Job Nuoriso-ohjaaja Varsinais-Suomi Salon kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Nuoriso-ohjaaja

Työnkuvaus:
Salon kaupungin nuorisopalveluissa julistetaan haettavaksi nuoriso-ohjaajan sijaisuus (470 010) ajalle 1.10.2016- 1.6.2018 Työtehtäviin kuuluu nuorisotilatyön suunnittelu- ja ohjaustehtävät sekä mm. leirien, retkien ja tapahtumien järjestämistä. Tehtävän tämänhetkiset sijoituspaikat ovat nuorten keskus Steissi sekä Muurlan nuorisotila. Onhan sinulla vähintään nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan perustutkinto tai muu soveltuva tutkinto ja mahdollisuus käyttää omaa autoa työpäivän aikana. Omaathan hyvät vuorovaikutustaidot, pidät nuorten parissa työskentelystä ja monialainen yhteistyö sujuu sinulta, eikä iltoihin painottuva työaika ole este. Työaika 38,25 h/vk. Palkkaus KVTES:n mukaan. Työ alkaa 1.10.2016. Työsuhteessa noudatetaan 4 kk:n koeaikaa. Tehtävään valittavan tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä koskeva rikostaustan selvittämistä koskeva rikosrekisteriote. Lisätietoja antaa nuorisopalvelujen esimies Johanna Paananen p. 02 778 4800 tai johanna.paananen (at) salo.fi. Salon kaupunki on savuton työnantaja. Pyydämme jättämään sähköisen hakemuksen osoitteessa www.salo.fi/rekrytointi. Jos tarvitset apua hakemuksen jättämiseen, ota yhteys rekrytointiyksikköön rekrytointi (at) salo.fi, p. 02 778 2277. Mahdollinen paperihakemus lähetetään osoitteeseen Salon kaupunki / kirjaamo, PL 77, 24101 Salo. Kuoreen merkintä Hakemus / Nuoriso-ohjaaja 470010. Myös paperihakemukset tallennetaan Kuntarekry - järjestelmään. Hakemuksia ei palauteta. Hakuaika päättyy 19.9.2016 klo 12.00

Työnantajan nimi: Salon kaupunki

Työnantajan osoite: Tehdaskatu 2, 24100 SALO

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.

Maa: Suomi

Alue: Varsinais-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Account Manager -

Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Who we are? At Roche, 88,500 people across 150 countries are pushing back the frontiers of healthcare. Working together, we've become one of the world's leading research-focused healthcare groups. Our
Roche Diagnostics Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Asiakasneuvoja -

Puhelinpalveluneuvojat
If on johtava vahinkovakuuttaja Pohjoismaissa ja Baltiassa. 6 400 työntekijää tarjoaa korkealaatuisia vakuutustuotteita ja -palveluita 3,6 miljoonalle henkilö- ja yritysasiakkaalle. Vahinkovakuutusten asiantuntijana If on mukana myös
ManpowerGroup Oy, Turku - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi länsi Oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Jalkaterapeutti -

Fysioterapian erityisasiantuntijat
Jalkaterapeutin tehtäviin kuuluvat asukkaiden jalkaterapiatarpeiden arviointi ja hoito sekä sairauksien aiheuttamien alaraajaongelmien hoito vanhusten asumispalveluiden eri yksiköissä. Työ sisältää ikääntyneiden
Turun kaupunki. - 2016-03-08 - Varsinais-Suomi

Kahvilan esimies -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme Paraisille Cafe Axoon vastuuntuntoista, iloista ja reipasta esimiestä, joka taitaa sujuvasti suomen- ja ruotsinkielen. Työnkuvaan kuuluu tuotteiden valmistus, esillepano, siisteyden ylläpito, asiakaspalvelu, sekä esimiehen
Café Axo - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Keittiöapulainen (kesä) -

Avustavat keittiötyöntekijät

Ka-Bir Oy / Hotelli Aquarius - 2016-04-13 - Varsinais-Suomi

Kielenkääntäjä -

Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Opteam on muuttuvan työelämän asiantuntija ja yksi Suomen suurimmista henkilöstöpalvelualan yrityksistä. Ydinosaamistamme ovat henkilöstövuokraus, rekrytointipalvelut, henkilöstön osaamisen kehittäminen,
Opteam Turku Oy - 2016-05-18 - Varsinais-Suomi

