Job Pysäköinnintarkastajaa Keski-Suomi Jyväskylän kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Jyväskylän kaupunki hakee kahta pysäköinnintarkastajaa toistaiseksi voimassa oleviin virkoihin. Pysäköinnintarkastajan tehtävänä on valvoa kaupungin alueella pysäyttämistä ja pysäköintiä koskevien kieltojen ja rajoitusten noudattamista, antaa maksukehotuksia ja huomautuksia pysäköintivirheiden johdosta ja avustaa pysäköinninvalvojaa valvontatoimeen liittyvissä tehtävissä. Valvontatehtävän lisäksi tarkastaja antaa myös omat vastineensa asiakkaiden oikaisuvaatimuksiin. Työaikamuotona on yleistyöaika. Arkipäivien säännölliseen työaikaan sisältyy myös iltatyötä ja lisäksi työvuoroja on myös viikonloppuisin. Kelpoisuusvaatimuksena on viran hoitamisen kannalta riittävä tieliikennesääntöjen tuntemus sekä vähintään henkilöauton ajokortti. Hakijoille luetaan eduksi englannin kielen suullinen taito, kokemus toimistotehtävistä sekä vaativista asiakaspalvelutehtävistä. Viran menestyksekäs hoitaminen edellyttää lisäksi hyviä vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaitoja sekä hyvää fyysistä kuntoa. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES). Tehtävät alkavat sopimuksen mukaan. Tehtävissä on kuuden kuukauden koeaika. Virkaan valittujen on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Todistus pyritään katsomaan jo haastattelussa.
Työnantajan nimi: Jyväskylän kaupunki
Työnantajan osoite: 40100 JYVÄSKYLÄ
Työn lyhyt kuvaus: Muut suojelu- ja vartiointityöntekijät
Maa: Suomi
Alue: Keski-Suomi
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Apumies -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Etsimme asiakkaallemme reipasta apumiestä Äänekoskelle. Työ on muurarin avustamista myllyn käytössä ja kivien tarjoilemista. Työkohde on tehdas. Työ alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä ja jatkuu
Briko Oy - 2016-08-02 - Keski-Suomi
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Moi! Olen 28-vuotias CP-vammainen herrasmies nimeltä Samuli Ylönen, asun Jyväskylässä Tourulassa ja haen itselleni henkilökohtaista avustajaa lomittajaksi ajalle 14.8-19.9.2016. Lomituksen jälkeenkin tarvitsen sijaista
Ylönen Samuli - 2016-08-02 - Keski-Suomi
HSE Supervisor -
Muut tekniikan erityisasiantuntijat
Enersense International Oy provides its customers with resourcing solutions which appreciate the fluctuations in their projects. Our company is an ISO 9001:2008/14001:2004-certified actor with more than ten years of experience in operating in close cooperation
Enersense International Oy - 2016-08-02 - Keski-Suomi
Ikkuna-asentaja -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Markkinajohtaja Inwido on toimialan kannattavin yritys päämarkkina-alueellaan Pohjoismaissa. Koko Inwido-konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli n. 550 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 3400. Inwidon osakkeet noteerataan
Inwido Finland Oy - 2016-03-23 - Keski-Suomi
Iltamyyjä (osa-aikainen) -
Myyntiedustajat
Palkkaamme nyt 6 osa-aikaista työtä tarvitsevaa vakituiseen työsuhteeseen. Työ soveltuu erinomaisesti esimerkiksi opiskelun oheen. Voit työskennellä aamu- tai iltavuorossa tilanteesi mukaan. Osa-aikaiset myyntineuvottelijamme
Finnacta Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi
Iltamyyjä (osa-aikainen) -
Myyntiedustajat
Palkkaamme nyt 6 osa-aikaista työtä tarvitsevaa vakituiseen työsuhteeseen. Työ soveltuu erinomaisesti esimerkiksi opiskelun oheen. Voit työskennellä aamu- tai iltavuorossa tilanteesi mukaan. Osa-aikaiset myyntineuvottelijamme
Finnacta Oy - 2016-04-29 - Keski-Suomi
Kesätyöntekijä -
Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Viimeisiä viedään! Olemme mukana Vastuullinen Kesäduuni 2016- kampanjassa ja olemme sitoutuneet työllistämään yhteensä 60 kesätyöntekijää valtakunnallisesti. Alkukesän paikkamme alkavat
M&J Dynastia Oy - 2016-05-28 - Keski-Suomi
Kiinteistönvälittäjä -
Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Uusi mielenkiintoinen ammatti Haemme kiinteistönvälittäjää Kiinteistömaailman/Kauppakatu 37, 40100 Jyväskylän asuntomyymälään. Meitä Kiinteistömaailmalaisia on jo yli 700 ammattilaista 110
Kiinteistömaailma/Jyväskylän Asuntopiste Oy - 2016-08-10 - Keski-Suomi
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Petäjäveden kunnan sivistyslautakunta julistaa haettavaksi varhaiskasvatuksessa lastentarhanopettajan sijaisuuden ajalle 15.8.-16.12.2016 . Kelpoisuusehdot määräytyvät lain 272/2005 mukaisesti ja palkkaus KVTES:n mukaan.
