Job Tekninen testaaja Helsinki-Uusimaa HiQ Finland Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
HiQ Finlandin rennossa, mutta työhön intohimoisesti suhtautuvassa porukassa on töitä tarjolla teknisille testaajille! Me HiQ:lla olemme erikoistuneet ohjelmistokehitykseen, integraatioihin, laadunvarmistukseen sekä vaativiin projekti- ja palvelutoimituksiin. Yhtiömme nimi tulee sanoista "high quality" ja kertoo siitä, että olemme huippulaatuun sitoutuneita. Missionamme on tehdä ihmisten elämästä helpompaa ja tätä missiota meillä on toteuttamassa pääkaupunkiseudulla noin 250 IT-alan osaajaa. Sen lisäksi, että teemme tuloksekasta työtä, panostamme myös vapaa-aikaan ja olemme vahvasti yhteisöllisyyteen kallellaan. Tarjoamme sinulle iloisen ja ammattitaitoisen organisaation, jossa sinulla on mahdollisuus edelleen kehittää osaamistasi mielenkiintoisten projektien parissa sekä osaavien kollegoiden verkostossa, jossa toisten tukeminen on kulttuurimme kulmakiviä. Toivomme, että olet kartuttanut taitojasi vähintään parin vuoden ajan testauksen automatisoinnin parissa, ja osaat soveltaa taitojasi uusia uria luovissa projekteissa. Tunnet mahdollisesti osan seuraavista työkaluista: Robot Framework + Python, QTP, Ranorex, Selenium, JUnit, JBehave, JMeter, HP LoadRunner, LoadUI, SoapUI. Voit olla myös kehittäjätaustainen automatisoija. Henkilönä sujahdat luontevasti ympäristöön, jossa yritteliäästä ja aktiivisesta asenteesta on etua, sillä organisaatiomme ei ole kyllästetty turhalla byrokratialla. Toivottavasti tulet myös hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, ja kommunikoit sujuvasti sekä suomen että englannin kielellä. Testaus- ja laatutyötä tehdään varsin usein asiakkailla asiakasrajapinnan kärjessä, joten ymmärrys konsulttimaisesta työstä ja asiakaspalveluhenkisyys ovat eduksi. Hae meille! Kerro hakemuksessasi lyhyesti taustastasi, tulevaisuuden kehittymistoiveistasi sekä palkkatoive. Käynnistämme rekrytointiprosessin heti sopivien hakemusten saavuttua, joten toimi pikaisesti. Hae viimeistään 5.6.2016!
Työnantajan nimi: HiQ Finland Oy
Työnantajan osoite: Tekniikantie 14, 02150 ESPOO
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Tietokantasuunnittelijat ja -vastaavat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Account Manager Trainee -
Myyntiedustajat
Oletko myynnistä kiinnostunut, innokas ja aktiivinen henkilö, joka nauttii ihmisten kanssa työskentelystä? Etsimme kunnianhimoista Account Manager Traineeta työskentelemään osana myyntitiimiä, asiakaskontaktoinnin
Academic Work Suomi Ab - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Annan personal inom ekonomiförvaltning -
Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Den första april 2016 fusioneras de serviceproducerande bolagen Folkhälsan Botnia Ab och Folkhälsan Syd Ab och byter samtidigt namn till Folkhälsan Välfärd Ab. Samfundet Folkhälsan äger bolaget till hundra procent.
