Job Yrityspalveluneuvoja Satakunta Huittisten Säästöpankki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Huittisten Säästöpankki on valtakunnalliseen Säästöpankkiryhmään kuuluva vakavarainen ja kehittyvä pankki, joka on perustettu vuonna 1877. Pankin asiakaskunnasta pääosa on yksityisasiakkaita ja pienyrityksiä Satakunnan ja Lounais-Pirkanmaan alueella. Meillä työskentelee 62 pankkialan ammattilaista, jotka palvelevat noin 24.000 asiakastamme. Pankin tase on noin 372 miljoonaa euroa. Lisätietoja www.saastopankki.fi/huittistensp Haemme palvelukseemme Huittisten ja Eteläisen Satakunnan alueelle YRITYSPALVELUNEUVOJAA Keskeinen tehtävä on yritys- ja/tai maa- ja metsätalousasiakkaan talouden kokonaisuuden hoitaminen pankin asiakkuuden hoitomallien mukaisesti. Sinulla on oma asiakassalkku, mutta tehtävään kuuluu myös uusien asiakkaiden hankinta. Työ on eri palvelukanavissa tapahtuvaa myynti- ja neuvontapainotteista työtä. Merkityksellistä on asiakaskokonaisuuden kehittäminen ja kehittyminen, joka näkyy asiakkaan palvelukokonaisuuden laajentumisena, asiakaskannattavuuden parantumisena sekä tyytyväisinä asiakkaina. Työ on tulosvastuullista ja tehdään itsenäisesti sisäisten ohjeiden mukaisesti. Odotamme tehtävään soveltuvaa koulutusta ja myyntihenkisyyttä. Sinulla on muutaman vuoden kokemus pankkialalta ja perustiedot rahoituksesta. Olet ulospäinsuuntautunut, energinen, oma-aloitteinen ja sinulla on rohkeutta tarjota asiakkaillemme sopivia ratkaisuja. Toimintaotteeltasi olet tarkka ja huolellinen. Pystyt työn puitteissa liikkumaan omalla autolla. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen 28.2.2016 mennessä Personnelin sivujen www.personnel.fi. kautta., Huittisten ja Eteläisen Satakunnan alue, http://www.personnel.fi
Työnantajan nimi: Huittisten Säästöpankki
Työnantajan osoite: 32700 HUITTINEN
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Pankki- ym. toimihenkilöt
Maa: Suomi
Alue: Satakunta
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Hakeminen:
Työnantajan esittämä tapaaminen – ks. vapaa tekstiosuus
Similiar Työtarjoukset
A la carte -tarjoilija -
Tarjoilijat
StaffPoint on merkittävä ravintola-alan ammattilaisten työllistäjä ympäri Suomen! Työntekijämme ovat ammattitaitoisia, ammattiylpeitä ja motivoituneita alan moniosaajia - löytäisitkö kenties
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Satakunta
Ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Lähettipalvelu Porin Nopea Oy - 2016-08-02 - Satakunta
Alumiinihitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Perävaunutalo Viitala Ky - 2016-07-15 - Satakunta
Asiakas- ja Myyntineuvottelija, (Seniori Tiimiin) -
Myyjät
Palkkaamme Porin toimistoomme VALITTUJEN PALOJEN projekteihin 4 myyntineuvottelijaa Seniori Tiimiin. Työ sopii erinomaisesti esimerkiksi eläkeläisille, sillä meillä elämänkokemus katsotaan pelkästään eduksi.
Buusteri Oy, Pori - 2016-03-15 - Satakunta
Automaatioinsinööri -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Adecco SA on maailman johtava henkilöstöratkaisuja tuottava yritys. Adeccolla on toimipisteitä yhteensä 5800, joista noin 170 Pohjoismaissa. Suomessa Adecco on toiminut vuodesta 1997 ja palvelemme 10 paikkakunnalla eri puolilla maata.
