Job Sähkönkilpailuttaja Pohjois-Savo Prime Sales Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Sähkönkilpailuttaja

Työnkuvaus:
Prime Sales Oy on valtakunnallinen myyntiorganisaatio ja toimistomme sijaitsevat Oulussa, Kuopiossa, Seinäjoella sekä Torniossa. Palveluihimme kuuluvat telemarkkinointi, buukkauspalvelut sekä markkinatutkimukset. Meille on myönnetty Bisnoden AA-luottoluokitus-sertifikaatti, joka kertoo meidän hoitavan taloutemme ja velvoitteemme moitteettomasti. Työllistämme n. 70 myynnin ammattilaista ja toimintamme kasvaa koko ajan. Haemme kasvavalle Kuopion toimistollemme 5 SÄHKÖNKILPAILUTTAJAA työskentelemään sähkönkilpailutuksen pariin. Aikaisempaa kokemusta alalta emme edellytä, tärkeämpää on halukkuus työskennellä tavoitteellisesti ja innokkaasti. Meidän työntekijät pääsevät 6-portaiseen PrimeSTEPS™-koulutukseen, jonka avulla työt sujuvat helposti. Tarjoamme kilpailukykyisen palkkauksen; takuupalkan (1300€/kk) sekä myynnin mukaan kertyvät provisiot. Sähkönkilpailuttajan tehtävissä ansiot vaihtelevat 2000-5000 € välillä. Prime Salesilla pääset osaksi rentoa, reilua ja kehittyvää työyhteisöä, jossa takaamme Sinun viihtyvän. Käy lukemassa 12 hyvää syytä tulla töihin meille www.primesales.fi/12 Lähetä hakemus nettisivujemme kautta http://www.primesales.fi/avoimet-tyopaikat/ mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 16.9.2016. Työt alkavat sopimuksen mukaan syyskuussa. Toimi nopeasti sillä paikat täytetään HETI sopivien henkilöiden löydyttyä!

Työnantajan nimi: Prime Sales Oy

Työnantajan osoite: Käsityökatu 41, 70100 KUOPIO

Työn lyhyt kuvaus: Myyntiedustajat

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Savo

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajoneuvoasentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Haemme asiakasyrityksellemme asennuspuolelle reipasta ja motivoitunutta työntekijää kesäksi 2016. Työnkuvaan kuuluu sekä henkilöauto- että raskaankaluston korjaus- ja asennustyöt. Sinulla tulisi olla aiempaa
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-02-28 - Pohjois-Savo

Asiakaspalvelu ja kohteen ylläpito -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Cityvarasto Oy on nopeasti kasvava ja kehittyvä valtakunnallisesti toimiva pienvarastopalveluyritys. Pienvarastoala (self storage) on yksi voimakkaimmin kehittyviä palvelualoja Euroopassa. Pienvarastoissamme
Cityvarasto Oy - 2016-02-19 - Pohjois-Savo

Betonipumppuautonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Työ on fyysisesti raskasta ja epäsäännöllistä, joten toivomme että olet joustava, reipas ja hyväkuntoinen -remontti/huoltotaitoinen, asentajakoulutus katsotaan eduksi -vähintään c-ajokortti -sekä
Kuljetus Vedenoja Oy - 2016-04-28 - Pohjois-Savo

Erikoislääkärin sijaisuus, Plastiikkakirurgia -

Erikoislääkärit
Kuopion yliopistollisessa sairaalassa, Kirurgian palveluyksikössä, Plastiikkakirurgian erikoisalalla on haettavana plastiikkakirurgian tai yleiskirurgian erikoislääkärin sijaisuus ajalle 27.6.-31.12.2016. Kirurgian palveluyksikkö
KYS Kuopion yliopistollinen sairaala - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

Hammashoitaja -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät

Dent-Elli Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa, toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 38-vuotiaalle naiselle Kuopion Puijonlaaksoon. Työ on vapaa-ajan avustamista enintään 30t/kk ja päivittäisten
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-04-12 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Seuraava paikka hakuun Tehtävän kuvaus Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa, toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 69-vuotiaalle naiselle Kuopion Saarijärven A-alueelle. Liikkumisen
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-03-24 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee luotettavaa ja toimeliasta henkilökohtaista avustajaa n. 70-vuotiaalle selkäydinvammaiselle miehelle Varkauteen. Liikkumisen apuvälineenä käytössä on kyynärsauvat ja pyörätuoli. Avustamista
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Huoltamon kassatyöntekijä -

Huoltamotyöntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme huoltamotyöntekijää. Tehtävänäsi on vastata huoltamon kassa- ja asiakaspalvelusta. Olet etsimämme henkilö, jos olet ahkera, motivoitunut, työtä pelkäämätön
Banssi pohjoinen Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Oletko maanrakennusalan ammattilainen ja pidätkö ulkotyöstä sekä fyysisesti haastavista tehtävistä? Hallitsetko erityyppiset kaivinkoneet ja onko sinulla monipuolista kokemusta maanrakennusalan työmailta? Haemme
Personalhuset Staffing Group - 2016-06-22 - Pohjois-Savo

Kirjasto- ja vapaa-aikatoimenjohtajan virka -

Kirjastonhoitajat, informaatikot ym.
Pielaveden kunta julistaa haettavaksi kirjasto- ja vapaa-aikatoimenjohtajan viran. Pielaveden kunnankirjastossa työskentelee kirjasto-vapaa-ajanjohtajan lisäksi vastaava kirjastovirkailija ja kaksi kirjastovirkailijaa. Käytössä
Pielaveden kunta - 2016-06-27 - Pohjois-Savo

Liikuntapaikkaesimies -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Varkauden kaupungin sivistystoimen liikuntapalveluissa jatketaan hakuaikaa LIIKUNTAPAIKKOJEN ESIMIEHEN TEHTÄVÄÄN 6.5.2016 klo 16.00 saakka. Tehtävä on vakinainen ja täytetään 1.6.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Varkauden kaupunki - 2016-04-21 - Pohjois-Savo

Metsätyöntekijä -

Metsurit ja metsätyöntekijät
Haetaan taimikonhoito-perkaustyöhön ammattimiestä (2-3kpl). Oma auto+työkalut oltava. Palkkaus urakka/tunti työn vaativuuden mukaan.TES. Kesto n. 6 kk. Alkaa heti. Pieksämäki-leppävirta-varkaus alue. Yht.otto puukaatuu (at) gmail.com
K. Hyttinen tmi - 2016-04-12 - Pohjois-Savo

Mittamies / kartoittaja -

Maa- ja vesirakentamisen asiantuntijat
Suomen GPS-Mittaus Oy on vuonna 1993 perustettu monipuolinen infraalan palveluita tuottava insinööritoimisto.Yrityksemme päätoimiala on infrahankkeisiin liittyvien palveluiden tuottaminen rakennuttajille, suunnittelijoille ja rakentajille.
ManpowerGroup Oy, Kuopio - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Myyjä, Elisa / Saunalahti -

Myyjät
Myyjä, Elisa / Saunalahti (3 paikkaa) Uusi ura Euroopan yhden johtavan teleoperaattorin tuotteiden parissa? Haemme Elisa Oyj:n tytäryhtiöön Enia Oy:lle asiakaspalvelu- tai myyntialan ammattilaisia kokopäiväiseen työsuhteeseen
Enia Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Myyjä -

Myyjät
Vesnom Oy on valtakunnallinen, laadukkaisiin käyttövesi- ja lämpöjohtosaneerauksiin erikoistunut yritys. Toteutamme vuosittain yli 2500 saneerausta Suomessa. Toteutamme saneeraukset omakotitaloihin. Toiminnan laajentuessa palkkaamme
Vesnom Oy. - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Myymälämyyjä Elisalle -

Myyjät
Oletko kilpailuhenkinen ja tavoitteellinen myynnin osaaja? Haluatko työskennellä myynnin parissa osana ammattitaitoista tiimiä? Haemme asiakasyrityksellemme Elisa Oyj:lle Iisalmen myymälään kahta myymälämyyjää
Barona Palvelut Oy - 2016-03-02 - Pohjois-Savo

Purkutyöntekijä (rakennusala) -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on nykyaikainen ja dynaaminen henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Olemme vastuullinen yhteistyökumppani sekä työnantaja. Paikallisesti toimivana yrityksenä pystymme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Savo

Rakennussiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Toimintamme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-25 - Pohjois-Savo

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Haemme asiakasyrityksellemme kokemusta omaavaa rakennusmiestä määräaikaiseen työsuhteeseen. Etsimme motivoitunutta ja omatoimista henkilöä, joka osaa toimia rakennustyömaalla. Työt alkavat sopimuksen mukaan,
Sihti Sisä-Suomi - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Rengasasentajia kevään sesonkiin -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Tämä työpaikka kuuluu Heti palkkaa! -mallin piiriin. Heti palkkaa! -mallin tarkoituksena on tarjota työntekijälle mahdollisuus nopeaan palkanmaksuun. Tämä tarkoittaa sitä, että turhan odottelun sijasta palkka
HR Yhtiöt - 2016-03-23 - Pohjois-Savo

Sähköasentajia ratatyöhön -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme valtakunnalliselle asiakkaallemme Pohjois-Savon alueelle SÄHKÖASENTAJIA RATATYÖHÖN Työt toteutuvat eri puolella maakuntaa, todennäköinen aloitusaika on touko-kesäkuussa ja kausi kestää lokakuun
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-04-16 - Pohjois-Savo

Sähkönkilpailuttaja -

Myyntiedustajat
Haemme Oulun toimipisteeseemme 5 uutta SÄHKÖNKILPAILUTTAJAA kokoaikaiseen työsuhteeseen. Työnkuvasi on tehdä tuloksellista telemarkkinointia kuluttaja-asiakkaille todistetusti toimivilla tuotteilla. Kokemus myynnistä tai
Prime Sales Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Sähkönkilpailuttaja -

Myyntiedustajat
Haemme Oulun toimipisteeseemme 5 uutta SÄHKÖNKILPAILUTTAJAA kokoaikaiseen työsuhteeseen. Työnkuvasi on tehdä tuloksellista telemarkkinointia kuluttaja-asiakkaille todistetusti toimivilla tuotteilla. Kokemus myynnistä tai
Prime Sales Oy - 2016-03-01 - Pohjois-Pohjanmaa

Sairaanhoit.sij., Infuusiopoliklinikka -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kuopion yliopistollisen sairaalan Hoitotyönpalvelu yksikössä, Hoitotyön palvelut 2. osaamisalueella, on haettavana sairaanhoitajan sijaisuus, jonka aloituspaikkana on Infuusiopoliklinikka. Infuusiopoliklinikka on osa Syöpäkeskusta
KYS Kuopion yliopistollinen sairaala - 2016-06-22 - Pohjois-Savo

Siivooja Kuopioon -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-06-09 - Pohjois-Savo

Taksinvälittäjä -

Puhelinvaihteenhoitajat
Haemme asiakkaallemme Savon Taksidata Oy:lle reipasta ja oma-aloitteista taksinvälittäjää Kuopioon. Työ on osa-aikaista, työvuorot sijoittuvat kaikkiin viikonpäiviin ja vuorokaudenaikoihin. Työvuorot ovat pääsääntöisesti
StaffPoint Oy - 2016-03-26 - Pohjois-Savo

Telineasentaja -

Muut rakennustyöntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme Kuopion seudulle telineasentajia. Työtehtäväsi ovat teollisuus- ja julkisivutelineiden asentaminen ja sääsuojien rakentaminen sekä purkaminen. Työt tehdään asennusryhmissä.
Osuma Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Savo

Vuoropäällikkö -

Hotellin vastaanottovirkailijat
Haemme asiakasyrityksellemme vuoropäällikköä hotellin keittiöön Leppävirralle. Työt alkavat juhannusviikolla ja jatkuvat elokuun loppuun asti. Edellytämme hakijalta: -alan koulutusta -työkokemusta -johtamistaitoja
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Savo

Yliopisto-opettaja, englannin kieli -

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista monialaisista tiedeyliopistoista. Tarjoamme opetusta lähes sadassa pääaineessa. Opiskelijoita on noin 15 000 ja työllistämme lähes 2 800 henkilöä. Toimimme kolmella
Itä-Suomen yliopisto - 2016-05-12 - Pohjois-Savo

 
 
site syntyy 6.320188999176 sekuntia