Folkhälsan Syd Ab - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa
Asiakasneuvoja, vastaanottopiste -
Vastaanoton ja neuvonnan hoitajat
Asiakasneuvoja, vastaanottopiste, Hot Jooga Bhangra Oy, Yoga Nordic Espoo Etsimme pirteää ja oma-aloitteista tekijää osa-aikaiseen tehtävään joogakoulun vastaanotossa. Työ sopii erinomaisesti opiskelijoille ja joogasta
Hot Jooga Bhangra Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Elintarvikekuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haemme pääkaupunkiseudulle ammattitaitoista Elintarvikekuljettajaa. Edellytämme hyvää suomen kielen taitoa sekä kokemusta vastaavista tehtävistä aiemmin. Jos olet reipas työtä pelkäämätön
Lempäälän Autokuljetus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Etuputsari -
Lattianpäällystystyöntekijät
Haetaan ammattitaitoista laatoituspohjatöiden tekijää (etuputsari). Työ sisältää: - hiontatyöt - seinien ja lattioiden oikaisu/tasoitustyöt Työn edellytykenä: - työturvallisuuskortti - oma auto
Oy Enermark Ab - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa
Inside Sales Assistant -
Ostajat
Oletko tarkka ja huolellinen työntekijä, joka palaa halusta päästä kehittymään ja oppimaan lisää myynnin ja talouspuolen tehtävistä? Etsimme asiakasyrityksellemme Nordicmindille kokoaikaista Inside
Academic Work Suomi Ab - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa
Kahvilatyön moniosaaja -
Kahvila- ja baarimyyjät
Kulmakonditoria on suomalainen vuonna 1996 perustettu yritys. Kahvilat sijaitsevat Järvenpäässä, Keravalla, Riihimäellä sekä kauppakeskuksissa Hyvinkäällä, Myyrmäessä sekä Tikkurilassa.
Kulmakonditoria Oy - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Etsimme asiakkaallemme KAIVINKONEENKULJETTAJAA monipuolisiin maanrakennustöihin Espooseen! Odotamme sinulta: - Aikaisempaa kokemusta vastaavista tehtävistä - Voimassa olevaa työturvallisuuskorttia - Oma-aloitteisuutta ja luotettavuutta
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa
Kassa/myyjä -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Kindergarten Teacher -
Lastentarhanopettajat
Kindergarten Teacher, lastentarhanopettaja, Garden City Playschool, Espoo Garden City Playschool is looking for a kindergarten teacher. This position will be a challenging opportunity for the right applicant. The applicant must be a qualified teacher/preschool
Junior Daycare Oy/The Garden City Playschool - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kirjanpitäjä -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Etsimme asiakkaallemme tilinpäätöstaitoista KIRJANPITÄJÄÄ Helsinkiin vakituiseen työsuhteeseen auktorisoituun isännöinti- ja tilitoimistoon. Odotamme sinulta: - Taloushallinnon soveltuvaa tutkinto - Vankkaa
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa
Kirjastovirkailija -
Kirjastonhoitajat, informaatikot ym.
Kirjasto on yhteisönsä voimavara. Tarjoamme tilaa sivistykseen, elämyksiin ja oleskeluun sekä mahdollisuuden törmätä erilaisiin elämäntapoihin ja arvoihin. Palvelua tarjoaa aktiivinen ja osaava henkilökunta.
Espoon kaupunki - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Etsimme ammattitaitoista KIRVESMIESTÄ pääkaupunkiseudun työmaille. Kohteita sekä uudis- että saneerauspuolelta, pientaloja, kerrostaloja, toimistoja, myös pihakalusteiden asennusta ja reunalaudotustehtäviä
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Olemme pieni ja kodinomainen 18 lapsen ostopalvelupäiväkoti Espoon Otaniemessä hyvien kulkuyhteyksien päässä. Otaniemen merellinen luonto antaa hyvät puitteet luonnon tarkkailuun ja ihmettelyyn. Kuvataiteet, draama,
Päiväkoti Petunian kannatusyhdistys ry. - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Liikennemyymälä- & pikaruokatyöntekijä -
Myyjät
Liikennemyymälätyöntekijä, ABC Kuninkaantie ABC Kuninkaantie etsii joukkoonsa liikennemyymälätyöntekijää vakituiseen työsuhteeseen. Haemme moniosaajaa, jonka työn painopiste on pikaruokatoiminnoissa.
Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa
LVI-asentaja -
Putkiasentajat
HOAS, mukavinta ja helpointa opiskeluajan asumista! Haluatko olla yksi parhaista asumisviihtyvyyden turvaajista? Pidätkö ripeyttä ja tarkkuutta vaativista sisä- ja ulkotöistä? Haluatko nähdä päivittäin
ISS Palvelut Oy - 2016-03-28 - Helsinki-Uusimaa
Metallityöntekijä -
Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Etsimme asiakkaallemme mekaaniseen kokoonpanoon hitsaustaitoista METALLITYÖNTEKIJÄÄ. Tehtävässä pääset tekemään monipuolisia kokoonpanotöitä sekä putkistojen asennuksia. Edellytämme
StaffPoint Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä B2B-myyntitiimiin -
Puhelin- ym. myyjät
Reipasotteinen myyjä B2B-myyntitiimiin Intellipocket toimittaa kanta-asiakasohjelmien tehokkuutta parantavia mobiilisovelluksia hotelli-, ravintola- ja kaupanalan yrityksille. Intellipocketin sovellusten julkaisu- ja jakelualustan avulla brändit
Intellipocket Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyntipäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Katveturva Oy on suomalainen liikenne- ja työturvallisuuden parantamiseen erikoistunut yritys, joka uusimmalla tuotteellaan on myös laajentanut toimintaansa rikosten ja varkauksien ehkäisemiseen ammattiliikenteessä. Haemme nyt energiseen
Katveturva Oy - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa
Nuoriso-ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Nuorisoasiainkeskus, Maunulan nuorisotalo / Maunula-talo Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus rakentaa Helsingistä nuorten kanssa kivan paikan. Vahvistamme nuorten kykyä toimia yhteiskunnassa ja muuttaa sitä. Noin 400 työntekijällä
Helsingin kaupunki. - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Pääkirjanpitäjä / talouspäällikkö -
Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Etsimme Vantaalla sijaitsevalle asiakasyrityksellemme vankan kokemuksen omaavaa pääkirjanpitäjää/talouspäällikköä määräaikaiseen noin 2-3 kuukautta
Eilakaisla Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Palveluohjaaja -
Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Perusopetuksen lehtori, LI ja TT -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Keravan kaupungin kasvatus- ja opetustoimessa on haettavana määräaikainen PERUSOPETUKSEN LEHTORIN VIRKA (nro 131), opetettavina aineina liikunta ja terveystieto, ajalle 24.10.2016 -3.6.2017. Tehtävän sijoituspaikka on Keravanjoen
Keravan kaupunki - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Puheterapeutti -
Kuulontutkijat ja puheterapeutit
Puheterapeutin tehtäväkuvaan kuuluvat lastenneurologisten potilaiden vuorovaikutuksen, puheen, kielen, kommunikoinnin ja syömisen arvioiminen, kuntoutuksen suunnittelu moniammatillisessa työryhmässä, yhteistyö perusterveydenhuollon
HUS - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Putkiasentaja -
Putkiasentajat
Lähiputki - Yhtiöt on 50 vuotias perheyritys. Meitä on kaikkiaan noin 95 henkeä. Yhtiöiden liikevaihto oli v.2015 noin 13,9 M€. Omavaraisuusasteemme on konsernitasolla yli 75 % Olemme nettovelaton yhtiökokonaisuus. Toimimme
Lähiputki Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusapumies -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme Vantaan rakennustyömaille rakennusapumiehiä Rakennusapumiehen tehtäviin kuuluu paljon erilaisia avustavia tehtäviä kuten esimerkiksi työmaan siivous, purkutyöt, erilaiset raivaustyöt ja tavaroiden kantaminen.
Selekta Rakennus Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Segment Marketing Communications Manager -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
ABB (www.abb.com) is a leader in power and automation technologies that enable utility, industry, and transport and infrastructure customers to improve their performance while lowering environmental impact. The ABB Group of companies operates in roughly
ABB Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Taloushallinnon assistentti -
Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Etsimme kokoaikaista Finance Assistantia Academic Workille Helsinkiin vakituiseen työsuhteeseen! Tehtävässä pääset toimimaan laajasti taloushallinnon eri tehtävien parissa kasvuyrityksessä, jossa työtä
Academic Work Suomi Ab - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Tutkimushaastattelija -
Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Onnistuneen ja tuloksellisen alkuvuoden myötä laajennamme edelleen toimintaamme ja kasvatamme menestynyttä Suomen Terveysravinnon projektia Vantaan toimistossamme. Suomen Terveysravinto Oy on alansa yksi merkittävimmistä maahantuojista
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa
Workforce Management Specialist -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Kuka tahansa voi kertoa tarjoavansa optimoitua henkilöstöhallintaa, mutta vasta vaativat olosuhteet erottavat huskyt puudeleista. Numeronin ratkaisut tarjoavat parasta henkilöstönhallintaa aloille, joilla virheisiin ei ole varaa. Olemme
Numeron Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa