. Tarjoamme erittäin monipuolisen työnkuvan neurologisten, geriatristen sekä Tules-asiakkaiden parissa. Työ on
Kainuun Fysioterapia Oy - 2016-07-15 - Kainuu

Hankekoordinaattori -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Kuhmon kaupunki hakee määräaikaiseen työsuhteeseen hankekoordinaattoria Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen rahoittamaan Kuhmon Green Care -hankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on edistää pitkään työttömänä
Kuhmon kaupunki - 2016-06-22 - Kainuu

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Suomussalmen Pitämällä omakotitalossa asuvan naisen avustaminen 6 tuntia kerrallaan siivouksessa, leipomisessa, ruuanlaitossa ja kauppakäynnillä, työtä n 50 h / kk. Lomantuuraus, 8 työpäivää heinäkuun
Seppänen Airi - 2016-05-11 - Kainuu

Kartoittaja -

Maa- ja vesirakentamisen asiantuntijat
Tarjoamme kartoittajan työtehtäviä monipuolisissa teollisuus- ja kaivosrakentamisen sekä infra- ja ympäristörakentamisen mittaustehtävissä. Edellytämme hakijalta soveltuvaa koulutusta, riittävää
Infra Suunnittelu Oy - 2016-02-23 - Kainuu

Kätilö -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kätilön määräaikainen toimi 1.9.2016-30.9.2017 Lapsiperheiden terveydenhuoltopalvelujen vastuualueella Kainuun keskussairaalassa naistentautien ja synnyttäneiden vuodeosastolla, naistentautien- ja äitiyspoliklinikalla
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-08-17 - Kainuu

Keittäjä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet,
Mikeva Oy - 2016-03-30 - Kainuu

Keittiöapulainen -

Avustavat keittiötyöntekijät
Työtehtävän kuvaus Olisitko Sinä kiinnostunut työskentelemään ravitsemustyöntekijänä Varuskuntaravintola Hoikanhovissa? Hoikanhovin keittiössä tuoksuvat ja valmistuvat suomalaisen ruokakulttuurin
StaffPoint Oy - 2016-05-20 - Kainuu

Kiinteistönvälittäjä, LKV -

Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Kiinteistönvälittäjälle töitä! Kaupan vilkastuessa vahvistamme myyntitiimiämme. Haemme kiinteistönvälittäjää palvelukseemme. Työnhakijalta edellytetään LKV- tutkintoa. Käytössämme
Kiinteistömaailma/Kainuun Kodit Oy - 2016-02-15 - Kainuu

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Sotkamon kunnan sivistyspalvelujen varhaiskasvatuksen tulosalueella Tiilikankaan päiväkodissa on haettavana lastentarhanopettajan määräaikainen tehtävä Kanervien (0-3 v) ryhmässä ajalle 1.8.2016 - 31.12.2016.
Sotkamon kunta - 2016-06-14 - Kainuu

Muu korkeakouluopettaja -

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
TUUTORIKSI ja OPINTOPIIRIN OHJAAJAKSI Kainuun kesäyliopisto hakee avoimen yliopisto-opetuksen opintoihin asiantuntevia tuutoreita ja opintopiirin ohjaajia tulevalle lukuvuodelle 2016-2017. Arvostamme hakijassa - opiskeltavan oppiaineen soveltuvaa
Kainuun Korkeakouluyhdistys ry - 2016-07-15 - Kainuu

Myyjä -

Myyjät
Haemme Kajaanin Punnitse & Säästä -myymälään osa-aikaista työntekijää Oletko iloinen, myyjähenkinen persoona ja tulet hyvin toimeen ihmisten kanssa? Onko hyvinvointi ja terveellinen ruokavalio lähellä
pähkinämaa oy - 2016-02-24 - Kainuu

Myyjä, S-market Vaala -

Myyjät
Osuuskauppa Arina on pohjoissuomalainen osuuskunta, jonka omistavat yli 150 000 asiakasta, 67% alueen kotitalouksista. Osuuskaupan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja hyötyjä omistajilleen, sekä huolehtia Pohjois-Suomen ja pohjoissuomalaisten
Osuuskauppa Arina - 2016-08-02 - Kainuu

Nuorten työpajan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Kajaanin kaupungin perusopetus ja nuorisopalvelut hakee työpajan ohjaajaa 17-29 -vuotiaiden nuorten starttipajalle (PajaNuppa). Työ alkaa sopimuksen mukaan maaliskuussa 2016 ja kestää 31.12.2016 saakka. Tavoitteena on vakinaistaa starttipajan
Kajaanin kaupunki - 2016-02-18 - Kainuu

Parturi -

Kampaajat ja parturit
Haemme ammattitaitoista parturia Kajaanissa sijaitsevaan parturiliikkeeseemme. Palveluumme kuuluvat mm. turkkilaistyylinen hiustenleikkaus ja -muotoilu, hiusten- ja parranpesu sekä parranajo ja -muotoilu. Toivomme turkkilaisen parturipalvelujen hallintaa
Parturi Istanbul - 2016-06-22 - Kainuu

Postinjakaja -

Postinkantajat ja -lajittelijat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Kainuu