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Fazer on tehnyt maailmasta maistuvampaa jo vuodesta 1891. Me olemme vastuullinen ja innovatiivinen yritys, jonka intohimoinen tehtävä on luoda makuelämyksiä. Vaalimme paikallisia makuja kansainvälisellä otteella yli 15 000
Fazer Food Services Oy - 2016-08-02 - Varsinais-Suomi

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Ravintola Indima on aito intialaiseen ruokaan erikoistunut ruokaravintola A-oikeuksin Turun keskustassa. Haemme nyt kokkia. Tehtävä edellyttää työkokemusta intialaisravintolasta ja hyvää intialaisten ruokien tuntemusta.
Ravintola Indima Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Kunnanjohtaja -

Julkishallinnon ylimmät virkamiehet
Pyhäranta on 2200 asukkaan vireä kunta Varsinais-Suomen ja Satakunnan rajalla, Vakka-Suomen seutukunnassa, kolmen kaupungin kainalossa, Selkämeren rannalla. Pyhärannan kunta hakee työtä pelkäämätöntä,
Pyhärannan kunta - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Kuorma-autonkuljettaja, Turku 2 paikkaa Haemme ammattitaitoisia kuorma-autonkuljettajia. Työssä menestyminen vaatii aikaisempaa ajokokemusta ja tehtäväsi tarkentuu taitojesi mukaan. Eli mahdollisuus päästä maansirtoon
Jobio Henkilöstöpalvelut - 2016-05-22 - Varsinais-Suomi

Laboratoriohoitaja -

Laboratoriohoitajat
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä Tyks-Sapa-liikelaitoksessa Tykslabin palvelualueella on haettavana osa-aikainen, 50% laboratoriohoitajan toimi Käsityöläiskadun laboratoriossa Turussa. Käsityöläiskadun laboratoriossa
Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiiri - 2016-06-01 - Varsinais-Suomi

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Salon kaupungin vanhuspalveluissa on haettavana lähihoitajan työsuhde 1.10.2016 alkaen. Vakanssi 225051. Lähihoitaja työskentelee ympärivuorokautisessa hoidossa työryhmän jäsenenä toteuttaen asukkaiden kokonaisvaltaista
Salon kaupunki - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Vuonna 1983 perustettu Pro-Väri Oy on palvellut jo yli 30 vuotta maaleihin ja pintakäsittelyyn liittyvissä asioissa metalli- ja puuteollisuuden sekä automaalauksen ammattilaisia. Salossa ja Turussa toimivien erikoisliikkeidemme tuotteisiin
Pro-Väri Oy - 2016-03-10 - Varsinais-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Instru optiikka Oy toimii Instrumentarium-, Nissen- ja Keops-myymäläbrändeillä. Suomessa myymälöitä on 203 ja Virossa 18. Yrityksen liikevaihto on noin 116 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä
Instru optiikka Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kesä ja heinäkuulle päivä/iltavuoroon
Pasastar Oy - 2016-03-25 - Varsinais-Suomi

Prosessipuhdistustyöntekijä -

Muut prosessityöntekijät
Haemme asiakkaallemme Lassila & Tikanojalle prosessipuhdistuksen ammattilaisia teollisuuden huoltoseisokkeihin. Töitä on myös tarjolla huoltoseisokkien lisäksi muissa ympärivuotisissa prosessipuhdistusalan tehtävissä.
Opteam Turku Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Puhelinmyyjä / Myyjä kesätyö -

Puhelin- ym. myyjät
Kimmon Vihannes Oy toimii Salon Kuusjoella, Toimialana on elintarvikkeiden tukkukauppa, asiakkainamme pääsääntöisesti ammattikeittiöt. Yrityksessämme työskentelee n. 40 henkilöä. Kimmon Vihannes Oy kuuluu
Kimmon Vihannes Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Purkutyöntekijä -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Etsimme monipuolisia purkutyöntekijöitä vaihteleviin kohteisiin Turun lähialueella. Edellytämme hakijalta aiempaa kokemusta purkutöistä, työturvallisuuskorttia sekä ahkeraa asennetta. Koneenajotaito sekä
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-03-16 - Varsinais-Suomi