Petäjäveden kunta - 2016-07-15 - Keski-Suomi
Luokanopettaja, peruskoulun alaluokat -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Saarijärven kaupunki - 2016-03-10 - Keski-Suomi
Myyjä -
Myyjät
Etsimme päivittäistavarakaupan asiakasyrityksiimme Keuruulle ja lähialueille MYYJÄÄ Työnkuvaan kuuluu kaupan työtehtäviä: kassatyöskentelyä, asiakaspalvelua ja hyllyttämistä. Työajat
StaffPoint Oy - 2016-08-02 - Keski-Suomi
Myyjä -
Myyjät
Etsimme nyt satunnaiseen keikkatyöhön päivittäistavarakaupan asiakkaillemme Hankasalmelle ja lähialueille asiakaspalveluhenkisiä ja reippaita MYYJÄÄ Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki
StaffPoint Oy - 2016-08-10 - Keski-Suomi
Palvelumyyjä -
Myyntiedustajat
DNA Kauppa Oy pitää sisällään puhelinpalvelukeskukset sekä myymälät. DNA Kauppa tarjoaa matkapuhelimia, puheliittymiä, liikkuvaa ja kiinteää laajakaistaa, TV-palveluja niin antenni - kuin kaapelikoteihin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-03-23 - Keski-Suomi
Palvelutiskimyyjä -
Kioski- ja torimyyjät
Marja- ja Vihannesmestarit Oy on Keski-Suomessa marjojen vähittäiskauppaa harjoittava yritys. Haemme nyt markettien yhteydessä olevaan marjamyyntipisteeseen puheliaita ja asiakaspalveluhenkisiä marjojen ja vihannesten myyjiä.
Marja- ja Vihannesmestarit Oy - 2016-04-12 - Keski-Suomi
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Aamukammassa on tarjolla avoin työpaikka parturi-kampaajalle tai ekokampaajalle. Käytämme työssämme hajusteettomia, suomalaisia Simin värejä sekä kasvivärejä ja Elumenia. Meiltä saat puhtaat ja raikkaat
Aamukampa - 2016-07-28 - Keski-Suomi
Raudoittaja -
Betonirakentajat ja raudoittajat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-29 - Keski-Suomi
Ruokapalvelutyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Jyväskylän kaupungin Kylän Kattaus -liikelaitos hakee neljää osa-aikaista ruokapalvelutyöntekijää toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin: Puuppolan koululle (20 h/vko) 8.8.2016 alkaen, Mannilan päiväkotiin
Jyväskylän kaupunki - 2016-04-15 - Keski-Suomi
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-05-25 - Keski-Suomi
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Toimintamme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi
Software Architect (for the EMEA Devices team) -
Tietokoneverkkojen erityisasiantuntijat
Landis+Gyr is the leading global provider of integrated energy management solutions. Today, the company offers the broadest portfolio of products and services in the smart metering industry, and is paving the way for the next generation of smart grid.
Landis+Gyr Oy - 2016-05-30 - Keski-Suomi
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Jyväskylän kaupunki hakee sosiaalityöntekijää toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.6.2016 alkaen Mattilan perhetukikodin Tuetun asumisen perheyksikköön. Sosiaalityöntekijän tehtäviin kuuluu
Jyväskylän kaupunki - 2016-04-29 - Keski-Suomi
Sosiaalityöntekijän virka -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
UURAISTEN KUNNAN PERUSPALVELULAUTAKUNTA julistaa uudelleen haettavaksi 8.9.2016 klo 12.00 mennessä SOSIAALITYÖNTEKIJÄN VIRAN. Työ on yhdennettyä sosiaalityötä, johon sisältyy koulukuraattorityötä (50%
Uuraisten kunta - 2016-08-17 - Keski-Suomi
Suunnittelija/säähavaintoverkoston kenttäinsinööri -
Elektroniikan erityisasiantuntijat
Ilmatieteen laitoksen Havaintopalvelut -yksikkö tuottaa maanlaajuisesti havaintoja laitoksen palveluiden ja tutkimuksen käyttöön. Havaintopalvelut-yksikkö hakee nyt suunnittelijaa (kenttäinsinööriä) Havaintotekniikka-ryhmään
Ilmatieteen laitos - 2016-06-09 - Keski-Suomi
Suunnitteluinsinööri -
Teollisen valmistuksen ja tuotantotekniikan erityisasiantuntijat
Etsimme asiakkallemme kahta suunnitteluinsinööriä vakituiseen työsuhteeseen Jyväskylään. Asiakkaamme on Jyväskylässä toimiva, globaali metallialan yritys.
Adecco Finland Oy, Jyväskylä - 2016-04-12 - Keski-Suomi
Timpuri -
Talonrakentajat
Haemme asiakkaallemme ammattitaitoisia rakennustyöntekijöitä parvekkeiden saneerausprojektiin. Edellytämme sinulta - Aiempaa kokemusta vastaavasta työstä - Työturvallisuuskorttia - Suomen kielen taitoa Kiinnostuitko?
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi
Tohtorikoulutettava -
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Jyväskylän yliopisto on ihmistieteisiin ja luonnontieteisiin keskittyvä kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä monialainen tiedeyliopisto ja koulutuksen asiantuntija. Yliopisto on maamme johtava opettajankouluttaja,
Jyväskylän yliopisto - 2016-09-10 - Keski-Suomi
Traktorinkuljettaja -
Trukin- ja siirtokoneenkuljettajat
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Toimintamme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi
Trukkikuski -
Trukin- ja siirtokoneenkuljettajat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
WorkPower Oy, Jyväskylä - 2016-04-29 - Keski-Suomi
Työkalunvaihtaja -
Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa,
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-12 - Keski-Suomi