Adecco Finland Oy Tampere - 2016-07-15 - Satakunta
Documentation Officer -
Toimistotyön esimiehet
The Adecco Group, based in Zurich, Switzerland, is the world's leading provider of HR solutions. With over 31,000 FTE employees and more than 5,500 offices, in over 60 countries and territories around the world, Adecco Group offers a wide variety of
Adecco Finland Oy, - 2016-05-18 - Satakunta
Finance Assistant -
Taloushallinnon toimistotyöntekijät
ETS-Lindgren Oy on vuonna 1972 perustettu, mm. sähkömagneettisesti suojattuja testaustiloja elektroniikkateollisuudelle valmistava yritys, joka kuuluu amerikkalaiseen ESCO Technologies -konserniin (NYSE :ESE). Yhdessä sisaryritystensä
VMP Group / Vimeli Oy - 2016-04-24 - Satakunta
Ikkuna-asentaja -
Lasinasentajat
Lämpölux on valtakunnallinen, nopeasti kasvava ikkuna- ja ovi- palvelukonsepti. Laadukkaat tuotteemme ja Lämpölux avaimet käteen -palvelumme lisää suosiotaan. Saneerausmarkkinoiden lähivuosien kasvu Suomessa lupaa
Suomen Lämpöikkuna Oy - 2016-02-22 - Satakunta
Jalkaterapeutin sijaisuus -
Fysioterapian erityisasiantuntijat
Etsimme hyvät yhteistyötaidot ja vastuullisen työasenteen omaavaa, itsenäiseen työskentelyyn tottunutta jalkaterapeuttia pitkään sijaisuuteen, jonka kesto on vähintään 1.6.2016-30.4.2017. Jalkaterapeutin
Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-04-12 - Satakunta
Järjestelmätukihenkilö -
Käytön tukihenkilöt
Huittisten kaupunki hakee määräaikaista järjestelmätukihenkilöä tietohallinnon monipuolisiin tehtäviin. Järjestelmätukihenkilön tehtäväkenttään kuuluu mm. koulujen digitalisaatioon
Huittisten kaupunki - 2016-04-12 - Satakunta
Kattoasentaja -
Kattoasentajat ja -korjaajat
Hämeen Laaturemontti Oy, Pori - 2016-04-26 - Satakunta
Kokoonpanija, sähkö- ja elektroniikkalaitteet -
Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kokoonpanijat
Haemme asiakasyrityksellemme työntekijää kokoonpanoon Hakijalta odotetaan - hiukan kokemusta sähkölaitteiden kokoonpanosta - osaat lukea yksinkertaisia kuvia - hyvää työnjälkeä - luotettavuutta - kykyä
Carrot Länsi-Suomi Oy - 2016-03-17 - Satakunta
Kokoonpanotyöntekijä -
Teollisuuden tuotantojohtajat
Opteam on muuttuvan työelämän asiantuntija ja yksi Suomen suurimmista henkilöstöpalvelualan yrityksistä. Ydinosaamistamme ovat henkilöstövuokraus, rekrytointipalvelut, henkilöstön osaamisen kehittäminen,
OPTEAM / Rauman Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-06-22 - Satakunta
Luokanopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Kokemäen kaupunki hakee palvelukseensa määräajaksi LUOKANOPETTAJAA (vakanssinro 3320-002), sijoituspaikka Risten koulu, 14.3.-4.6.2016. Kelpoisuus määräytyy asetuksen opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista
Kokemäen kaupunki. - 2016-02-15 - Satakunta
Osastosihteeri -
Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Siikaisten kunta on runsaan 1500 asukkaan maaseutumainen kunta Pohjois-Satakunnassa. Vapaa-ajanasuntoja kunnassa on lähes tuhat. Kunta on pinta-alaltaan maakunnan kookkaimpia, pinta-alaltaan lähes 500 neliökilometriä. Järviä
Siikaisten kunta - 2016-02-15 - Satakunta
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Vapaana 1-3 vuokratuolipaikkaa kauneusalan yrittäjille tai yrittäjäksi aikoville! Olit sitten kosmetologi, Parturi-kampaaja, hieroja, Kestopigmentoija, Ripsiteknikko tai muu erikoisosaaja, kerro itsestäsi ja osaamisestasi sähköpostilla
NK BeautyClinic - 2016-09-10 - Satakunta
Perhepäivähoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Perhepäivähoitajan hoitoryhmässä voi hoitajan omat lapset mukaan luettuna olla enintään neljä alle kouluikäistä lasta ja yksi osapäiväinen esiopetusikäinen lapsi. Omista alle 3-vuotiaista lapsista
Euran kunta, kasvatus- ja opetuspalvelut - 2016-02-15 - Satakunta
Perusopetuksen tuntiopettaja (LUO, HY) -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Porin sivistystoimen virat ovat kaupunkikohtaisia. Virkojen sijoituspaikat määrätään valintapäätöksen jälkeen. Viikkotuntimäärät vaihtelevat lukuvuosittain. Kelpoisuusvaatimuksena on asetus opetustoimen
Porin kaupunki - 2016-03-05 - Satakunta
Pyöräkoneenkuljettaja/autonkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Heli Grönberg Oy - 2016-05-28 - Satakunta
Recruiting Manager (Maternity leave substitute) -
Henkilöstöhallinnon avustavat toimistotyöntekijät
Enersense International Oy provides its customers with resourcing solutions which appreciate the fluctuations in their projects. Our company is an ISO 9001:2008/14001:2004-certified actor with more than
Enersense International Oy - 2016-07-15 - Satakunta
Sähköinsinööri -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Empower Oy, Harjavallan yksikkö etsii kahta sähköinsinööriä Rekrykoulutuksen kautta. Työt alkavat RekryKoulutuksen jälkeen (120 pv koulutus). Koulutuksesta lisää www.te-palvelut - Haussa oleva työvoimakoulutus,
Empower Oy, Harjavalta - 2016-09-10 - Satakunta
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Tehtävä Sairaanhoitajan sijaisuus Huittisten terveysaseman avosairaanhoidossa. Päivystysvastaanotto on avoinna 8-16 (työpäivä päättyy kuitenkin vasta silloin, kun viimeinen asiakas on hoidettu). Työsuhde Seuturekryyn.
Seuturekry Oy - 2016-04-12 - Satakunta
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme asiakkaallemme siivoojaa Luvialle ja Kokemäelle. Työ on osa-aikainen n. 20-24 h/vko eli n. 3 päivää viikossa. Ajokortti on edellytys (B). Tarvittaessa asiakkaamme tarjoaa yrityksen auton käyttöön Luvian ja
HR Sata Henkilöstötalo / Partners Help Satakunta Oy - 2016-04-24 - Satakunta
Suunnitteluassistentti -
Teollisen valmistuksen ja tuotantotekniikan erityisasiantuntijat
Opteam on muuttuvan työelämän asiantuntija ja yksi Suomen suurimmista henkilöstöpalvelualan yrityksistä. Ydinosaamistamme ovat henkilöstövuokraus, rekrytointipalvelut,
Opteam Rauma - 2016-04-15 - Satakunta
Tarjoilija -
Tarjoilijat
Haemme ammattitaitoista a'la carte tarjoilijaa asiakkaallemme Meri-Poriin. Toivomme hakijalta: - kokemusta alalta - hygieniapassia - reipasta, oma-aloitteista ja asiakaspalveluhenkistä työskentelyotetta - oman auton käyttömahdollisuutta
Amiko Pori Oy - 2016-08-10 - Satakunta
Tuotantoinsinööri, Pori -
Teollisen valmistuksen ja tuotantotekniikan erityisasiantuntijat
Oletko sähköalan tai tietoliikennetekniikan korkeakouluopiskelija? Etsitkö vielä monipuolista työtä kesälle, jossa pääset kehittämään taitojasi?
Academic Work Suomi Ab - 2016-06-04 - Satakunta
Tuotantotyöntekijä, konepaja- ja metallituotteet -
Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Tukimet Oy Tukimet Oy on monipuolisia Tyke® -apuvälineitä valmistava tuotantolaitos. Tukimet Oy:n apuvälineet ovat tunnettuja laadukkaista, pääosin kotimaisista materiaaleistaan, tarkasta työn jäljestä ja käyttäjien
Tukimet Oy - 2016-08-10 - Satakunta
UPS COMMISSIONING ENGINEER -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Nipromec Oy Ltd is a global consulting and engineering company operating in energy-, industry- and offshore fields. We are looking for UPS COMMISSIONING ENGINEER for our client working on the Olkiluoto 3 project. Work starts first of July, estimated duration
Nipromec Oy - 2016-04-12 - Satakunta
Vientimyyjä -
Myyntiedustajat
Haemme saksankielisen alueen vientimyyjää Teijo Pesukoneet Oy:lle Nakkilaan. Yritys suunnittelee ja valmistaa teollisuuden pesukoneita ja pesulinjoja. Vientimyyjän tehtävänä on mm. pitää yhteyttä edustajiin
HR Sata Henkilöstötalo / Partners Help Satakunta Oy - 2016-04-13 - Satakunta
Yrittäjä -
unspecified
Lounas- ja pitopalvelu Suolaheinä - 2016-02-15 - Satakunta