Projektikoordinaattori -

Muut terveydenhuollon erityisasiantuntijat
Hanke on Kainuun Etu Oy:n hallinnoima EAKR-rahoitteinen hanke, jossa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä on osatoteuttajana. Hankkeessa on mukana lisäksi yksityisiä toimijoita. Hankkeessa kehitetään ja edistetään
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-03-16 - Kainuu

Prosessityöntekijä, metalliteollisuus -

Metalliteollisuuden prosessityöntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme osaavia metallityöntekijöitä kohteisiin eri puolilla Suomea. Työntekijöiltä toivomme alan koulutusta sekä vankkaa työkokemusta metallialan töistä, kykyä itsenäiseen
Kairest Oy - 2016-06-14 - Kainuu

R-kauppias -

Kauppiaat (pienyrittäjät)
R-kauppiaaksi Kuhmoon Jos saat virtaa asiakaspalvelusta ja olet yrittäjähenkinen, voit hyvinkin sopia Ärrälle kauppiaaksi. Kaupallinen tausta, kokemus ketjumaisesta liiketoiminnasta sekä kokemus esimiestyöstä katsotaan
R-Kioski Oy - 2016-03-11 - Kainuu

Ravintolapäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme Sotkamon Tuhkakylässä sijaitsevaan henkilöstöravintolaamme vastuullista päällikköä, jolla on vahva ammattitaito sekä keittiön että salin toiminnoista. Myös edustusosaaminen on tärkeää.
Antell-Ravintolat Oy - 2016-04-12 - Kainuu

Ravintolatyöntekijä -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme Vuokatin subway ravintolaan töihin oma-aloitteisia, ripeitä ja asiakaspalvelun osaavia ihmisiä ravintolatyöntekijöiksi pidempiaikaisiin työsuhteisiin. Työ on osa-aikaista, sopii myös opiskelijalle opiskelujen
Vuokattisub Oy - 2016-02-15 - Kainuu

Ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme ilta- ja viikonlopputyöntekijää pääsääntöisesti pikaruoka puolelle. Jos omaat hygieniapassin, olet oma-aloitteinen, asiakaspalvelusta nauttiva ja pystyt työskentelemään itsenäisesti ota
Rockhami Oy - 2016-09-10 - Kainuu

Ruokapalvelutyöntekijä -

Pikaruokatyöntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme ruokapalvelutyöntekijöitä, eripituisiin ja määräaikaisiin työsuhteisiin. Työt sijaitsevat Kajaanissa toimivissa ravintokeskuksissa. Katsomme hakemuksessa eduksi ruokapuolen osaamisen
Sihti Pohjois-Suomi oy - 2016-08-17 - Kainuu

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
JoviCare Oy etsii vakituiseen työsuhteeseen sairaanhoitajaa, joka vastaa sairaanhoidollisista tehtävistä JoviCare on nuorekas, innovatiivinen ja kasvava terveys- ja hyvinvointipalvelujen tuottaja. Tarjontaamme kuuluvat kotihoidon ja palveluasumisen
JOVI CARE OY - 2016-08-02 - Kainuu

Tarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme Kajaanin alueelle tarjoilijoita osa-aikaisiin keikkahommiin useille eri toimijoille. Tarjoamme vaihtelevat ja mielenkiintoiset työpaikat. Toivomme hakijoilta: - Aikaisempaa työkokemusta ravintola-alalta - Asiakaslähtöistä
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-08-02 - Kainuu

Telineasentaja -

Muut rakennustyöntekijät
Suomen Vuokramestarit Oy on pääasiassa Oulun ja Kokkolan talousalueilla toimiva henkilöstönvuokraus- ja rekrytointialan yritys. Toimintamme kasvaessa palvelemme työntekijöitämme ja asiakkaitamme myös muualla Suomessa
Suomen Vuokramestarit Oy - 2016-02-15 - Kainuu

Toimistosihteeri -

Yleissihteerit
Haetaan määräaikaista toimistosihteeriä Paltamon kunnanviraston neuvontapisteeseen ajalle 16.5. - 30.6.2016 ja 1.-31.8.2016. Toimistosihteerin tehtäviä ovat asiakaspalvelu- ja myyntityö sekä monipuoliset toimistorutiinit.
Paltamon kunta - 2016-04-16 - Kainuu

Tutkimushaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Suomen Terveysravinto Oy on alansa yksi merkittävimmistä toimijoista. Etsimme osapäiväisiä työntekijöitä Kajaanin keskustan toimistoomme eri markkinointi-, myynti- ja asiakaspalvelutehtäviin. OSA-AIKAINEN TYÖTÖN
Buusteri Oy Kajaani - 2016-08-17 - Kainuu

Yrittäjä/antiikkikirppis -

Antiikkiliike myytävänä Vaalassa. Liikkeessä on vanhaa antiikkikaappia, astioita, liinavaatteita, valaisimia, tauluja, koriste-esineitä, kelloja, verhoja ja liinoja. Myynnissä on varasto 50 m2, asunto 120 m2 ja liiketila 120 m2 ja yrityksen tavarat. Yritystoiminta vapautuu
Vaalan Antiikkikirppis - 2016-05-15 - Kainuu

 
 
site syntyy 0.7199718952179 sekuntia