Rakennustyönjohtaja -

Rakennusalantyönjohtajat
SUOMEN LÄMPÖ-PRO OY on salolainen kokonaisvaltainen remonttitalo. Tuotamme avaimet käteen palvelulla omakotitalopuolella sekä taloyhtiöpuolella mm.: - ikkuna-asennukset - oviasennukset - nosto-oviasennukset - putkiremontit - viemärien
Suomen Lämpö-PRO Oy - 2016-04-21 - Varsinais-Suomi

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme kesäkaudelle 2016 Sattmarkkiin oma-aloitteista Kahvilan ja Ravintolan vastaavaa tarjoilijaa. Toivomme hakijalta hyvää asennetta asiakaspalveluun, mielellään esimieskokemusta alalta sekä hyvää kielitaitoa.
Red Raspberry Oy - 2016-03-13 - Varsinais-Suomi

Sähkö- ja automaatioasentaja -

Muut sähköasentajat
Haemme tehtaamme kunnossapitoon sähkö- ja automaatioasentajaa vakituiseen työsuhteeseen. Tehtäviin kuuluu prosessi- ja talotekniikan asennus-, kunnossapito ja ennakkohuoltotyöt. Tehtävistä suoriutuminen vaatii: -Tehtävään
Munax Oy - 2016-08-10 - Varsinais-Suomi

Sairaanhoitaja/Terveydenhoitaja (Diabeteshoitaja) -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Hakemamme henkilö toimii diabeteshoidon asiantuntijana. Suunnittelee kotihoidon diabetesasiakkaiden hoidon yhteistyössä kotihoidon asiakkaan, omaisen, asiakasta hoitavan tiimin ja kotihoidon lääkärin kanssa. Toimii konsultoitavana
Turun kaupunki. - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Tekijäksi ammattilaisten joukkoon? Haluamme tarjota asiakkaillemme aina parasta palvelua ja haluamme sinut avuksemme. Työntekijät ovat tärkein voimavaramme, joten panostamme henkilökuntamme hyvinvointiin. Etsimme ammattitaitoista
Siivouspalvelu Pro Duo Oy - 2016-08-10 - Varsinais-Suomi

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme asiakkaallemme vaihtelevaan ja monipuoliseen työhön SIIVOOJAA koti,-toimisto tai laitossiivoukseen. B-ajokortti katsotaan eduksi. Omaa autoa ei tarvitse olla. Työt tehdään pääsääntöisesti parin
Avertas Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Siivoustyönjohtaja -

Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Asiakkaamme on siivousalan yritys Cleantime Oy. Haemme asiakkaallemme vakituiseen ja kokopäiväiseen työsuhteeseen PALVELUESIMIESTÄ Kaarinaan Piispanristille. Työssäsi vastaat
Suomen Henkilöstötalo - 2016-03-24 - Varsinais-Suomi

Summer Trainee - Process Engineering -

Kemian prosessitekniikan asiantuntijat
Citec offers multi-discipline engineering and consulting, and provides services related to information management. The total number of employees is 1.300 and the turnover of 2014 was approximately 77 million euro. Citec is headquartered in Vaasa, Finland
Citec Oy Ab - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Työnjohtaja (sähköasennustiimi) -

Rakennusalantyönjohtajat
Adecco SA on maailman johtava henkilöstöratkaisuja tuottava yritys. Adeccolla on toimipisteitä yhteensä 5800, joista noin 170 Pohjoismaissa. Suomessa Adecco on toiminut vuodesta 1997 ja palvelemme 10 paikkakunnalla eri puolilla maata.
Adecco Finland Oy, Turku - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Vahtimestari -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Kiinteistötoimistossa on haettavana Vahtimestarin työsuhde Tehtävän kuvaus: Vahtimestari toimii pääasiallisesti Kaarinan kirkon vahtimestarina. Työskentely seurakuntayhtymän muissa kiinteistöissä on myös
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Yliopisto-opettaja -

Ammatillisen koulutuksen opettajat
Tehtävä sijaitsee biolääketieteen laitoksessa. Tehtävä sijoittuu Turun yliopiston opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävärakenteen toiselle portaalle. Yliopisto-opettajan tehtävä on opetuspainotteinen
Turun yliopisto. - 2016-05-25 - Varsinais-Suomi

 
 
site syntyy 1.1101851463318 sekuntia